Friday, February 03, 2012

Grief in granola


Syömishäiriöpolilla on nykyään käytössä 2 ruokalistaa: startti ja perusruokavalio. Määrissä ei ole suuria eroja, sillä nykyään jos potilaalla on painonnostotavoite niin ekstrakaloreita kitataan lisäravintojuomalla ja -shotilla. Safkojen desimittailu ja puolikkaat margariiniannosrasiat on historiaa, potilaat yleensä annostelevat itse hoitajan kokoaman malliannoksen mukaan. Kuulostaa helpolta, mutta on yksin kotona suunnitelmassa pysyminen on niin pöyristyttävän vaikeaa. Just niin, aikuinen ihminen ja ei osaa kirjallisia ohjeita seurata!!

En ole ikinä oikein saanut rav.terapeutin käynneistä irti.. muistan ikuisesti kuinka ollessani "anorektinen" entinen rav.terapeutti kertoi ettei uutta aikaa kannata varata, sillä en kuitenkaan noudata suunnitelmia. En ole katkera, sillä hän oli aivan oikeassa. Nyt olen niin syvällä sairauden toisessa päässä, että on pakko tehdä jotain.. Pakko pakko pakko. En pysty tähän taisteluun yksin niin pyysin polilta ajan rav.terpalle.

"Nyt tehdään sulle tarkkaan suunnitelma, varataan vielä toinen aika .. Sun täytyy sietää noita haasteruokia .. Voi olla että niitä ahmintoja aluksi tulee ja paino nousee .. Tämä on liian monta kertaa vajonnut sun kohdalla", jotenkuten nämä sanat sain saatteeksi. Tällä kertaa en inttänyt vastaan ja myönnyin ettei ateriasuunnitelmani hiilareista luovuttaisi esim. tunkemalla kaikkialle juustoa ja hedelmiä tai korvaamalla leivän ja margariinin pähkinöillä (joita en syö). Vaan - yrittäisin kohdata hirveän hiilarivoittoisen pläänini silmästä silmään, rasvasta rasvaan ja kalorista kaloriin.


Sovittiin iltapalasta että yrittäisin mysliä, tuota sairaalapotilaiden ravinnoksi kehitettyä, kissanruuan näköistä raksua, jota tarvitaan naurettavan vähän korvaamaan 1 vpl leipää. Jotain, minkä mausta pitäisin jos elettäisiin energiavapaassa fantasiakuplassani. Ihana rav.terapeutti tarjoutui jopa syynäämään netissä ravintosisältöjä etsiäkseen jonkin tarkan tuotteen, sillä sairaan pään on helpompi noudattaa kirjaimellisesti sovittuja asioita jos jotain. Jos pitää itse arpoa ruokia tai annoskokoja niin on äkkiä hyi-en-syö. Kaupassa kuitenkin taivuin toiseen energiamäärään makuun ja luomuun.. mutta ostinpa jotain! Jee? Lisää huumeita narkkarille?

Tänään haalin kaupasta lisää haasteruokiani, ja vaikken löytänyt haluamaani riisiä niin hytisin tyytyväisyyttä raahatessani kauppakasseja lumitornaadon läpi. Söin parhaani mukaan, mutta.. ajatukset kääntyi jälleen epävarmuuteen ja ahdistukseen, kauhuun kaikesta päivän aikana niellystä, väärästä ja vaarallisesta. Oksentaminen, syntien anteeksiantaminen. Vatsanpohjasta nousee pahoinvointi, epätodellisuus ja epätoivo omasta tilasta. Iljettää miten olen ikinä voinut laittaa mitään noista sisälleni. Hetken kyse ei ole ahneudesta vaan vapautumisesta, tunteiden nollaamisesta. Addiktoiva high kun pahuus poistuu sisältä, kynnet raapii kurkkua ja nenästä tippuu räkää että verta. Sanoinkuvaamaton tunne, vilahdus vapaudesta, valoa tunnelin päässä.. ennen kuin vajoaa takaisin pimeään ja likaan.

Miksi täytyy vielä jatkaa, kun haluaisin vain kadota ja lopettaa?

10 comments:

  1. Kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin "nyt alan syömään terveellisesti" -päiväni. Ehkä ne kaatuvatkin aina siihen, kerralla superterveily käyntiin? Lopulta kiskon kaikkea mahdollista viinasta pillereihin sumentaakseni kohinan päässäni, joka syntyy niistä tuhansista eipäs-juupas -ajatuksista. Lopulta panttaan terveysruokiani jääkaapissa peläten niiden syömistä samalla kuin kaavin kärttyisesti päivän energiat riisikakuista yms "paskasta", ja ihan viimeisessä kädessä kiukuttaa kun kaadan monen kympin edestä vanhentunutta ruokaa roskiin. Ja samalla muutama opiskelija itkee bissetuopin äärellä kun ei sen jälkeen ole enää varaa ruokaan. Damn.. He ajatus lähti vähän harhailemaan, mutta luulen tietäväni täysin miltä tuntuu! Ei ihan sama keissi, mutta pitkälti vertailtavissa. Harmi vain, että ratkaisua ei löydy tältä suunnalta, lähinnä vastaavan tyyppisiä yritelmiä. Tsemppiä muru kuitenkin, muista ettei voi voittaa jos ei lähde mukaan haasteisiin. Halaus♥

    ReplyDelete
  2. "puolikkaat margariinirasiat on historiaa." mitä tilalla?
    kiinnostaa tietää! :)

    ReplyDelete
  3. Muistan lukeneesi sun blogia joskus aikoja sitten, nyt löysin tänne taas. Oot kyllä mahtava kirjottamaan ja toivon, että joku päivä saan vielä lukea, että oot päässy yli tästä kaikesta.

    Paljon voimia!

    ReplyDelete
  4. chrystal, olen tehnyt myös tuota superterveilyä.. Ensin on hirveän hyvä mieli kun on luomupuuroa ja superfoodia, mutta samanlainen paha olo kaikesta tulee. Ruokaa menee roskiin kun petyn, suutun ja haluan etten syö. Rav.terapeutti sanoo että herkut ja nautinto pitäisi kuulua jokaiseen päivään, mutta alan hiljalleen uskoa ettei mun yksinkertaisesti kannata yksin yrittää muuta kuin turvasafkoja.. Kiitos hirveästi halitsempistä, olet ihan oikeassa tosta voitosta! Pääasia ei pitäisi olla virheet vaan mitä niiden jälkeen tekee, joten yritetään vielä. ♥♥

    Mustan Metsän Haltija, kokonaiset margariinirasiat! Ei, tietääkseni ainakin päiväossalla margariini/voi otetaan itse isosta 400g rasiasta veitsellä, ja hoitaja tarkistaa että määrä on oikea (reilu 1 tl).

    silence, voi kiitos paljon.. Itse ahdistun usein että kirjoitan huonosti, joten kommenttisi oli tosi rohkaiseva. Toivon samaa asiaa, myös sulta. Voimia sinnekin!

    ReplyDelete
  5. Olen melko uusi lukija. Luin joskus vuosi sitten blogiasi hetken aikaa, mutten muista miksi lopetin.
    Nyt löysin jälleen blogiisi. On niin huojentavaa lukea jonkun tekstejä jotka kuvaavat juurio samanlaista elämää syömishäiriön kanssa. Ei niitä ainaisia anoreksia prinsessojen tarinoita, vaan myös sitä kuinka ei aina pysty hallitsemaan itseään ja ruokaa, jonka seurauksena on aina oksentaminen...

    Minusta bulimia on paljon pahempi sairaus kun anoreksia, ainakin henkisesti. Kaikkista huonoipina bulimia aikoinani, ainoa toiveeni oli vain olla kuollut, mutta samanlaista itsevihaa ei ole kun tuntuu että kaikki on kontrollissa...

    Äh, sekava teksti, mutta oli pakko kirjoittaa.. Oli vain niin helpottavaa lukea tekstejäsi ja huomata etten ole ainoa, jonka syömishä'iriö oireilee tällä tavoin.... Kiitos siitä!!!!

    Hirveän paljon jaksamista sulle!!! Pienistä ne ilot pitää ottaa päivään ja olla ylpeä pienistä asioista missä onnistuu!!! Ja muista olla armollinen itsellesi!!!

    ReplyDelete
  6. <3 Paljon halauksia.

    En tiedä herättääkö tällainen toivoa vai ahdistaako se vain lisää, mutta jos vain jatkat niin lopulta se ruoka etääntyy ja tätä kamppailua aletaan käydä pään sisällä yhä puhtaammin sanoin. Näin mulle kävi. Terveeksi en sano itseäni parhaalla tahdollakaan muulle kuin psykalle, jonka luona käyn pystyäkseni puhumaan kavereilleni, mutta ei se tällaistakaan enää ole. Tunnelin päässä on valoa, kunhan vain jaksaa uida sinne... ja silloin kun väsyttää oikein paljon on sanomattakin selvää, että pää ei aina ole likapaskan yläpuolella.

    Jaksamisia!

    ReplyDelete
  7. Kiitos vastauksestasi!!!
    Olen kokkolassa syömishäiriöklinikalla päiväsairaalassa. Olipa paljon pitkiä sanoja :D

    Hoito kokkolassa on kaikille aika samanlaista. Tietysti omahoitajakeskustelut ja ravitsemustarepia kerrat ovat kaikilla henkilökohtaisia. Täällä periaatteena on, että lautanen syödään aina tyhjäksi, vaikka sitte istuttaisiin pari tuntia sen lautasen äärellä.. Siinä asiassa ei jousteta. Vessa käynnit ovat valvottuja ja liikkuminen on minimissään. Itselläni on toki vapauksia ja pääsen järjestettyjen toimintojen välissä käymään pihalla, kunhan vain kysyn ensin luvan...
    Siinä oli pääpiirteissään kokkolan hoitotyyli. Täällä minua on eniten auttanut ravitsemusterapia, joka on kerta viikkoon jokaisella potilaalla. Myös se, että saan its annostella ruuan lautaselle mittoja apuna käyttäen, on auttanut hahmottamaan paljonko kuuluu oikeasti syödä...

    Siinä nyt jotakin. Tuli pitkä teksti...
    Kiitos paljon tuesta. Sitä tarvitaan huonoina päivinä, mutta olen ylpeä, että huono buli-päivä jäi vaan yhteen eikä jatkunut pitemmälle. Pystyin itse katkasemaan kierteen.. Kiitos paljon kommentistasi siis!!!!

    Jaksamisia :)

    ReplyDelete
  8. Sulle on haaste Eksyneiden Sikojen Laaksossa.

    ReplyDelete
  9. Mun olisi pitänyt mennä ensimmäistä kertaa päiväsairaalaan helsinkiin jo ensi viikolla. mutta päätinkin etten suostukaan siihen vaikka se on ainut keino saada minut tästä kamalasta kierteestä pois. onko siellä kamalaa? pelkään että se muutos mitä tapahtuu hyvin nopeasti kehossa, saa minut ahdistumaan entistä enemmän. ja sitten kun pääsen kotiin niin alkaa taas hullu laihdutus. onko minun turha lähteä sinne jos en itse ole valmis kohtaamaan sen että paino nousisi kiloakaan? en tiedä osaatko edes vastata tähän mutta kyselen silti. avo hoidon aikana kuitenkin jatkan itseni rääkkäämistä.. haluan olla terve mutta silti en luule pystyväni siihen. :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei ole kamalaa, ei todellakaan. Päiväsairaalassa on ihana ja ammattitaitoinen henkilökunta, sairaalaksi rento ilmapiiri ja koko porukka 'yhteisöllisesti' saa tukea toisistaan. Tiedän tuon tunteen, mistä pelkosi on, mutta pari viikkoa päiviksellä ei todellakaan muuta kehoasi simsalabim mihinkään. Sitä varten sinua on sinne pyydetty, koska et selviä omasta arjestasi. Päiviksellä voit saada apua ja tukea noihin paino- ja kompensaatiopelkoihin, eikä sun tarvitse yksin taistella pysyäkses elossa.

      Mene ihmeessä! Sano vaikka polilla tms että olet harkinnut ja voisit yrittää ottaa päivisavun vastaan. Se on kuitenkin vapaaehtoista ja aina kotiin pääsee takaisin jos käy liian raskaaksi.

      Delete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥