Tuesday, February 21, 2012

Laskiainen lasketaan


Viikonloppu on ollut taas yhtä paskaa, niin nöyryyttävää ja epätoivoista. Olen syönyt, oksentanut, ahminut ja oksentanut. Oi miten mukavaa! Over and over again. Parina päivänä triggerinä on ollut aikaisin aamulla herääminen - nousen ennen kuutta keittämään kahvia ja napsimaan aamupalaa, jossain vaiheessa torkahdan uudelleen ja virrotessa alan kaivata uudelleen aamupalaa. Kohtuutonta mulle (varsinkin kun ateriasuunnitelmassa ei lue aamupvä:n välipalaa). Istuin yhden illan äitini luona pullaa mutustaen ja morkkiksessa etukäteen päätin, että jos herään kukonaikaan nii laskeudun laskiaiseen kermapullamössöt oksentaen. Näin. Missä vaiheessa mä olen pullaa ruvennut syömään??

Olin niin poikki ja murtunut jatkuvasta sairaaloisesta käytöksestäni etten vain jaksa. Sanon usein etten enää jaksa, mutta tässä yhä ollaan. Masennukseni on vain syventynyt talven aikana, ja en osaa kuvitella jaksavani enää koulunkäyntiä. Sunnuntaina ulkona oli aurinkoinen talvisää, ja asuntoni kylpi valossa ja kirkkaudessa. Olin itse kuin toisesta maailmasta, jäänyt väliin tuosta valosta, täysin immuuni pystymään tai tuntemaan mitään paitsi syvälle vetävää epätoivoa ja haikeutta. Menin iltapäivällä takaisin sänkyyn, ja ilmeettömänä silmistäni alkoi valua kyyneliä. Peiton alle ja itkemään, olimpas konkreettinen.

Ajattelen laihduttamista kaiken aikaa. Yritän noudattaa ravitsemusterapeutin listaa, mutta onnistuin jotenkuten täsmäsyömisessä vain yhtenä päivänä, kun nipistin rasvat ja jälkiruuat, punnitsin grammalleen jokaisen paprikasiivunkin ja laskin kalorit. Hetken olen täynnä taistelutahtoa syömishäiriötä vastaan, mutta en kohtaa kuin takaiskuja.

Tärkeintä olisi yhä laihtua, edes siihen normaalipainoon näin aluksi. Kiroan miksi olen niin heikko ja en vain lopeta syömistä, painu lenkille, ole vahva ja leikkaa safkojani minimikaloreihin. Jos noin vain pystyisin niin tekisin sen hetkeäkään harkitsematta, ottaisin mielelläni entisen paikallaan pysyvän ja tyhjyyteen tuudittavan tautini, enkä tätä syömis+oksennus-helvettiä. Soimaan itseäni miksen pysty siihen, miksen voi vain ottaa ja lopettaa. Sitten muistan että sairaus ei katso mielihalua tai ole valinta, vaan vangitsee tanssimaan oman lumouksensa mukaan.. Suostuin sentään päivikselle, ei että lyhyt jakso kovasti tapojani muuttaisi.

8 comments:

  1. Voimia hirveästi!!! Itselläni oli juuri samanlainen viikonloppu ja nyt alkuviikko on mennyt vain itkiessä!!!

    JAksamista sulle!!! Olet arvokas ihminen!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos hirveästi, samaa sinullekin! ♥

      Delete
  2. Mä aloin seuraamaan blogiasi muutama päivä sitten. Kirjoitat tosi hyvää tekstiä, ja mä toisinaan löydän tuolta jostain itseni.

    Mä haluaisin myös kunnollisen sairauden, en kuitenkaan sitä, jonka kourissa elin puolivuotisen. Säännöllinen, jokapäiväinen oksentaminen vei multa kaiken, kunnes päätin, ettei enää.

    Nyt olen jossain rajalla. En tiedä olenko sairas vai olenko olematta.

    Kamalasti voimia sulle. Yritä kiskoa itsesi vaikka pakolla kevätilmaan, kävele (tai vaikka chillaile vain) ulkona kymmenisen minuuttia päivässä, tee siitä rutiini, joka lopulta ei enää ole inhottava, vaan pikemminkin lohdullinen osa päivää. Kasvata sen pituutta pikku hiljaa niin, että se on itselles sopiva.

    Mä toisinaan tyhjennän pääni heräämällä niin aikaisin, että voin vaellella tyhjässä, lumisessa kaupungissa ja kuunnella sen heräämistä eloon.
    Yllättävän rentouttavaa se sellainen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo ideasi kuulostaa tosi hyvältä, taidan yrittää kokeilla tätä! En ole ollut ikinä kova ulkoilemaan, vielä vähemmän vain mielikseni tai jos on kylmä. Kotini lähellä on epämiellyttävät kävelyseudut (seliseli), mutta jos tuo on sinua noin kauniin kuuloisasti auttanut niin miksi ei. Ulos lähteminen varmaan piristää myös siitä näkökulmasta, että tulee tehtyä jotain. Kiitos kovasti kommentista!

      Delete
  3. Pakko sanoa tää minkä varmaan jo itsekin tiedät mutta..:

    Perusruokavalion kalorimäärällä ei kukaan liho. Jos syöt sen (etkä yhtään nipistele mistään margariinirasioista etkä varsinkaan oksenna vaikka pahaa tekee)niin jo muutamassa päivässä kehosi alkaa tottua säännölliseen ruokailuun. Ja sitten tadaa: sulle ei enää tuukkaan tarvetta ahmia herkkuja ja vähitellen kiusaus lapata safkaa naamariin kaksin käsin katoaa kokonaan.

    Ongelma on juuri siinä, että yrität karsia kalorit minimiin. Silloin se nälkä yltyy jne jne tiedät kyllä, ja ahmimis/oksentamis-kierre here we come!

    Kaikkihan tätä koko ajan toitottaa, mutta sun ON VAAN USKALLETTAVA syödä sen ateriasuunnitelman mukaan. Ajattele vaikka sitä kautta että mikäli olisit ylipainoinen, mitä tiedän ettet ole, niin sen listan energiamäärällä sun paino itse asiassa lähtisi laskuun.

    Ainoa keino parantua on 1. lopettaa oksentaminen ja 2. alkaa syödä. Ja oksennuskierre jatkuu niin kauan KUN ET USKALLA SYÖDÄ RIITTÄVÄSTI. Terveisin tyttö, joka pari kuukautta sitten oksensi kymmeniä kertoja päivässä eikä koskaan uskonut pystyvänsä lopettamaan, ja nyt jo neljä kk kuivilla. Ruokavaliota perus yhdellä täydennyksellä noudatetaan joka päivä eikä paino ole noussut grammaakaan vuoden 2012 puolella.

    Ja loppuun vielä TSEMPPIÄ. Kyllä sä pystyt siihen, olet upea lahjakas nuori nainen ja joku päivä näet sen toivottavasti itsekin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentista, sulla on hyviä pointteja.. Mutta mun täytyy täsmentää, että oma ongelmani ei ole ihan noin yksinkertainen.

      Mulla ei ole tuollaista pakko-saada-herkkuja tyyppistä ongelmaa, vaan enemmälti että syön ja oksennan itseinhoon, ahdistukseen, yksinäisyyteen, tylsyyteen.. jne. Usein ruoka on vain väline sitä varten että saan oksentaa. Tietty on niitä hankaliakin ruoka-aineita (esim puuro), josta helposti tulee liian iso fiilis ja lumipalloefekti tulee.

      Perusruokavaliota vastaavalla suunnitelmalla painoni nousi osasto-olosuhteissa, vaikka olin normaalipainoinen (oma suunnitelmani on nyt myöhemmin yksilöity). Ruminta tässä on että mun tarttee intää ja vakuutella että BMI-asteikon mukaan olen nykyään ylipainoinen.

      Totta kai täsmäsyömisestä on apua, mutta vaikea toteuttaa (etenkin kun nyt olisi oikea tarve laihduttaa). Kiitos silti pitkästä ja välittävästä kommentista! Yritetään..

      Delete
  4. Tuntuu tosi pahalta sun puolesta, kun tunnistan paljon itteeni sun tekstistä ja luulen ainaki tietäväni miltä susta tuntuu :( Mullekki aina sanotaan, että pitää vaan uskaltaa syödä tarpeeks ja säännöllisesti ymsyms. mut ei se ihan toimi, kun syy miks ahmii ei oo välttämättä se nälkä, vaan ihan jotain muuta.

    Nyt oon oksentanu viimeks viikko sitten ja koko ajan pelkään et millon alan taas ahmia ja oksentaa. Nyt oon huomannu, et oon varmaan syöny liian vähän (jalkoja heikottaa ihan vaan kävellessä jne) joten pelkään, et ihan pelkkä nälkäkin saattas nyt triggeröidä mut ahmimaan. Mut en kyllä oikein uskalla syödä enempääkään, ettei SE sitten laukase ahmimista! Kieroa...

    Mut tosi paljon voimia sulle :)

    ReplyDelete
  5. Tutulta kuulostaa sun mietteet Kafi, koska olen ollut aikalailla samassa tilanteessa paitsi, että mua triggeröi syömään oksentamishalun lisäksi myös ihan puhdas nälkä. Mutta siis tunnistan myös tuon, että syö voidakseen oksentaa. Varsinkin pahimpana masennuskautena ei todellakaan tehnyt mieli syödä, mutta jäätelöä kului, jotta voisi purkaa pahaa oloaan laattaamalla.

    Mutta siis tän kommentin pointti on, että tuosta voi päästä eteenpäin. Mä en ole oksentanut kuin kerran viimeiseen neljään kuukauteen ja sekin oli yksittäinen moka, joka tuntui pelkästään järjettömältä. Ekat viikot on pahimpia ja sitten vähitellen helpotta ja muutaman kuukauden päästä ei enää edes muista miettiä entisiä toimintamalleja kovin usein.

    Mikä sitten auttais? Varmaan yksilöllistä: mulla pahan olon purkamiseen käy esimerkiksi kirjoittaminen, kovatempoinen liikunta tai sitten ihan vaan puhtaasti itkeminen. Alkuun myönnän korvanneeni oksentamisen ranteiden nyrhimisellä, vaikkei sekään hyvä valinta ollut, mutta ainakin ne pintanaarmut paranee paremmin kuin bulimian vaurioittama keho. Vähitellen pääsin tuosta irti masennuslääkkeiden, kalaöljyn ja hyvän ruokavalion tuoman olon paranemisen kautta. Uskon aika pitkälti siihen, että masennuksesta ei voi päästä, vaikka olisi kuinka hienot terapiat ja lääkkeet, jos keho on pahasti epätasapainossa.

    Mitä painoon tulee, niin se oli mulle yks motivaattori lopettaa oksentaminen. Huomasin niin selkeästi, että se oksuilu teki vaan pahaa painolle ja sen verran turhamainen kuitenkin olin, että päätin rimpuilla irti tavasta, joka lihotti mua. Sen jälkeen painoa onkin ihanasti pudonnut n. 4 kiloa ihan itsestään, vaikka olen syönyt tosi paljon herkkujakaan kaihtamatta, enkä todellakaan minkään listan mukaan, vaan vapaasti. Uskon, että sun kroppakin lopulta tottuisi normaaleihin syömismääriin (= ei lihomista), kun antaisit sille vaan mahdollisuuden toipua.

    Voimia <3

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥