Friday, July 15, 2011

Busy people going nowhere/ See me soak in the rain


(tikkari jos tunnistat otsikon lyriikat ilman googlea)

Ulkona oleva sadesää kuvaa hyvin mielialaani: itkuinen, väsynyt ja alakuloinen. Ulkomaailmasta tahdon pakoon sisälle, solmuun peiton alle, mutta kotona sama tyhjyys kummittelee huoneiden läpi. Tekisi mieli kääriytyä solmuun peiton alle, ja pistää kaikki pois päältä. Kuulostaa ehkä oudolta tai tyhmältä, mutta oloni on enemmän oma itseni, kun ympärillä velloo alakuloisuus (masennus) ja ajoittain kovaa iskevä pahaolo (ahdistus). Sen sisässä on jotain turvallista tuttua, stabiilia ja rauhallista. Tuona aikana ei tunteita tai niiden kaipausta paljoa olekaan.

Inhoan olla äkäinen tai riehakas, ne saa mut tuntemaan isolta ja itsekeskeiseltä. Inhoan sitä tunteetonta halua testata itseäni tunkemalla ruokaa in/out, ja kuinka pahalta sitten tuntuu. Vapiseeko jalat? Frogface ja turvonnut maha? Kurkku ja rystyset viittä vaille verillä? Kaduttaa, toki, mutta vielä nyt kerran vaikka ekan kerran kiksit loppui jo, samoin hallinta oman ruhon kurittamiseen. Tavoitteeni on ihan muualla kuin kiskan ja pöntön välillä, ja sessioinnit saa vaakanikin irvailemaan diginumerot rivissä, vaikka muuten se on yllätellyt parilla kadonneella desimaalilla.

Vien roskat ja jynssään kämppäni kukkaruukkuja myöten, toivoen sekoilujeni menneen biojätteen ja lavuaaritahrojen mukana. Sadekuuro ropisee ja tuoksuu ihanasti. Kääntelen romaanin sivuja suklaakahvin jäähtyessä, teen fatboylle kissan kanssa pesän. Mitä sinä teet? (Onhan leipäteksti nyt luettavampi?)

2 comments:

  1. Keitän litran teetä, suljen verhot ja ovet, laitan musiikkia soimaan, kaivaudun peittokasaan ja laitan tuulettimen naamani eteen. Kissan kehrääminen on vain rauhoittavaa bonusta. Puhelin makaa kuolleena viidettä päivää epämääräisen kirjakasan alla.

    Pääni sisäinen Map of the Problematique kuuluu asiaan, tietysti.

    ReplyDelete
  2. Käärin itseni peitoon ja huudan. Ja jälkeenpäin olo on hämmentynyt, ja helposti sitä alkaa miettimään "20-vee ja parkuu peiton alla" sättien itseä.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥