Saturday, June 30, 2012

Nuket ja auto myydään erikseen

Yksinäisyys painaa. Sana yksinäisyys kuulostaa jo perin tylsältä, liiottelulta, kaukaa haetulta. Yksi näitä asioita, josta lehdestä lukiessa tulee se tunne että todellisuus on satua. Aikuisena uskot kaiken mikä on tutkittua, tilastoitua ja paperille painettua, mutta viivat hämärtyy jollei asia itseään kosketa: maailman julmuudet, sairaudet ja onnettomuudet pystyy sietämään ajatuksella 'Tollasta ei silti voi käydä *minulle*'. Tekemällä niistä satua. Kunnes saat syövän! Itselläni ei ole sisaruksia, joten en veljen ja siskon nähdessäni ymmärrä mitään siitä välistä. Se on toista todellisuutta, pelkkä klisee TV:stä ja kirjoista. Pliiis ei enää kuolleita vanhempia, kadonneita kristalleja tai sisaruksia Anna mä vaihdan kanavaa.


Oon aina ollut outsider, se lapsi joka ei pääse leikkeihin sisälle, koska muille on ihan sama oletko mukana vai et. Siis et. Yläasteen lopussa jokainen luokkalainen kirjoitti yhteiseen vihkoon terveisiä tai jotain toisista oppilaista. Mun kohdalla luki tyttöjen käsialalla (pojat ei vaivautuneet yrittämään) 'Kafi piirtää' 'Kafilla on pitkät hiukset' 'Kafilla on pitkät hiukset ja on hyvä piirtämään'. Inhosin koko laitosta ja halusin vain pois. Päättäjäisistäkin muistan vain ettei isältä tullut kehuja kehuja 8.9 lukuaineiden keskiarvosta, vaan haukut äitini ostaman hameen pituudesta.

En harmitellut ettei ketään kiinnostanut tutustua tai ottaa osaksi porukkaa, mutta loukkaannuin ettei kukaan edes koteliaisuudesta jaksanut välittää saman lauseen kirjoittamista. Päivää ennen lukion alkamista leikkasin lettini pois, mutta saan yhä samaa käytöstä. En vain silloin uusien kuvataiteellisesti lahjakkaiden lukiokavereiden puolelta, vaan yleensä. Lukioaikoina sain pysyviä ystäviä, ja kuulla pari kertaa että "sä tunnet kaikki", mutta vetäydyin loppua kohden enemmän kuoreeni, hymynaamarin ja suoriutujan kulissien taakse. Loput te tiedättekin, kaikki katosi.

Oh wow, menipä off-topiciksi. Tarkoitukseni oli vain valittaa yksinäisyyttäni, itkeä olevani second rate seuraa, ovimatto ja vihata katkeruuttani, kun tutuillani on kivaa toistensa kanssa. Ilman minua. Kivusta ja pettymyksestä kun pääsee tutustumaan upeaan ihmiseen ja tulee unohdetuksi/jätetyksi. Miksei ole ketään paitsi Poikaystävä ja Täti Terapia, joille voin olla ääneen oma itseni, kaikkien vikojen, salaisuuksien ja sairauden kera? Hah, ihan kun en tietäisi syytä että miksi! Kato peiliin! Laihdu ny eka edes!

14 comments:

  1. toiko se laihuus ennen niitä ystäviä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. ilkeähö mut terävä heitto

      Delete
    2. Laihana ei kaivannut ketään tai mitään, kaikki ulkopuolinen huomio oli tuskaa ja tunkeilua, tahdoin vain kadota. En tahtoisi näin sanoa, mutta ikävä kyllä laihana saa enemmän huomiota, kiinnostusta, tutustumista, muistamista. (saa sieltä suljetultakin uusia kavereita..)

      Delete
    3. Aa, ja en ota tällaista ilkeänä (vaan pointtina). :-D

      Delete
  2. Kuin omasta kynästäni. Käsittämätöntä olla yksinäinen, mutta niin sitä vain usein on. Kirjoitin juuri tänään (kröhöm, siis eilen) aiheesta itsekin. Tuli vain elävästi mieleen, "pitkät hiukset" ja "kivat hiukset" tai "punainen on kiva väri!" niissä ns. positiivisuuslapuissa, joita kirjoiteltiin riparilla ja yläasteen lopussa ja joskus ystävänpäivänä koulussa tms. Jopa niiltä läheisimmiltä kavereilta, jotka eivät minulla yläasteella varsinkaan kovin läheisiä olleet lopulta.

    ReplyDelete
  3. Tämän lukeminen sattui. Itkin juuri puolituntia puhelimessa poikaystävälle sitä miten oon yksin. Sitten tulin koneelle ja luin tämän. Ahdistavaa miten ajankohtainen tää teksti oli mulle.

    Mut hei... älä oikeasti usko siihen hulluuteen että laihtumalla olisit vähemmän yksinäinen. Huijaat vaan itseäs. Kai sinä sen tiedät?

    ReplyDelete
  4. Tiiäkkö, mä oon miettinyt pitäiskö mun kirjoittaa tätä jos sua alkaa ahistaa, mut mä oon joskus miettiny voiko sua lähestyä tän blogin kautta ja vaikka kutsuu kylään. :o Semmonen juttu ku joskus ammoisina aikoina hain kouluun ja sikana kyttäsin ketä kaikkia siellä jo oli ja jotenki sit löysin sun nettisivut/deeaan/galtsun (hyi kauhee miltä setämieheltä kuulostan, mut halusin hirveesti tietää ketkä sinne oli päässy) ja tän blogin ja nyt sit oon nähnyt sut sillon tällön koulussa ja nii. Tosin mä oon superpaska tapaamaan ketään tai olemaan kenenkään seurassa ja en tiiä onks yhteinen outsiderfiilis mikään paras peruste tutustua. Mut siis jos yhtään lohduttaa niin musta oot tosi mielenkiintoinen persoona ja yks kauneimmista tytöistä joita oon ikinä nähny! Mä niin toivosin et sä saisit tasapainoa ja onnea elämääsi.

    Mä ny vielä ilmotan et en siis sua livenä mitenkään erikseen stalkkaa, deeaata ja tätä blogii kyllä seurailen...

    ReplyDelete
    Replies
    1. En ahdistu, oon vain hämilläni näteistä sanoista ja huomiosta. Vähän ehkä se että blogin ja muut accountini on helppo yhdistää, mutta en jaksa siitä enää flippailla. Olet tosi herttainen että ylipäätään vaivauduit ja uskaltauduit kirjoittamaan kommenttia, puolituntemattomien lähestyminen ei tunnu mustakaan miltään helpolta. Ja ei, en pidä yhteisiä mielenkiintoja(?), sattumia tai uteliaisuutta stalkkaamisena. Oon joskus itsekin sitä, mutta kuka netissä ei?

      Moikkaamaan saa tulla jos tulen jossain vastaan :-D Mulla ei näet ole ideaa keltä kommentti on tullut, vaikka olisin koulussa nähnytkin. Laita meiliä jos haluat jutella lisää? ja kiitos vielä kerran kommentista!

      Delete
  5. Yksinäisyys, niin tuttua. Olin myös yläasteelta lähtien se outsider, osittain siksi, että olin jo anoreksian otteessa ja nykyään tuntuu että siksi, koska en yksinkertaisesti uskalla lähestyä/tutustua ihmisiin. Oon aina yksin tai poikakaverin (tai hänen ja hänen kavereidensa) seurassa. Tuntuu kamalalta, kun ei ole ketään kelle soittaa tai ketään jota kiinnostaisi mitä mulle kuuluu :( Onko elämässä järkeä jos on aina yksin?

    ReplyDelete
  6. Minulle on aiemminkin tullut mieleen, että haluaisin tutustua sinuun. En vain ole kovin hyvä ottamaan yhteyttä nettituttuihin/ blogilukioihin. Nyt kuitenkin sait avaimen yksityisempään blogiini.

    Voimia sinulle ja toivottavasti seuraat minua jatkossa.

    ReplyDelete
  7. Yksinäisyys on ilkeä asia. Luulen ettei ole pahempaa, kuin tuntea ettei kukaan kaipaa, että on aina se joka ensimmäisenä painaa sitä vihreää luuria, etcetc.
    Oikea ystävyys on lahja, se on kuin parisuhde ilman romanttista rakkautta, mutta rakkautta ehdottomasti. Sellaista voi olla vaikea löytää ja vielä vaikeampi ylläpitää, mutta luulen että sellaisia koko elämän läpi kestäviä ystäviä ei ole kovin montaa kenelläkään, monella ei yhtään. Luulen, että monet uskovat tässäkin kohtaa olevansa poikkeuksellisia hylkiöitä, kun joka välissä ei puhelin soi, koska kaikki haluavat luoda itsestään sosiaalista ja haluttua kuvaa. Okei ei kaikki, monet. Tämäkin ehkä hämärtää sitä totuutta, että moni viettää iltoja ja viikonloppuja yksin.
    Mielestäni tämä teksti oli rohkea, mielettömän rohkea. Hui. Siksi oli pakko tulla kommenttihäiriköimään vaikka uuttakin tekstiä olisi jo luvassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. ps. aika etäinen kommentti, jälkimyönnytys että usein törmään tilanteeseen, jossa olen antanut syömävammojeni ja muiden masisoikkujeni etäännyttää ystäviäni itsestäni niinkin, että nykyään joudun itse soittelemaan, "koska ei uskottu että tulen sit kuitenkaan". "hehheh".

      Delete
  8. Musta kirjotettiin vaan "tosi hiljanen". Ja a. mä en nähnyt sitä kovin positiivisena palautteena, b. kun mun persoona pääsee esille (nykyään suurin piirtein aina, sillon vaan harvojen kavereiden kanssa) mä en todellakaan oo hiljanen ja c. tosiaan JOKA ikinen oppilas kirjotti noin. Opettaja muistaakseni laittoi "herkkä", mikä tarkotti mulle lähinnä "heikkoa". Nykyisin alan olemaan jo suht ok sen kanssa, että mä ihan oikeesti olen herkkä. Ei siinä kai mitään kovin pahaa ole.

    Örh, tulipas avauduttua.

    ReplyDelete
  9. Yhyyhyyy, kirjotin kommentin ja se ehkä katosi tai jotain.

    No, joka tapauksessa, muistan kun yläasteella musta kirjotettiin: "tosi hiljanen". Ja en siis ihan oikeesti ole, olin vaan koulussa kun ahdisti ja sellasta. Opettaja oli ainoa joka kirjotti jotain muuta, ja hän kirjotti "herkkä", mutta eipä sekään tuntunut kovin kivalta (vaikka paljon paikaansapitävämpi havainto).

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥