Friday, August 12, 2011

Taste of my life - vomit!


Guess what? Paska päivä, katkeamaton henkilökohtainen helvetti off/ON. En voinut päivittää aiemmin, mulla ei ole ollut mitään lisättävää. Edellisen viestini parasta ennen-päivä on voimassa. Enkä ole vaan jaksanut. Ei keksi ääntä päästä pahoinvointiani sanoiksi, ei voimia nousta syvyydestä, jossa ruoka on saatana ja minä sen pirullinen orja.

Kävelen kotiin kauppakassien kanssa katsellen asfalttia ja puita, pitäis blogata, mutta ei vaan pysty. En katsomaan itseään peiliin. Vieressä on uusia omakotitaloja, kivoilla terasseilla, petunia-amppeleilla ja aidatuilla pihoilla. Vieressä kasvaa lapsiperheiden idylli, taloissa jotka vielä talvella olivat keskeneräisiä ja asumattomia. Aidat kasvaa vieressä kun pääsen kotiin, rumaan elementtirakennukseen, piha ripoteltu tupakantumpeilla ja ikkunat vuorattu Iron Maiden-kuvilla. Niitten lapsiperheiden aidat on tarpeen, olispa mullakin muurit rumaa maailmaa vastaan.. Mutta suojelisko esteet itseltäni? Siltä etten puolipukeissa polkisi ostamaan sessiointisafkani, ja juoksisi kotiin portaita niin lujaa ettei jäätelö sulaa.


Odotan että aamutv alkaa, kahvit lojuu tuntikausia pannussa. Se naksuu välillä. Mukavaa että minulla on seuraa. Yes, I'm losing it. Syön, löhöön ja nukun koiranunta. Oon syönyt liikaa, pilannut itseni, tehnyt jotain peruuttamatonta, tuhonnut kaiken! Kaiken! Kaikki on tuhoon tuomittu. Saatana pakottaa sovittaan syntejä, huijaa syvemmälle lankeamukseen. Ei auta kuin ahmia, (yrittää) oksentaa ja käpertyä takaisin. Lukea kirjaa ja hoitaa kissoja. Pullistelen mahaani peilin edessä, oon pilalla enkä saata mennä toisten silmien eteen. Ikävöin Poikkistani. Kaverit, bileet, polikäynnit, anteeksi muttei mua saa nyt nähdä. Anteeksi. Anteeksi sekavat tekstinikin.

Olen päivän vapaa ja oon kuin ongelmia ei olisikaan. - Ai muka söisin TOTA?? En mitenkään voisi syödä NOIN PALJON! Excuuuuse me, menen tästä takaisin punnitsemaan maitorahkaa ja syömään salaattiani syömäpuikoilla (oi kyllä).

Kunnes se taas käy - eikä kun siis käyn. Tapahdun. Pilaannun. Huomasithan otsikon? Yritän mutten tiedä miten pystyn tästä pois. Masentaa aina vain enemmän, ja mua on vaan enemmän ja enemmän. Ei toi olio voi olla minä, ei tolla mahalla, ei tolla painolla. Eitoioleminäeioleeiole!! Miksi näin tapahtuu? Maailma on kääntynyt ympäri ja en kestä tätä enempää. Toi en ole minä. Parantuuko pintahaavat nopeammin Bepantenilla? Sain tänään tietää terapian jatkuvan vasta syyskuussa.. Silloin vasta?! Iloinen alkukesä tarvitsematta ahdistuslääkkeitä ja laskevalla painolla tuntuu niin kaukaiselta.. Haluan vain lopettaa, en kaipaa itseäni enempää.

Mitä teille kuuluu?

5 comments:

  1. Story of my life - saturated fat and added sugar. Tällaista kuuluu tänne. Vaikka olen yllättynyt, kuinka yksi hyvä ja viisi huonoa päivää ovat muuttuneet viideksi hyväksi ja yhdeksi huonoksi, silti ällöttääahdistaablaah! Tiedän tasan tarkkaan, miltä toi maailmalta piilotteleminen tuntuu... kukaan ei yksinkertaisesti saa nähdä minut tällaisena.

    ReplyDelete
  2. En miekää oo opiskellu/syventynyt nohin f-juttuihin tai mihinkään oikein muuhunkaan, niin tuleehan noista silti ihan siedettäviä kuvia.:D Omistatko muuten nyt mitään kameraa? Mulla on Canonin eos 1000D ja canonin powershot sx210 is. Molemmilla tulee kyllä kuvattua, mutta tuo järjestelmäkamera on tottakai parempi.

    Niin, punainen on sellainen väri että se ei kaikille sovi. Tykkään punaisesta väristä, oon aina tykännyt. :)

    Kiitos kommentistasi <3

    ReplyDelete
  3. hei kafi,
    mun viime viikko kului kun blogiisi löydettyäni kahlasin läpi sun tarinasi tuolta 08 toukokuusta alkaen,
    se oli suunnaton määrä tekstiä, asiaa, tapahtumia, mielesi kiemuroita, liikutuin ihan kyyneleihin,
    mä olen niin kiitollinen sulle, siihen et sä olet pystynyt pistämään näitä asioita sanoiksi, ja vieläpä julkaisemaan,
    kun täällä itselläkin anoreksia ja muut mielen sairaudet ovat tekemässä arjesta sietämätöntä, on koskettavaa lukea kuinka sun elämä kuluu ja kuinka sä kuitenkin olet jaksanut elää kai parhaasi mukaan,
    hirmuisesti toivon että jatkat kirjoittamista, siis tietenkin vain jos se tuntuu yhä hyvältä,
    halusin vain kirjottaa että kiitos, ja että mäkin olen täällä seuraamassa sun vointia jatkossakin,
    parhainta mahdollista elokuun jatkoa,
    mä niiiin toivon sun parasta

    ReplyDelete
  4. samantha, I feel for you :<

    Bubble, mulla on tollanen vanha: Canon 400D. Kyllähän sillä kuvaa, mä en niin ymmärrä edes paremman päälle. Objektiiveja himoitsisin enemmän, omaan vain kittiobjektiivin ja ton 50mm/1.8, joka on hinta-laadultaan kyllä super. Onneksi koulusta saan lainaa kamerakamoja, varata halutessani vaikka koko studion.

    kirsi, oon tosi otettu että olet jaksanut lukea hölöjäni! En itse uskalla käydä vanhoihin teksteihini, vaikka pidänkin blogia rekordinani, mutta toivon että niistä on jotain hymyiltävää ja helpotusta muille. Surettaa pohjattomasti ettei tarinani ole mitenkään harvinainen, saati extreme. Silti epäilen ajatteleeko kukaan samaa tai lukeeko tätä edes kukaan.

    Kiitos kauheasti kommenteista, ihanaa loppu kuuta kaikille. ♥

    ReplyDelete
  5. Olen lukenut blogiasi hurjan pitkään ja aina uudelleen palaan lukemaan kuulumisiasi. Toivottavasti kirjoitatko jatkossakin, olen mielelläni hengessä mukana. Tsemppiä, Kafi ♥

    Tänne ei kuulu kovin hyvää, tekisi mieli huutaa itselleen c'mon nainen, yrittäisit edes, mutta ei ole onnistunut. http://vaillakyynelia.blogspot.com

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥