Monday, December 05, 2011

Ulina seis, romaani pois ja töihin!

Yyh, ihan mega koulustressi. Matkasin viikonloppuna kauan venailemiini pikkujouluihin, ja törmäsin dösässä luokkalaiseeni, joka lungisti informoi jälkeenjäämistäni aiheista, sekä dissasi opiskelun vaikeustasoa. Päästyäni pippalopaikan ovelle olin valmis huulta purren itkemään ja kiukuttelemaan etten tule sisään. (Mutta tulin kuitenkin, ooooh! Olen nääs skarpannut edes tässä sosiaalisessa maailmassa! Aaltoliikkeitä!)

Loistin kumminkin poissaolollani melkein ~1kk koulusta, ja katsos vain en jäänyt vain yhdeltä kurssilta jälkeen, vaan missasin kolme. Mitä, oon siis saanut arvosanan tällä lukukaudella yhdeltä kurssilta? Ei yhtään auta ettei kaikista kursseista tipu mailia, koulumme nettiportaali on epäkäytännöllinen, epäinformatiivinen ja monimutkainen (lue: perseestä) ja nettilukkarin tunnit eivät pidä paikkaansa. Tällä viikolla sitten puristan kasaan rästitehtävää, yhtä megalomaanisen isoa projektiduunia, luen kahteen tenttiin ja istun iltatunneilla. Niin, kaikilla deadline tällä viikolla.

Poissaolosta, pitkäaikaissairaudesta ja laiskuudesta huolimatta, olen vuosien varrella oppinut että olen aika tehokas vikana-iltana-työskentelijä, sekä kova painamaan ventovieraista aiheista reaalitekstiä päähäni. Se mikä mua ottaa päähän on olla aina outsider, pihalla kaikesta. Luokkalaiseni on niin saa-tanan lahjakkaita, coolin osaavia, alalla sivuduuneja heittäviä, ja itsevarmoja - myös kaikilla "vaatimattomasti hissukoilla" taitureillakin paistaa se naamasta. Poissaoloja on muillakin paljon, ollaan niin korkealentoisesti artsyjä että läsnäolo on passé, mutta silti kaikki muut ovat niin perillä kaikesta (deadlinet, avaruusohjausjärjestelmiltä näyttävät tietokonesoftat, what's goin' on), eivätkä alusta alkaen kaatuneita omaan vitumoiseen itsekritiikkiinsä. Huom! Älkää käsittäkö väärin, jumaloin luokkalaisiani ja en mielestäni edes ole järin itsekriittinen kouluhommissa, enemmänkin realistisen tiedostava siitä ettei rahkeeni riitä. No yhyy.

Olen monesti huokaillut että pitäisikö hakea johonkin tiedekuntaan, missä riittäisi jos lukee, eikä tarvitsisi näppäillä tietokonetta tai olla "luova". Kaverini totesi että "No jos ei tämä tunnu omalta.." mutta kun tuntuupas! Kyllähän mua kiinnostaa, rakastan kouluani, alaani, tuntejani, työskentelyä! Mutta oon vain niin hautautunut itseinhooni, ulkopuolisuuden tunteeseen, enkä pysy oppiaineissa mukana, koska minulta puuttuu niin pirusti peruskursseja. Kun muut loistavat niin minä käperryn oksentamaan ja kiihtyvään salassa syöntiin ja ahmimiskierteeseen. Nice. Epätoivo ja ahdistus murskaa jo ennen alkuun pääsemistä, enkä pysty palauttamaan mitään täyttä paskaa. Ei voi kirjoittaa jollei osaa lukea, mutten ymmärrä edes aakkosia..

6 comments:

  1. jos on paljon poissa, niin totta kai näyttää siltä, että muut ovat paremmin perillä kaikesta ja osaavat enemmän. muutkin varmasti stressaa kulissien takana deadlineja, kurssisuorituksia ja töittensä kelvollisuutta. monet teeskentelee vaan hyvin itsevarmaa ja rentoa, vaikka oikeasti kelailevat samoja juttuja kuin sinä. näin ainakin voisin kuvitella - ei sillä, että olisi mitään kokemusta kyseisestä opiskeluympäristöstä. :P

    ReplyDelete
  2. En tiedä, tuossa poissaolojutussa on jokin paradoksi, sillä taas tunnilla istuessani ei ole mitenkään poikkeavaa että hyvin moni porukasta a) lintsaa b) tulee laittoman myöhään paikalle. Stressikin tuntuu niin suhteelliselle, kyllähän siitä kaikki puhuu, mutta hyvin harva näyttää siltä että kärsisi niin kovaa ettei kykene tekemään duunia. Mutta luulen että oot kanssa oikeassa in a way, ei sillä liioin ole väliä onko prikuulleen sama ympäristö vai ei :>

    ReplyDelete
  3. Hei, tee kuitenkin spekulaatioistasi huolimatta sitä mitä rakastat, joohan? Jos jotain olen tästä maailmasta oppinut, niin sen, että ei voi olla hyvä alallaan jollei siitä pidä intohimoisesti - ja jos ei innostu oikeasti asiasta niin sen opiskelukin on sata kertaa raskaampaa vaikka olisikin "helpompaa". Sitä paitsi lähes joka alalla joutuu nykyään näppäilemään konetta ja olemaan luova, tosin eri tavoilla. Ainakin korkeakoulutuksessa...

    Pysy siis siinä, mitä rakastat, sillä tavalla on kuitenkin helpompaa olla onnellinen (vaikka ei se silti välttämättä helppoa ole). Omia kriteerejä tosin on hyvä oppia vähän löysäämään välillä, minäkin kovasti sitä opettelen... omat kun ovat ylensä tiukempia kuin muiden.

    ReplyDelete
  4. Sama fiilis työelämässä. Tuntui niin kuin olisit kirjoittanut suullani - sanoittanut kaiken sen, mihin en ole itse kyennyt. Kollegani ovat ihan vi-tun perillä kaikesta, kun taas itse en ole mistään. Toistan: en mistään. Tyypit tuottavat analyysia minkä ehtivät ja itseltäni sellaisen kirjoittamiseen menee kuukausi. Virallinen ohjeistus on kolme-neljä päivää. Tästähän vois repiä vaikka kuinka pitkän kommentin, mutta jääköön tähän. Siis samat fiilarit!!!

    ReplyDelete
  5. Jokaisella opiskelijalla on niin erilainen tapa oppia ja täysin erivahvuinen motivaatio. Lue myös=Moraali. Se, joka todella haluaa oppia ja tehdä työnsä huolella alusta loppuun, on useimmiten se joka eniten stressaa ja kokee aina olevansa jäljessä. Ne, jotka ottavat koulunkäynnin vähän vasemmalla kädellä, tai pitävät muita asioista tärkempinä, suoriutuvat kursseista usein vähemmällä päänvaivalla ja ilman suurempaa stressiä. Joskus kadehdin suuresti sellaisia yksilöitä, jotka bilettävät illat ja raahautuvat kouluun silmät ristissä ja sanovat huolettomasti tekevänsä esseet "sit kun jaksaa/ehkä vikana iltana/menee miten menee, ei oo niin justiinsa." Itselleni kun se hyvin tekeminen on justiinsa, ja stressihän siitä seuraa. Ja alituinen huonommuuden tunne, vaikka oliskin käynyt tunneilla säänöllisesti.

    Itse olen ainakin tulkinnut muiden opiskelijoiden "rentoa asennetta" yhtä suoraviivaisesti kuin sinäkin: Nuo eivät stressaa mistään. Tosiasiassa uskon että nekin stressaavat, omalla tavallaan, omalla ajallaan, mutta sitten kun on sen aika. Ehkä meidänkin pitäis oppia kohdistamaan suurin stressi ja paine siihen hetkeen kun se on tarpeellista, ei 24/7 =) Se lienee kai avain kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, siihen että jaksaa tehdä muutakin kuin opiskella, nauttia siitä ja ammentaa energiaa taas opiskeluun.

    Älä jää vellomaan itsesyytöksiin tai alemmuudentuntoosi. Se, että joku toinen osaa, ei ole sinulta pois. Eikä se, että olet ollut tunneilta pois, tee sinusta sen tyhmempää, ainoastaan vähemmän paikalla olleen :P Mieti kuinka paljon tuntisisällöistä on oikeasti edes jäänyt monenkaan opiskelijan mieleen? Vähäistä taitaa olla. :> Et ole jäänyt jälkeen muualla kuin läsnäololistassa:)

    ReplyDelete
  6. Kiitos kovasti kommentistasi. Mukava aina tietää että on yksi ihminen lisää, joka ymmärtää.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥