Wednesday, October 05, 2011

One fragment stronger

Oksennan viikonlopun suu veressä, maanantaina tahtoisin kouluun, mutta en jaksa mennä suihkuun, pukea, meikata, lähteä. Lähteminen ulos on taas samanlainen tuska ja taakka kuin Kiinanmuurin juokseminen päästä päähän syömäpuikoilla. Teen pesän sohvalle, se haisee jo liikaa kissoille. Läski läski läski!! painan enemmän kuin ikinä.. Olen vuoden junnannut tässä samassa ihrassa ja paskassa.

Pakollinen ja peruuttamaton meno lähenee kun aika on valunut iltapäivälle.. Fuck-this-shit, ei näin vaan kestä tätä enää päivääkään. Havahduin kun katsoin kalenteria ja tajusin miten pian lähden maksamalleni matkalle. Vaikka (ero) ahdistaisi, surettaisi ja vihloisi jatkuvasti niin on pakko yrittää jotain. Muuten joudun maksamaan lentokoneessa vitusti jonkin muun kuin laukkuni kertyneestä ylipainosta! Jos kestäisin itseäni ja päivääni edes hetken, yrittäisin valita paremmin. Nyt päivä-pari takanapäin ja on sujunut.. jotenkin (huomaa sana 'sujunut'!). Jaksoin menoni, näin edes tunnin-kaksi kavereitani, raahauduin seuraavana päivänä kouluun ja oon pitänyt itseni äärettömän kiireellisenä. Päättänyt etukäteen mitä syön, järkeviä annoksia. Ateriasuunnitelma on ihan mahdoton noudattaa vaikka sitä olisi miten räätälöity, mutta ruoka-ajat jäsentää jotenkin struktuuria päivään, koulun ja muun tekemisen lisäksi. Mm, rutiinit. ♥

Terapia Tädin kotiläksy, tunnepäiväkirjan pitäminen, on tuntunut hyvältä tavalta vastata ahdistukseen, eikä dumpata tunnetta ruualla. Se toimii näin: kirjoitan ylös tilanteen/tapahtuneen, kaikki tunteet jotka tunnistan, sekä ns. sisäisen puheeni/ajatukset. Kävelen jatkuvasti seinää päin, mutta olen tällä viikolla koettanut kammeta ylös ja reagoida muulla kuin ruualla pelleilyllä. Pelottavan usein tunnen ärsyyntymistä tai kiukkua.. Soosoo! Paha tyttö! Et sä surkimus oo oikeutettu toisille suuttua! Käänny itsees ja mee saunan taa! Terapeuttini on tästä varmaan riemuissaan. Exäni sanoi että ymmärtää jos minulle olisi helpompi vihata tätä.. mahdotonta, sillä ikävöin ja kaipaan tätä äärettömän paljon.


Mutta juuri nyt on parempi olo kuin pitkään aikaan. Teen varovasti jotain asioita, mutta teen niitä itselleni.. siksi että minä pääsisin tavoitteisiini, minä viihtyisin edes 1h-2h kavereitteni parissa, ei siksi että koettaisin sopeutua Entisen poikakaverini tuttavapiireihin tai miellyttää. Ja vaikken viihtyisi niin tein sen minulle. Syön ja yritän siirtyä muihin asioihin. Ehkä toimin hampaat irvessä suorittaen, ehkä överipaljon ja väsähdän huomenna tämän takia seinään, mutta ainakin olen tänään tehnyt ja yrittänyt itselleni. Vaikka suru ja ikävä sekoittaa samalla pääni.

Toivottavasti teilläkin on ollut parempi viikko, tai edes parempi hetki, edes sekunti luettuasi tämän. ♥ Onko kellään suuria sydänsuruja viime aikoina tai menneisyydessä? Kaikki rakkaustarinat käy, kuulisin mielelläni.

10 comments:

  1. Voi että miten kaipasinkaan päivittelyjäsi. Harmittaa ihan, etten ole osannut kommentoida mitään kaikkeen siihen, mitä olet joutunut läpikäymään. Jostain syystä entryjäsi lukiessani tuli elävästi mieleen se, kun erosin itse exäni kanssa neljän vuoden suhteen jälkeen keväällä 2009... Vaikka vaikeat ja raskaat muistot suhteen päättymisestä ja siitä seuranneista tunteista kohosivatkin taas mieleen, niin samaan syssyyn pystyin kuitenkin huokaista helpotuksesta, jonka toivoisin pystyväni välittämään sinullekin sinne... Vaikka se onkin laiha lohtu nyt, niin ajan kanssa tuo helpottaa.

    Sydänsuruja mulla ei ole jaettavana, avioliitto-onni kukoistaa suureksi riemukseni, joskin muut asiat rienaavat ja harmittaa, ettei ole mitään, minne voisi niistä puhua tai mihin ne tunteet kanavoisin. Noo, kohti parempaa huomista!

    ReplyDelete
  2. Mulla on itselläni viikko helvettiä takana, (nyt sen voin jo melkein tunnustaakin) miehen takia. Olen mennyt ihastumaan vakisäätööni, tämä tuskin musta juuri välittää.

    Tuli jotenkin kulman takaa etten osannut pitää tunteita erossa tästä.. jostain, mitä tää nyt sitten onkaan. Ja inhottaa olla riippuvaisempi toisesta kuin mitä se on itsestä. Menin aivan sekaisin tajuttuani tunteet jotka olin niin pitkään kieltänyt itseltänikin, makasin vain viikon kotona jaksamatta tehdä oikeastaan mitään. En jaksanut peseytyä, vastata puhelimeen, lähteä mihinkään. Itkin vain. Oksensin ja ahmin jatkuvasti saadakseni aikaan niin pahan olon, ettei tarvitsisi ajatella mitään. Ei auttanut. Viiltelin ensi kertaa kolmeen vuoteen. Ei auttanut, ei tarpeeksi. Mikään ei tehnyt tarpeeksi tunnottomaksi.

    Nyt olen alkanut jotenkin palautua. Eilen jaksoin jo käydä suihkussa, ja koulussa, en oksentanut. Tänään toivottavasti samaa rataa. Kyllähän se edelleen sattuu tajuta, että on toiselle vain hyödyke, seksiä ja seuraa sopivassa suhteessa, kun taas itse on kehittänyt naurettavia ja epätoivoisia tunteita, joista ei ole kuin vahinkoa. Mutta kohta olen tarpeeksi jaloillani irrottaakseni itseni kokonaan siitä miehestä. Näin ei vaan voi enää jatkua.

    ReplyDelete
  3. Sydänsuru on kuristanut enemmän tai vähemmän, pinnalla tai taustalla koko tämän vuoden. Mutta olen toisaalta jo tottunut siihen, ihan niin kuin muihinkin sattuviin asioihin tottuu. Minulla on ollut tapana kiintyä kaikkein tiukimmin juuri niihin, joista jäljelle jää vain riittämätön ja petetty olo vuosikausien epämääräisien melkein-muttei-ihan -suhteiden jälkeen. Näitä on ollut elämässäni hurjat kaksi, mutta kummatkin niin suuria juttuja minulle, että kaksikin on jo aivan liikaa. Ei siis rakkaustarinoita, vielä ainakaan. Sellainen olisi kehittymässä paraikaa, mutta kyynisyyksissäni ja peloissani haluaisin vaan tuhota itse kaiken, ennen kuin saan taas nuolla haavojani liian kauan.
    No olipa iloinen kommentti. Ei näin puoli kolmelta aamulla laskuhumalassa voi muutakaan, kun on pyöritellyt juurikin noita asioita mielessään puoli yötä.
    Jaksamisia sulle.

    ReplyDelete
  4. Minun viikkoni kului taas sairaalassa, joten ei se kovin hyvä ole ollut. Ihanaa että sinulla on ollut <3

    ReplyDelete
  5. inkeri: olen tiedätkö niin iloinen sun avio-onnesi puolesta ♥

    Harhankukka: jaksamista sullekin.. ja ei tod tarvi kirjoitella iloisia kommentteja, aidointa on toi jos sanoo miltä oikeasti tuntuu. Tiedän ton melkein-muttei-ihan sydänsurun kanssa, ja miten kipeältä ja sekavalta se tuntuu. Jaksamisia sullekin, toiv. toi kuristusote heltyy meiltä kummaltakin.

    Ainur, eikä! Mitä kävi? :<

    karanbola, noi oirehdinnat on kuin mun.. Tosi julmaa kohtelua tolta sun säädöltäsi, rakkaus ja välittäminen on vihoviimeinen asia, missä toista sais kohdella kuin olematonta paskaa. Mun tapauksessa toisella niitä tunteita kyllä oli, mutta dumpattuna rääkkää ne ajatukset että entäs jos toinen ei sittenkään välitä pätkääkään tai tunne vastaavanlaista surua. Voisinpa sanoa sulle jotain lohduttavampaa, mut oon varma että pääset tosta vielä ylös. *halauksia*

    ReplyDelete
  6. Pääsi paino tippumaan somaatiikanosastorajan alle, niin nyttenpä täällä lihotuskuurilla...Yök! Mut keskiviikkona taas palaveria niin sitten ehkä jo kotiin ja kouluun takaisin...Ainakin se on tavoite :)

    ReplyDelete
  7. En olisi uskonut, että jonkun "tuntemattoman" bloggaajan sydänsurut kolahtaisivat näin kovaa, melkein alkoi itkettää kun luin erostasi :( Kovasti tsemppiä ja voimia eteenpäin! Olen seurannut blogiasi jo pitkään, ja elämästäsi sen verran lukeneena tuo ero kuulostaa niin rankalta kolaukselta elämääsi.

    Itselläni ei pahemmin sydänsuruja ole, ihana kihlattu kylläkin. Sisällä läikähtää lämmin tunne maailman surkeimpinakin päivinä, kun tietää pääsevänsä rakkaansa syliin lohdutettavaksi. En aina jaksa ymmärtää, miksi noin täysjärkinen mies haluaa olla loppuelämänsä ailahtelevan syömishäiriöisen kanssa, kai mä olen pohjimmiltani niin upea ihminen kuitenkin.

    -E

    ReplyDelete
  8. Pidän tuosta otsikostasi,ja muista,one fragment one step at a time. Luin tuosta erostasi ja kouraisi;minut jätettiin kuuden vuoden jälkeen joitakin vuosia sitten,joten tiedän,miten tuskalliselta se tuntuu.Tsemppejä!

    ReplyDelete
  9. mikset sä haluaisi lähteä matkalle? ne on niin ihania ja rauhoittavia ku pääsee pois täältä kaikesta stressistä? voimia ja haleja sulle ihana<3

    ReplyDelete
  10. E, kiitos kommentistasi, siitä oli lohtua ♥ Koeta arvostaa itseäsi ja olla onnellinen rakkaasi kanssa, varmasti sussa on paljon hyvää, et vain samalla lailla näe niitä.

    Yaelian Kiitos ja samoin

    me myself and i, haluan mä lähteä, mutta en siinä tilassa kuin oon ollut (masennus, binge/purge-kierre). Toivon että maiseman vaihtaminen piristäisi, mutta epäilyksiä ja pelkoja on vielä. Kiitos kovasti kommentista ja haleja sinnekin!

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥