Monday, August 29, 2011

Syksy vei rakennuksilta hanslankarin


Taas päiväosastolle. Itkupotkuahdistus ja masennus painaa mieltä, sillä en tahdo mennä. En näin vitun isona, nyt Isosti Oikeasti aivan valtavana, isoimpana oliona. Päiväosastolla on kuulemma nyt jopa niin vähän potilaita, että se on väliaikaisesti yhdistetty kokovuorokautisen kanssa. Lisää pieniä potilaita, joita voin litistellä seiniin läsnäolollani. Millä mä edes rahoittaisin koko lystin? (ketään kiinnosta tilata piirrustusta?)

Paheksun myös poissaoloani koulusta, mutta vielä enemmän etten palannut kouluun kesän jälkeen laihempana, nätimpänä, vähemmän tilaavievänä. Valmiina olemaan laihana fiksu, lahjakas, ahkerasti työskentelevä, ja saada paljon ystäviä. Opettajat ovat ymmärtäväisiä (luovalla alalla hulluus ei ole originaalia tai yllättävää), mutta poissaolot ja jälkeenjääminen ei kurssilukuja kasvata. Ihan sama, en kuitenkaan kelpaa sinne..

Monesko kerta tämä edes on? En tahdo tietää, mutta kolmas (3.) näin vuoden sisään.. Adsdsfd se on paljon!? Absurdia ja pelottavaa. Eikä 2 viikon jaksolla edes voi tulla mitän läpimurtoa, vuorenvarmuutta etten enää ikinä uudelleen tuonne joutuisi.. Muttei lääkäri tätä ehdottaisi, ellei tarkoittaisi mun varmasti tarvitsevan tätä (intin ja kysyin). Silmät kostuvat katkerasta totuudesta etten hallitse syömisiäni ja pärjää itsekseni. Siis.. menen, I guess?

14 comments:

  1. Niin ymmärrän sun fiiliksiä! Ehdin olla tänään suljetulla 8 h, kunnes kirjasin itseni ulos.

    ReplyDelete
  2. Menet. Ja ansaitset sen. Kaiken sen, ja taivaan myös. Paljon voimahaleja ja yritä olla katsomatta niihin muihin. Aivan sama. Olkoon ihan minkä kokoisia tahansa! Sun kipuilusi kuuluu aivan omaan kategoriaansa ja sillä hyvä.

    ReplyDelete
  3. Toivottavasti saat mahdollisemman paljon irti tosta osastojaksosta! <3

    ReplyDelete
  4. Esimerkiksi Helsingin tanssiopistolta löytyy aikuisille klassisen baletin alkeiskursseja :)

    http://www.helsingintanssiopisto.fi/index.php?sivu=tuntivaihtoehdot&alaotsikko=aikuiset&ala-alaotsikko=klassinenbaletti-aikuiset

    ReplyDelete
  5. Kiitos♥ tiedän ettet pahalla! Sairaalan normiosastoilla sympatiat syömävaikeuksia kohtaan on aika pitkälti nolla, ihminen ei ole ihminen vaan potilas ja hoitsuilla on missio hoitaa duuninsa mahd pian jotta pääsee sieltä vittuun syömään pullaa kotisohvalle.

    Mutta jokin ehkä vähän ilostutti, huomata tekstistäsi että oikeasti alat ymmärtää omaa parastasi! Pikkuhiljaa. Mietin, onkohan pieni tarve todistaa, että olet varmasti harannut tarpeeksi vastaan, olet inttänyt ja kysellyt onko pakko... Muistan lukeneeni joskus jonkun kommentin (sulle kirjoitettu) että et ansaitse paikkaa osastolla koska et yritä ja läpäläpä paskaa, toivon että se ei ole vaikuttanut suhun! Ei sun tarvitse todistaa kenellekään mitään, kaikkein vähiten oikeuksiasi hoitoon! Kaikkien pitäisi tietää, että hoitoa ei noin vain Suomessa saakaan, joten aivan varmasti ansaitset sen. Se mitä ET ansaitse, on loputon taistelu itsesi kanssa. Tarvitset ja ansaitset kaiken tuen ja avun mitä voit saada. En ymmärrä miten jotkut voivat edes kuvitella, että joku "huvikseen pelleilee" vuosia. Sulla on vaikeeta, ja oikeus sanoa se ääneen. Anna sen äänen päässä huutaa mitä vaan, kunhan et toimi sen mukaan. Superisti tsemppiä osastolle, ota irti mitä pystyt, enempää ei sulta voi vaatiakaan. Tee asiat itsesi takia. (pyydän jo etukäteen anteeksi, jos tämä kannustusyritys oli huono) Anyway, hugs!♥

    ReplyDelete
  6. Itse koin läpimurron ( jopa kahden asian suhteen ) 2 viikon hoitojakson aikana osastolla. Minä en pärjännyt itseni kanssa, sinä et pärjää ruuan kanssa, kaikki aikanaan. Minä pärjään nyt, sinä vielä varmasti myöhemmin. Kaiken on tapana järjestyä.

    ♥'llä Eris.

    ReplyDelete
  7. Muistan kun menin tänä vuonna kouluun, oli inhottavaa kun alkukesästä olin luvannut itselleni olevani laihempi, mutta kun menin kouluun tuntui niin päinvastaiselta. Tyhmää kun ihmiset saa edes päähänsä jotain näin järjetöntä, kuin lahduttaminen.
    Mutta, kun luin tämän, voin sanoa, että tiedän miltä tuo tuntuu.
    Joskus on niin hyvä tajuta, ettei ole yksin(:

    ReplyDelete
  8. Kiitos kaikille ihanista ja lämmittävistä kommenteista! Olette mahtavia, ja saitte pieleen menneen iltani tuntumaan vähän paremmalta. ♥ ♥ ♥

    Eris, kiitos kauniista sanoista, ja olen iloinen sun
    puolestasi! Toi oma kokemuksesi on rohkaiseva ottamaan irti nyt
    siitä mitä on.

    chrystal, toi pieni tarvi todistaa ON totta, sillä
    osasto opettaa pakolliset valitusvirret, mm: a) "Mä en oo tarpeeks
    sairas sinne" b) "Ruokaa syötetään aina liikaa, epäoikeudenmukaisesti,
    ja se on pahaa" c) "Kaikki välipalat pitäs aina olla hedelmä/jokin
    juotava" yadda yadda. >___>

    Tosin nyt huonon rahatilanteen+koulun ohessa jouduin oikeasti
    aprikoimaan tarvetta+menemistä.. olen kai ylihyvä huijaamaan itseäni
    että kaikki on OK vaikka päivät lopulta kaatuisivat niskaani.
    Ansaitseminen tulee useimmiten esille, kun itselleen ei pysty
    sallimaan hyvää ja ajattelee vaikeudet oikeudenmukaisiksi..

    Valitettavasti tuota "pelleilystä" syyttelyä tulee jatkuvasti myös
    kotoa, harvemmin hoidon puolelta, vaikka sitäkin on nähty. Jännitin
    kommenttienkin avaamista, pelkäsin törmäämistä totuuden torveen, että
    olen kiittämätön läskipaska ja pitäs "ottaa vain niskasta kiinni".

    ReplyDelete
  9. Satutko sä tietämään onko päiväosastolla enää samat hoitajat, kun alkuvuodesta ja sen jälkeen? Siis R, J tai P esim.?
    (en tiedä onko soveliasta laittaa koko nimiä)

    ReplyDelete
  10. Nyk hoitajat ovat älyttömän mukavia+päteviä, mutta eivät ilmeisesti samoja. :/ R lopetti (yllätyksenä, mutta onnellisesti) ja muuten tämä kokoonpano on ollut loppukeväästä, I think?
    (ps. hyvä ettet laittanut kokonimiä. :>)

    ReplyDelete
  11. Ok, kiitos infosta. Sen verran vielä utelisin, että ovatko hoitajat päiväosastolla ns. "uusia" vai olleet ehkä nelosella/ lapparissa aiemmin?

    ReplyDelete
  12. Vaikeina hetkinä ihmiset usein taantuvat lapsen tasolle. "miks mun pitää ku ei toikaan!". Henk.koht. mielipiteenäni on, että se on nimenomaan osoitus siitä, miten epätoivo itsensä kanssa saa takertumaan niihin viimeisiin oljenkorsiin. Vaikka on jo selvää, että metsässä ollaan eikä sinne olla enää menossa, niin siitäkin huolimatta psyyke saattaa pelata ihan omia pelejään (ja niin, en ole koulutettu psykiatri)

    Ja kun sanot, että syyttelyä tulee enemmän läheisiltä kuin hoidosta, siihen on mielestäni selkeä syy: läheisiäsi ei tod näk ole koulutettu "ymmärtämään" tuollaisia tilanteita. Lisäksi ulkopuolisen on aina helpompi olla objektiivinen, kun taas läheisillesi ja perheellesi olet loputtoman rakas, ja sun tilanne on varmasti niillekin rankka. "Syyttely" ei mielestäni missään nimessä ole okei, mutta ihminen on inhimillinen. Vai etkö itse ole ikinä katunut jälkikäteen mitään sanomaasi? Itse olen ainakin, liiankin monesti. Joskus olen liian ylpeä edes myöntääkseni sitä. MUTTA älä anna sen vaikuttaa itseesi liikaa! Ei kenenkään sana täällä ole absoluuttinen totuus, mua on ainakin helpottanut ymmärtää, että vanhemmatkin on väärässä. Elämänkokemus ei välttämättä auta eikä ole mikään pyhä sana, kun elämä oli aika erilaista 50vuotta sitten.

    Enkä sano että "ota itseäsi niskasta kiinni", vaan että yritä alkaa huolehtia itsestäsi. Vaikka kaiken muun venähtäminen (laskut, koulu, kaikki vastuut) tuntuu pahalta, niin mikään ei onnistu kunnolla jos et itse ole kunnossa. Et juu, ehkä mun mielestä kaikki muu on tekosyitä:> vaikka mulla ei ole oikeutta arvostella, kuolen stressistä jo kun joudun skippaamaan 2 duunipäivää...
    Keep going, lähetän sulle jälleen lämpimiä halauksia♥

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥