Friday, July 08, 2011

I Have Friends In Holy Spaces


Ystävä: Mä olen Kafi susta niin ylpeä!
Kafi: ..Ai miks?
Ystävä: Sä tulet [nykyään] mukaan, käyt koulussa ja oot tollanen reippaampi!

Oli juhannus, ja yksi parhaista ystävistäni yllätti noilla sanoilla ja halausten keralauseella. Aiemmat ikävät kommentit on tatuoitu muistoihini, että oli kysyttävä hänen varmasti huomanneen eroa. En voinut iloita vain kehusta, vaan että joku huomasi miten valtavasti olen tsempannut. Tietenkin itse laittaisin ton vikan sanan lainausmerkkeihin, ja väistelisin norrrmaalin ja terrrve liittämistä muhun. Ihan väärinkäsityksestä ei kuitenkaan ole kyse; olenhan mä tsempannut, ja totta munassa pienestäkin on syytä olla ylpeä.

En suinkaan viihdy joka kerralla ollessani sosiaalinen, vaan teen sen nimenomaan sos. tekemisen vuoksi. Pääasia on mennä ulos! Jaksan jo kuitenkin istua kauemmin toisten seurassa, ja kesäaurinko tuo ennen kuulumatonta energiaa. Ilman koulua voi rauhassa henkisesti valmistautua menoihin. Poikaystävästä on suunnaton apu. ♥ Yleensä pyörin side kickinä hänen kaveriporukoissaan, jolloin minulla on myös psyykkinen lupa olla mukana. Hän on turvapeittoni ja mallini small talkille. Toisarvoinen läsnäoloni takaa kanssa luvan tulla/kadota jos siltä tuntuu, eikä huomiota jätettynä tarvitse pelätä arvostelevia katseita. Ja joskus minullakin on ihan kivaa.



Haluaisin olla myös muuta kuin avec, ja omia ystäviä. Mutten halua ketään kylään, koti on niin henkilökohtainen ja uskoakseni se kertoisi minusta liikaa. Puhelimessa on rivi numeroita, mutta selatessani ei löydy ketään, jolle voisin soittaa. Tuttuja on vähän, ja pelkään yhteydenotoissa että tungettelen. Verkkokarvoilleni porautuu kuvia sanomattomista kirouksista 'kuinka edes kehtaan'.. Inhoan kuinka kännykäni contact list vain muistuttaa yksinäisyydestäni.

Kaipaan yhä lohdutusta ja rohkaisuja, lupaa olla kelvoton oma itseni, vaikka kuollakseni pelkään tulla hyvin tunnetuksi. On vain liikaa salaisuuksia, liikaa pahaa auraa ympärillä. Mutta ulos kannattaa yrittää, vaikka suoritusasenteella. Ärsytän ja vedän vähemmän huomiota, jos raahaudun kiltisti kissanristiäisiin normaalien ihmisten lailla. Miellytän (eipä oo uutta). Ennen kuin taas mokaan tekemällä virheliikkeen, ja oon nolo, tyhmä, läski, ruma, tilaa vievä ja antakaaollaälkääkattokomua!! Onneksi lyijytäytekynät ja kirjot ei lopu, mielikuvituksessa ja keskittyessä ei koskaan tunnu yksinäiseltä..

Miten teidän fiilikset & ystäväpiirinne? Mitä kautta tunnette? Samoja ennakkoluuloja? Saa kertoa & lukisin mielläni, kesällä on ollut niin hiljaista..

11 comments:

  1. Välillä ite yritän hymyillä kokoajan kavereille ja pysyä hiljaksiin etten vaan paljastais omaa pahaa oloa vahingossa sanomalla jotain väärää..
    Voisinpa sanoa että mulle voisit soittaa ja pyytää esim. kahville mutta et varmaan soittais tuntemattomalle :'D

    ReplyDelete
  2. mä haluun kavereita! mä haluun ystäviä!
    hienoa, että oot saanut sosialisoitua sun elämää. itekin monesti lähden kotootani vain siksi, että en jämähdy sinne. välillä ei oikeesti vois vähempää kiinnostaa nähdä ihmisiä, mutta välillä sekin on vain pakko, jotta en täysin erkoidu. tosin matkassa on vielä sekin mutka, että suurin osa kavereista asuu 2 tunnin junamatkan päässä. mä niin kaipaisin ihmistä/ihmisiä, joita voisi nähä ekstempore, eikä niin, että asia on suunniteltu montaa päivää aijemmin. muutenkin haluisin lisää ystäviä. oon niin yksinäinen. mutta onneks niille ystäville voi välillä näyttää vähän nyrpeempääkin naamaa, mutta yleensä se vain piristää kun niitä näkee.
    ja tiedä liittyykö enempi ongelmiin, kun sekin on tärkeää, kun toinen vain on siinä, vaikka esim. luettaisiinkin omissa oloissa lehtiä.

    mulla on kanssa ongelma toi, että musta tuntuu, että vain tunkeudun. ja on ihmisiä, keiltä kyselen näkemisiä, ym. ja saan aina sen kuvan, ettei ketään kiinnosta, jos mä oon se joka kyselee enempi. ykskin ilta itkin itsesääliä, kun olin ihan varma, että kaikki vaan vihaa mua kun oon yhteyksissä ja päätin, etten enään ikinä puhu kellekään, vastaa kenenkään kirjotuksiin blogeis, ja en vain ole kehenkään missään yhteydessä..

    ReplyDelete
  3. mulla on aika sekavat tunnelmat juuri nyt. maanantaina suuntaan osastolle. minua pelottaa, että ystävät hylkäävät, puhuvat pahaa.

    onneksi se on kuitenkin avo-osasto. vapaampi paikka kuin suljetut. pakenen sielläkin varmaan kirjojen maailmaan, piiloon todellisuutta.

    ReplyDelete
  4. providence, hitsit, voisipa järkätä joskus yksinäisten bloggaajien kahvimiitin! Mä en valitettavasti voi antaa mitään yhteystietojani, sen verran aroista asioista kirjoitan.

    evu, toisinaan mua käy enemmän sääliksi ihmisä jotka vaan on sosiaalivamoja, ja heittäytyy ajatukseen "En osaa, siis ei kiinnosta ja kannata". Yksinäinen ihminen voi olla ehkä ystävätön, mutta silti ihana ja mielenkiintoinen, sekä kaivattu. Mullekin on tosi tärkeää toi, että ystävien kanssa voisi vaan olla, eikä että hiljaisuus on aina kiusallinen hiljaisuus.

    Toivottavasti sä perut noi ikävän iltasi mantrat, sillä etkö sä kirjoittele parille foorumillekin? Ainakin niitten perusteella olet tosi fiksu ja kivalla lailla persoonallinen tyyppi! (Tai sitten sulla on hyvin samankaltainen nickikaksonen)

    maite, ossalla voi olla ehkä hyväkin piiloilla maailmaa ja keskittyä lepoon, sekä omiin asioihin. Jos sun ystäväsi on mistään kotoisin niin oon varma ettei ne hylkää, päinvastoin ehkä he ymmärtää että sulla on vaikea pala elämässä, mikä voi myös tuoda enemmän ymmärrystä&luottamusta. Vaikkei kukaan myöntäisi ihan heti, niin myöhemmin on tullut yllätyksiä..

    ReplyDelete
  5. joo, kylhän mä aikalailla tällänimellä kirjottelen ainakin yhelle foorumille. tai siis kirjotin. en oikee siel ikin käy. joskus ehkä kerran kaheskuukaudes tai harvemmin käyn jotai lukee. mut on vaan vähän erinimi, jota en uskalla paljastaa muiden lukijoiden takia.

    ja kyllä oon perunut heti seuraavana päivänä sen, etten ilmota ittestäni mihinkään. liikaa asiaa ja liikaa kannanottoja. ja eikai se mun vika oo jos joku ei mua siedä.

    joo, mä oon ehdottomasti mukana yksinäisten bloggaajien miitissä! :D

    ja kiitti kehuista. hih.

    ReplyDelete
  6. Mä olen onnistunut tehokkaasti häätämään kaikki Omat Ystäväni jo aikoja sitten pois menoni tieltä. Pitkään elin vain satunnaisten panojen varassa, eikä minulla ollut minkäännäköisiä normaaleja ihmissuhteita.
    Nyt "ystävä"piirini koostuu lähinnä poikaystäväni kavereista - niin ja D:stä.
    Toisin sanoen, jos Toni jättää minut, olen taas yksin D:n varassa.
    Yksinäisyys on pelottavinta, mitä tiedän.

    -Sirius

    ReplyDelete
  7. Ystävät ja kaverit ovat mulle aika arkoja paikkoja. Välillä olen supervainoharhainen siitä, että olenko vaan joku seuraan tuppautuja jonka toivotaan katoavan kun silmät hetkeksi suljetaan. Se kenen juttuja kuunnellaan hymyillen kun samalla mielessä käy "ei vois vähempää kiinnostaa, pitiks tonkin tulla?" (En varmaan olisi niin vainoharhainen, ellen itse miettisi välillä ihan samalla tavalla "tilanne-pakko-frendeistäni".) Välillä mietin kiukkuisesti, että miks mun pitää olla se joka pitää sitä yhteyttä yllä, mutta sen jälkeen aina masennun miettiessäni, että ehkä mä oonkin ainoa joka sitä haluaa ylläpitää..

    Ystävyys on muutenkin jännä juttu. Kaikki haluavat ympärilleen ihmisiä, jotka välittävät, mä ainakin! Mutta mä taas kammoan yli kaiken tilanteita, joissa musta välittävät ystävät yrittävät puuttua mun elämään tai itseni rikkomiseen. Lisäksi jotkut puhuu menettämisen pelosta, mä puhuisin siitä "mä en ole tarpeeksi arvokas/kiva/hauska/nätti/fiksu ystäväksi" -pelosta vielä lisäksi.

    ps. Aika huikeaa kehitystä on tosiaan tossa sosialisoinnissa nähtävissä, muistatko ne ajat kun oli vaan se peitto ja musta kahvi ja kissat ja suihku silloin kun pystyy? Näistäkin muistan lukeneeni

    pps. tykkään hirveesti sun blogista, usein se herättää tosi paljon ajatuksia, vaikka en niitä ole saanut sanoiksi aiemmin puettua.

    ReplyDelete
  8. chrystal, mä niin allekirjoitan noi sun omat kokemukset ekoissa kappaleissa. Paremmin en olis osannu itse sanoa. Toi negatiivinen sisäinen puhe on niin tuttua, samoin epäily ettei minusta pidetä ellei toisin todisteta - ja tuskin koskaan sitä aloitetta tulee toisesta päästä.

    Kiitos myös tosta ihanasta loppukommentistasi. ♥ Jos jotain ajatuksia blogista herää niin mielelläni aina kuulen! Olen hyvällä tavalla hämilläni jos joku noteeraa jotain positiivisia muutoksia. ^^;

    Toisaalta tolloin kuin oli vain peitto, kahvi ja kissat niin olin sen verran omassa synkässä ihmemaassani, että tuskin kaipasinkaan samalla lailla ketään lähelleni. Nämä asiat vaan vaatii aikaa, näköjään, ja vaatii vieläkin..

    ReplyDelete
  9. apua! nuo CHRYSTALIN sanat on kuin mun kirjottamia. mä oon ihan varma, että ihmiset ei oikeesti haluu nähä mua. paitsi ne mun pari ystävää. oon kaikille muille kauhee taakka, kelle vaan ei oo kellään pokkaa sanoa, että mene helvettiin siitä, ei mua kiinnosta.
    oon ollut koko ikäni viallinen. en oo koskaan riittänyt kellekään. eikun olen! mun lapsuuden naapurille. se onkin sitten ainoo. mutta sekin muutti pois jo ala-asteella. sen jälkeen oon yrittänyt saada kavereita, mutta huonolla menestyksellä aina sama juttu. ja nykyään mulla on hirvee kriisi siitä, että millanen mun PITÄIS olla jotta riitän. sen kun joku kertoisi, voisin muuttua edes vähän siihen suuntaan, ja sit mäkin riittäisin. miten voin kelvata itelleni, kun mun on pienestä lähtien opetettu, etten mä kelpaa kellekään? en tietenkään kelpaa itellenikään, kun kaikki on eleellisesti huutanut suoraa kurkkua mun korvaan, että olen huono ja kelpaamaton.
    mua surettaa, että äiti ei sanonu mun pienenä ollessa sitä, että jos mä oon ainoo ketä aina hakee, niin ei ne haluu olla mun kavereita. sen sijaan se sanoi, että ei kukaan tuu hakeen mua, jos en mä mee muita. ja oon vasta isompana tajunnu, että menihän niitä muitakin hakemaan, vaikka ne ei hakenut. ja se kans, että jos olis halunnu olla kaveri, ne olis hakenut mua.
    tai, että en saanut kenenkään kanssa keskustelua aikaseks. siihen vaan vastattiin yhellä sanalla jos jotain puhuin. jos olisin ollut joku toinen, niin siitä olis tullut keskustelu. -edes joskus.

    hassua taas kuulla, että jollain on ihan samat ajastukset. tää taitaa yllättää mut joka kerta.
    mutta muille voisin uskaltaa väittää, että se vika ei oo oikeesti teissä, vaan niissä muissa kelle ette riitä.

    anteeks avautuminen. :D

    ReplyDelete
  10. Kaikki avautumiset on salittuja ja jopa suotavia ♥

    ReplyDelete
  11. Oon aika satatuhatprosenttsen varma, että kaikki kokee noita fiiliksiä joskus. Jotkut ottaa epävarmuudesta vaan liiaksi kiinni ja lukittautuvat koteihinsa (niin kuin allekirjoittanut joskus). Mutta, onhan mullakin paljon rakkaita ystäviä, joille en vaan saa soitettua. En ehkä tiedä mitä sanoa, tai pelkään sen tosiasian näkemistä, että ehkä elämä on jo vienyt meidät liian erilleen oon aika epäATKnörd, toiv toimii:> Yritän jatkossa uskaltaa (huom. paino tuolla sanalla) kommentoida sullekin enemmän!

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥