Sunday, August 21, 2011

You're in then you're out/ You're up then you're down

Lyijäriluonnos valokuvasta

Elokuun puoliväli ja koulut on alkaneet. Ahdistaa, en halua olla paikalla näin isona. Minun piti kesällä sparrata, tiputtaa pois 8-10 kg, ja yhdessä välissä laihduinkin, enkä jäänyt monen kilon päähän tavoitteestani. Huokuin ylpeyttä ja itsekuria, kaiken piti mennä oikeen kun olen laiha. Sitten tuli ahdistus, mökkiviikonloput, ja kohtuuton mussutus ja oksentelu. Tunnen luokkatovereiden halveksivat vilkaisut ihollani kuin polttomerkinnät. Sika sikasika!

Pahanolon iskiessä koen ettei muu auta kuin itsensä rankaiseminen, ja kaikista ällöin ja repivin keksimäni keino olisi sessiointi. Mistään ei tule pahempaa katumusta ja itseinhoa. Antaa mennä kun kaikki on jo pilalla, fillarilla kauppaan ja takas, ehkä saisin mahani samalla tyhjäksi edellisistä ruuista? En saa. Toistuva oksentelu vieläpä turvottaa, ja tosi turvonneena koko homma kusee kintuille. Normaalisti kaupassa kaikki ahmimisruuat pelottaa tai ei käy edes mielessän. Deletointitarve ei ikinä laukea kaupassa, en koe kiusausta leipähyllyllä tms. Itseasiassa on parempi ettei poistettavat ruuat ole herkkujani, kunhan on halpaa. Mutta anivarhain tai iltamyöhään tunnen tehneeni jotain kiellettyä, epäonnistuneeni, ja ajatukset pakottaa toimimaan itseäni vastaan. Kaupan kautta, jääkööt muut asiat väliin.

Kesän alussa peruin päiväosastolle menon, sillä koin sen turhaksi. Olen perunut perumistani sairaanhoitaja-aikoja, koska olen hävennyt läskejäni ja pelännyt punnituksia. Sairaanhoitajakin siristää ivallisesti silmiään, ja salaa nauraa mulle ja kuperkeikkaa heittäneelle laihdutukselleni. Alan pelätä etten pian jaksa ilman apua. Olisiko sittenkin pitänyt mennä tsekkauskäynnille aiemmin, vaikka en koe saman jaarittelun parantavan oloani? Olisiko asiani voineet olla nyt jo paremmin? Ensi viikolla on pakko mennä, alkaisipa terapianikin vihdoin..

Epäilen pystynkö kertomaan pahasta olostani, puristamaan suurta kukkivaa saastapalloani. Hyvinä hetkinä torjun mielestäni kaikki mokaukset, apukeinoni parempaan itsekontrolliin toimii, ja leijaillen utopiassa ettei virheet enää toistu. Mutta enimmäkseen vain masentaa, ja pahimman tapahtuessa pelkään etten enää hallitse itseäni, en vaikka minähän se tiedostaen päätän satuttaa itseäni. Tuntuu vaan ettei päätöstä tee minä, en omasta tahdostani tai toisten käskystä, oli kyse deletoinnista tai syömättömyydestä. En vain osaa, vieläkään.

10 comments:

  1. En oo kovinkaan paljon lueskellut vielä blogiasi, mutta kirjotat tosi persoonallisesti ja rohkeasti. :) sen oon huomannut. ♥

    ReplyDelete
  2. Voimia sulle, toivottavasti vielä paranet. Eikä sillä painolla ole väliä kun paranet. Voit olla terve laihana tai "normaalipainoisenakin" eikä sillä painolla salee niin kovin väliä kunhan olet onnellinen.

    Kaveri tosin sanoi sellaista että syömishäiriöstä ei koskaan parane kunnolla. Kyllä sitä "terveenäkin" miettii että jos olisi laihempi mutta silti ei tee asialle mitään.

    ReplyDelete
  3. Oon aika vakuuttunut, että oot Kafi joku mun salainen (sielun)sisko. Paitsi, että mun taiteelliset intohimot suuntautuu täysin kirjoittamiseen ja kaikissa muissa taiteissa oon täysin peukalo keskellä sitä kuuluisaa kämmentä. En ole ikinä ollut missään hoidossa, pelkästään pakkomielteisesti salaillut tätä sairasta käytöstäni. Jossain sisälläni ajattelen, että ehkä, EHKÄ, siitä vois olla apua, että avautuisin tästä jollekin. Tähän asti ei oo ollut rohkeutta ja uskallusta siihen.

    ReplyDelete
  4. voitit arvonnan blogissani!

    luin vähän blogiasi ja toivon kovasti voimia sinulle. haluan myös rohkaista hakemaan apua (myös manjaa). ansaitset parempaa elämää kuin nyt, onnellisempaa ja valoisampaa.

    ReplyDelete
  5. Kutsutko ahmimista itsesi rankaisuksi, jotta se kuulostaisi jotenkin hyväksyttävämmältä? Sinulle tai muille.

    ReplyDelete
  6. Anonyymi, hyvin mahdollista. Kuka uskaltaa myöntää itselleen rehellisesti olevansa ahne, kohtuutton ja ylipursuavasti tarvitseva? Ei se tietenkään aina ole itsensä rankaisemista, mutta niille muille kerroille en keksi järkevää selitystä. Paitsi yllä maintsemani piirteet, joiden puolesta en halua elää.

    ReplyDelete
  7. kai sä kuitenkin tajuat, ettei sun ahmiminen johdu siitä, että olet oikeasti ahne tai kohtuuton? en tiedä ruokailutottumuksistasi, mutta ne on varmaan aika yksipuoliset, jolloin ahmiminen voi ainakin joskus johtua yksinkertaisesti aliravitsemustilasta.

    ReplyDelete
  8. En tajua, vaikka mietin asiaa. Syömättä jättämisen voi helpommin myöntää sairaudeksi, itselleen hallitsemattomaksi asiaksi, mutta jos tekee jotain niin syyllisyyden leima on otsassa.

    Viimeksi omasairaanhoitajani nosti myös esille, että että b/p olisi liian vähäisestä syömisestä, mutta en usko. Syön kuitenkin niin paljon.. Yksipuolisesti ehkä, yleensä rasvattomia maitotuotteita, kasviprodea, marjoja, kasviksia, salaatteja.. joskus puuroa.

    ReplyDelete
  9. aliravitsemuksella ei ole välttämättä mitään tekemistä syödyn ruuan määrän kanssa, ja ylipainoinenkin voi olla aliravittu. kuulun siihen koulukuntaan, jonka mielestä ruuasta pitäisi saada kaikkia ravintoaineita, ja sä et saa tarpeeksi rasvaa ja proteiinia. kasvissyöjänä proteiininpuute onkin kai enemmän sääntö kuin poikkeus, ja anoreksiataustaisena rasvanpuutekaan ei yllätä. :P

    ReplyDelete
  10. Kuten muistat, luin blogiasi vuosia sitten ollessani itse sairastumisvaiheessa. En tiedä tuntuuko sinusta oma tilanteesi erilaiselle siihen verrattuna, mutta aina eksyessäni jälleen vilkaisemaan blogiasi, katsomaan mitä sinulle kuuluu, minusta tuntuu että olet yhä samassa tilanteessa, jossa olit silloin kolme vuotta sitten kun aktiivisesti luin blogiasi. Se saa minut surulliseksi, sillä tilanteesi on pahin mitä itselleni koskaan pelkäsin, kauhukuva, joka auttoi potkimaan suossa.

    Tiedän, ettei yksi kommentti pelasta sinua mihinkään. Toivonkin, että havahtuisit edes hetkeksi tilanteeseesi. Elät yhä syömishäiriöisen ruokakuplassasi, joka silloin minulle näyttäytyi glamourisena, nyt vain surullisena.

    P.S. Siinä mielessä olen ylläolevan anonyymin kanssa samaa mieltä, ettei aliravitsemus välttämättä ole kiinni syödyn ruuan määrästä.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥