Wednesday, February 08, 2012

If You Were There, Beware


Poli ja hoitokokous. En tiedä miten epäselvästi kirjoitan, mutta käyn viikottain terapiassa ja ~parin viikon välein sh-polilla sairaanhoitajalla jutustelemassa. Sanoisin sitä vain seurantakäynniksi, sillä en saa ilopillerin hoitajani kanssa keskustelusta yhtään irti. Itken epätoivoani ja toinen replaa "Keskity hyviin puoliin!" tai "Voisitko seurata (ruoka)listasta edes vähän?" Hoitokokouksessa on paikalla myös lääkäri. Ennen tapasin lähinnä vain psykiatria, mutta en ole enää laiha tai tarpeeksi tärkeä..

Minun pitäisi kuulemma mennä uudelleen päiväosastolle. Taas? Sen lisäksi kuunnella uudelleen polin bulimia-infot (pari luentoa joissa pelotellaan kerrotaan sairauden vaaroista), osallistua bulimiaryhmän tapaamisiin ja keväällä katsoa toista intervallia. Mitää?! Ensin vain kykin kotona ja nyt pitäisi revetä moneen paikkaan, ihmisten ilmoille bulimiatarra otsassa. Ryhmä on jo aloittanut, enkä tiedä menenkö mukaan. Olen iloinen että lääkäri välittää ja yrittää tehdä tilanteelleni jotain, mutta lupasin uutena vuonna etten enää mene osastolle... olen ollut liian, liian monta kertaa ja silti märehdin samassa paskassa.

Olen isompi kuin ikinä, mitä mä siellä enää mussuttamassa teen? Ei mun oireet ole siitä kiinni olenko täsmäsyönyt päivällä normaalit ateriat vai en. Entä jos en ole kenenkään kanssa samalla aaltopituudella ja saan vain hävetä pakkoliikkuvien laiheliinien vierellä? Miten käy opiskelujen ja porukassa pysymisen jos olen taas viikkotolkulla pois koulusta? Tipun kärryiltä, jään ulkopuoliseksi ja lennän kämpästäni liian vähillä opintopojoilla.. Mistä helvetistä revin rahaa maksaakseni päiväossalla lusimiseen? Vastikään ostin 100€:llla uudet satsit lääkkeitäni, ja tililläni möllöttää tyhjyys..

8 comments:

  1. Koita jaksaa. Oletko kokeillut toimeentulotukea, sossun luukulta? Itse sain sitä opiskeluaikoinakin ja nyt edelleen, ja vien kaikki lääkärilaskut ja lääkelaskut sinne maksettavaksi! Olen melko uusi lukija, niin en ole varma asuinpaikastasi. Täällä pk-seudulla ainakin toimeentulotuki toimii hyvin ja sistä saa nopeasti. Jatka kirjoittamista, olet hyvä siinä!

    ReplyDelete
  2. Jos oot Helsingin alueelta niin tervetuloa ryhmiin.. olen itse juuri kuvailemasi kaltaisessa b-ryhmässä, ja voin omasta puolestani sanoa että ehkä mukavin juttu ryhmässä on ne muut ryhmäläiset.
    Oma pääni hajoaa siihen jatkuvaan täsmäsyömismussutukseen ja yleiseen hoitopolitiikkaan, jonka mukaan syömishäiriöstä paranee syömällä kuin häiriötä ei olisi - ihan kuin ko. tilanteessa oltaisiin, jos normisyöminen onnistuisi. Mutta e-hei, ettehän te mitään psykiatrista apua saa ennen kuin olette jo käytännön tasolla parantuneita.

    Joskus tuntuu kuin potilaana olisi pelkkä kävelevä diagnoosi eikä ihminen. Pitäisi vaan aina tehdä niin kuin täti sanoo ja lopettaa kaikki hullutukset niin elämä olisikin yhtäkkiä ihanaa.

    Mut heitetään varmaan kohta kyynisyyteni johdosta ulos ryhmästä tms (liian terve ja ennen kaikkea liian negatiivinen!1) mutta tän sekavan avautumiseni päätteeksi voin kyllä sinänsä suositella ryhmiin osallistumista :D mulla on omat ongelmani ryhmäkäyntieni kanssa, mutta voisin kuvitella niistä olevan suurta hyötyä esim. sulle. Plus, sun läsnäolosta voisi myös olla suurta apua muille.

    ReplyDelete
  3. JAksamista!!! Ehkä se osasto vois ola iihan hyväkin vaihtoehto. Ei intervallijaksot kestä kauaa ja niistä vi olla oikeasti apua!!! Ja sitä paitsi voisit saada uusia ystäviä siitä bulimia-ryhmästä!! Uskon, ettei kavereita voi ikinä olla liikaa, paitsi jos on itse niin huonossa kunnossa ettei jaksa kattella ketään..

    VAikka olet jo kuullut ne luennot tai näin siis ymmärsin, mutta koita jaksaa uudelleen. Ei ne hukkaan voi mennä. Voit saada joitain uusia oivalluksia ja ajatustesi kulku voi alata muuttumaan pikku hiljaa..
    Ikinä ei kannata luovuttaa. Itse tiedän henkilön, joka sairasti parikymmentä vuotta ja on nyt kohtuu terve. Ällä siis sinä heitä hukkaan liian montaa vuotta elämästäsi tähän paskaan!!!

    Tsemppiä paljon sulle!! Olet hyvä itsenäsi!!!!!

    ReplyDelete
  4. Melissa, olen vissiin liian "hyvätuloinen" että saisin toimeentulotukea.. Koko homma on hirveetä byrokraattista paperitappelua, ja jos itse jää yhtään "plussan" puolelle nii ei saa mitään - edes egen "miinuksella" taas sairaanhoitokulut, lääkkeet, kaikki korvataan.

    Unna, et kuulosta minusta yhtään liian kyyniseltä. On ihan fakta, että ainakin pääkaupunkiseudulla bulimiapotilaille on hoitoryhmiä tai osastojaksoja paljon paskemmin. Tulee kunnon fiilis että on second rate ihminen..

    Olet tosi kultainen ja lupaan harkita ryhmään tuloa. :> Vierastan vaan itseni esittelyä ja pakotettuja keskusteluita, sillä ne muistuttavat liikaa esiintymistä. Toisten tukeminen on ihanaa, mutta sillä helposti myös pakoilee omia ongelmia.

    Miseliininen, kiitos kiitos kovasti lämpimistä sanoistasi! Puheessasi on varmaan totuuden siementä, täytyy yrittää taistella.. Paljon jaksamista sinnekin!

    ReplyDelete
  5. Mä suosittelen kans kokeilemaan ryhmää, vaikka lähteminen ehkä tuntuukin nihkeältä. Jos se ei oo sua varten, ei tarvii mennä uudestaan, mutta kannattaa kokeilla.

    Osastosta en tiiä, mutta ymmärrän hyvin ettei se välttämättä tunnu hyvältä idealta. Siinä vaiheessa kun on oireilu siinä vaiheessa että on aivan sama syökö täsmällisesti vai ei ja saako proteiiniahiilariarasvaa oikeat määrät vai ei ja b/p vaan säilyy samana, ei siinä välttämättä auta osasto muuta kuin sen hetken.

    Siinä vaiheessa ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä itse se päätös ja muutos...

    P.S. Kahville/lasilliselle joku ilta?

    ReplyDelete
  6. Kiitos sanoistasi:> Niin tavallaan, tavallaan taas oikeasti liikun siksi että pidän siitä. Siksi että on ihanaa huomata että jaksaa paremmin (kun muistaa koko ajan ahtaa napaansa sapuskaa). Harmittaa, kun en osaa yhtenäkään päivänä vaan jäädä sohvalle, ja vaikka käsitän energiamäärien vähäisyyden, lautasella puhutaan kiloista. Ja vaa'alla, tosiaan ei edes samassa vaan sehän pirulainen nousi kilon ylöspäin! Yrittää siinä nyt sitten uskoa sääntöjä ja lakeja. Tästäsyöminen estää ahminnan. Kun liikut enemmän kuin syöt, laihdut. Ihanihanihanliian pitkällä tähtäimellä hermoilleni.
    väsymys. </3

    Sun sen sijaan pitäisi ehkä yrittää uskoa kouluttautuneita, fiksuja ihmisiä. Ehkä se ei ole niin pahasta, olet kuitenkin päässyt niin paljon eteenpäin ja ihan eri tavalla valmis apuun ja neuvoihin. Sen sijaan on aivan totaalisen epäreilua, että joudut miettimään miten maksat sen. On vaan niin kammottavaa, että joku joutuu valitsemaan mielenterveyden ja asumisen yms. koulutuksen väliltä. Tsemppihalit taas, teit mitä vaan niin tiedän että pystyt kaikkeen kyllä♥

    ReplyDelete
  7. ps. okei näin jälkikäteen vähän hymyilyttää tuo "kouluttautuneet, fiksut ihmiset". Olen törmännyt terveydenhuollon puolella vaikka minkälaiseen jengiin, joilla ei ihan kaikilla uskoisi olevan minkäänlaisia papereita....

    ReplyDelete
    Replies
    1. Löysin supersuositun blogisi ja uppouduin lukemaan tekstejäsi. Kirjoitat itselleni tutusta aiheesta todella hyvin! Syömishäiriöstä toipuminen on pitkä tie, toivon sulle lämmöllä kärsivällisyyttä ja jaksamista.

      Minäkin kannustan sinua ryhmiin, vertaistuen voima on ihmeellinen. Itse olen toipunut OA:ssa 12 askeleen ohjelman avulla, joka myös perustuu vertaistukeen ja jakamiseen.

      Halaus sinulle, siskoseni.

      Delete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥