Friday, December 16, 2011

Paska nakki


Käyn illalla va'alla. Sorruin illalla taas ahmimaan ja oksentamaan puuroa. 5 kiloa enemmän kuin ei kauaa sitten, toiset 5 kiloa enemmän kuin sitä ennen. Ja sitä ja sitä ja.. Vedän lääkkeet ja painun nukkumaan, unirytmi on totaalisen sekaisin ja viimeiset koulutyöt puristettavana. Ahdistus puristaa kurkkua ja kyyneleet painavat silmiäni, kunnes itken ja vollotan lohduttomasti. On pakko päästä ylös, tonkia kaapit jos löytäisin edes yden vintage partaterän. Viimeisestä kerrasta on yli kuukausi, vaikka ajatus onkin käynyt usein mielessä. Edes yksi skraadu, edes yksi pienen pieni pisara.. En mä enempää tarvi, kunhan pieni naarmu, yksi äänetön lohdutus tummassa yössä.

En löydä sanoja sille miten iso olen, en muita paitsi ylipainoinen. Ihan totta, ylipainoinen. Ei mitään aliravitsemuksen väärentämää luulotilaa omasta kehosta vaan ihan oikeasti iso, syntisen lihava, läski. Minä. Silloin ennen tunsin, ei, tiesin itseni ihan valtavaksi, mutta nyt oikeasti olen. Voitteko vain uskoa ettei minäkuvani ole kuitenkaan muuttunut niin paljoa kuin peilikuvani on? Pari vuotta sitten katsoin alas reisiäni ja ajattelin ettei ne niin pienet ole, päinvastoin todella suuret ja lyllyvät. Ihan samanlaiset kuin nyt, vaikka nyt erona on osuvatko reiteni yhteen ja aika paljon päälle.

Mutta tämä vartalo ei silti ole minun, ei ehkä ennenkään, mutta tämä on jo absurdia. Selluliittiä, painavia rintoja, jenkkakahvoja, t-paidan hihoista pursuvia alleja, reisiä, jenkkakahvoja, ylimääräisiä ulokkeita vatsassa ja kyljissäni. Saatanasti läskiä. Jalkani eivät taivu yhtä hyvin kun ihraa on tiellä, pistelee, ihan kuin jalkani olisivat jatkuvassa nesteturvotuksissa ja nielleet ylimääräiset tynnyrit, jotka kumisevat toisiaan vasten kyykistyessäni. Ei lihaksia vaan yhteen hölskyvää silavaa. Epätodellista, iljettävää, hikistä ja niljakasta, puristuksia ja valuvia sukkahousuja, makkaroita.

En vain kestä itseäni, ja silti syön, syön, ahnehdin, syön salaa, ahmin, oksennan, mussutan, turrutan tunteita, ahdistusta, inhoa ja pelkoani. En tajua miten oon voinut kehtaa olla toisten ihmisten seurassa, kiskoa pitkähelmaisia hameita ja pitkiä paitoja pokalla päälleni, ja kulkea kadulla. Olla toisten tyttöjen seurassa, joilla on sitä kaikkea mitä minulla ei: kroppa, iloa, energiaa, kunnianhimoa, ja ennen kaikkea - heiltä puuttuu syömishäiriö. Saatananmoinen synti, joka mädättää mut sisältä ja turpeaa ulkoa. Kuinka kukaa voi ikinä haluta mua? Koskea tai rakastaa? Kuinka mulla voi olla ikinä elämää tai edes mitään jos olen näin auttamattomasti pilalla, hirviönä.

Olisinpa aamulla tukehtunut kaksoisleukani alle, aamen.

8 comments:

  1. "Olla toisten tyttöjen seurassa, joilla on sitä kaikkea mitä minulla ei: kroppa, iloa, energiaa, kunnianhimoa, ja ennen kaikkea - heiltä puuttuu syömishäiriö. Saatananmoinen synti, joka mädättää mut sisältä ja turpeaa ulkoa. Kuinka kukaa voi ikinä haluta mua? Koskea tai rakastaa? Kuinka mulla voi olla ikinä elämää tai edes mitään jos olen näin auttamattomasti pilalla, hirviönä." Kuin mun päästäni vedetty. Ja koko kirjoitus muutenkin... Oon aivan totaalisen hukassa itsekin. En kestä joulua, aloin jo elokuussa stressaamaan sitä että joudun syömään jouluna niin vedin sitten ihan päin helvettiä jo kaksi kuukautta ennen joulua; laihduin kesällä 10 kiloa ja nyt olen lihonut KAIKEN takaisin alle kahdessa kuukaudessa. Olen järkyttävä ja en kestä itseäni, kroppa on sekaisin ja pilalla ja mieli ollut aina.
    Kirjoittaisin tähän nyt jotain kannustavia sanoja ja lohdutusta mutta en kykene auttamaan edes itseäni niin musta tuntuu että kaikki antamani neuvot ja tuki on kuitenkin ihan perseestä. All I can say is: <3

    t: Bella

    ReplyDelete
  2. Sulla on hyvä blogi, oon lukenu jo melkein kaikki tekstit mitä oot kirjottanu. :) Sulla on myös aika paljon samankaltaisia ajatuksia kun mulla. Ei mulla muuta, halusin vaan kertoo ja nyt uskalsin.

    http://peilipalapeli.blogspot.com/

    ReplyDelete
  3. Voi paska. Muuta en osaa oikein sanoa. Voin niin hyvin samaistua tuohon tunteeseen, siitä ei tee yhtään helpompaa se, että bulimia on sairautena niin itseinhoinen ja surullinen.

    Ymmärrän erityisen hyvin ehkä tuon "en ymmärrä miten mulla on ollut pokkaa käyttäytyä kuin muutkin" -ajattelun - mä haluaisin usein soittaa kouluun ja sanoa että tänään olin liian lihava tulemaan sinne, että en vaan pysty normaalielämään tän näköisenä. :D

    Mutta koita pärjätä! Sun tekstit on kuulostaneet aiempaa positiivisemmilta viime aikoina, mikä on ollut hirveän kiva. :] Toivottavasti saat olon paranemaan muutenkin kuin vintagepartaterillä, vaikka ne kovin houkuttaiskin.

    ReplyDelete
  4. Sinulla on NIIN paljon sellaista, mitä muilla ei ole. Oletko koskaan ajatellut, että joku voisi olla ikionnellinen, jos olisi taiteellisesti yhtä lahjakas kuin sinä? Veikkaan, että heitä olisi jonossa satoja... minä mukaan lukien. Zemppiä!

    ReplyDelete
  5. en tiedä mitä sanoa. paitsi että olen kamalan surullinen, kun sulla on noin huono olo. pitäiskö sun vaan yrittää päästä kokovuorokautiselle ossalle, että saisit ahmimiskierteen voitettua?

    ReplyDelete
  6. Itkettää.
    Se kun tuntuu kun olisin joitain kirjoittanut itsestäni niin monta vuotta,
    kun olisi edes joskus laiha
    en aaa

    juu samaistun,
    voimia.

    Lihavana on kamala elää, mutta kyllä
    silloinkin voi,
    kyllä voi
    nauttia
    ja elää hyvin.

    ReplyDelete
  7. Tietenkin se on kova paikka, jos joku painoindeksilaskuri ilmoittaa ylipainoa (sinun kohdallasi uskaltaisin veikata lievää), mutta kannattaa muistaa, että painoindeksi on kuitenkin vain ihmisen keksintöä. Monien biologinen normaalipaino on vain enemmän.

    Tiedän, että tämä menee luultavasti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta sanon tämän taas kerran: iso syy kaikelle syömissekoilullle on luultavasti aliravitsemuksesi ja se, että painosta huolimatta olet edelleen vakavasti sairas.

    Itselläni oli pitkään kaikkia (päättömiä) rajoituksia, kuten ettei mitään tuotetta saanut ostaa normaalirasvaisena, jos siitä oli rasvaton vaihtoehto. Sitten söin rasvattomia tuotteita kauheat määrät, vaikka kohtuumäärä normaalirasvaista tuotetta vie oikeasti nälän kunnolla. Sama sokerittomien karkkien ja kaiken kanssa. Samoin pienet annoskoot usein johtavat santsaamiseen ja jääkaapilla ravaamiseen jne. Puhumattakaan kompensoinnista (söin eilen jäätelöä > en voi syödä tänään mitään > illalla huutava nälkä > sortuu syömään taas litran jäätelöä).

    En ole mikään asiantuntija, mutta minusta olet yksi niistä valitettavasti klassisista tapauksista, joille tulee anoreksian jälkitautina bulimia. Toivoisin, että myöntäisit itsellesi olevasi edelleen vakvasti sairas, vaikket olisikaan enää vakavasti alipainoinen.

    Oli ihana lukea viimeisimpiä elämänmyönteisempiä postauksia, älä pliis luovu kaikesta typerän numeron takia!

    <3

    ReplyDelete
  8. En edes pystynyt lukemaan kaikkea, surettaa. Minua on hoidettu nyt viiden bulimiavuoden ja sairauden alta kuoriutuva ihminen, minä, hämmästyttää ja ihmetyttää minua. Sinulla on kaikki hyvä, sinussa. Sairaus vain heittää päälle tumman varjon ja pitelee kiinni. Suurin haaste ainakin minulle on tutustua oikeasti itseeni, minään sairauteni alla. Toivottavasti sinäkin tulet löytämään sen jonakin päivänä ja hämmästyt!
    Valoa sinulle

    Natalia

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥