Tuesday, June 19, 2012

Panem et circenses

Täällä taas! Siis parvekkeella, kahvikuppi kädessä. Tähän asti varjossa istuessa on ollut ihan liian kylmä, mutta nyt voisin vaikka muuttaa tänne. Tuulen vireen, linnun sirkutuksen ja lehtien kahinan kyllä rikkoo läheinen autotie, jonkun naapuritalon remontti ja lasten mekastus, joka kaikuu opiskelijoille rakennetun betonihelvetin talojen seinistä. Kahvini taas ei ole enää (vain) mustaa Presidenttiä, vaan luomua instanssikahvia parilla lääkennällisellä sienellä terästettynä... Tästä se hourahtaminen lähtee.

Teitä ehkä kiinnostaa, kuinka pelottava ruokailu hoitajan kanssa sujui. Olen etuoikeutetusti päässyt jo pari kertaa kokeilemaan huhtikuussa, kun joku toinen oli perunut aikansa. Utelin silloin uudelleen jonotilannetta, ja "puolen vuoden sisällä" vapautuisi minullekin paikka. Ruokailut hoitajan kanssa noudattelee osaston ateriasuunnitelmaa: aterialta pitäisi löytyä se leipä, kirottu näkyvä rasva ja maitotuote, koska ei voi mennä sillä että "syön tämän/tuon/sen sit seuraavalla kerralla". Tavallaan ymmärrän tämän että pyritään siihen normaaliin syömiseen, ja että haaste on hyväksi, mutta adfafg maidon juomiset ei nappaa yhtään - kotisuunnitelmassa oon korvannut ne jollain muulla. Olen myös siirrellyt ruokien paikkoja, välittämättä lainkaan että mm. päivälliseni on kohtuuttoman iso, sillä olen voinut skipannut rasvat, hiilarit, jälkkärit, maidot...

Jännitin kovasti ruokailua omalla koulullani, vaikka luokkatovereideni seura, ruokalan meluinen ja kaaoottinen ympäristö on n. 29584 (kaksikymmentäyhdeksän- tuhattaviisisataakahdeksankymmentäneljä) kertaa karmivampaa, kuin tutun hoitajan kanssa syöminen. (Miinus se kerta kun 1. osassareissullani istuin tuntikausia tämän kanssa päivällispöydässä, kun niskoittelin juomasta Nutridrinkkiäni..). Söin koululla keittoa, koska kirjoittamaton sääntö on olla koskematta omalla koulullani muuhun - korkeintaan salaattiin.

Olin juuri obsessoinut super/puhdas/luomuruokaan liittyviä videoita, tekstejä, kirjoja, joten leipä meni kikkailuksi kun lähdin kysymään kanttiinista gluteenitonta versiota. Pelkäsin leipää ja olin meinannut tulla sinä aamuna etukäteen koululle, hiippailla kassojen ohi ruokalaan ja jemmata näkkäripöydän alle oman leipäni, mutta kuolemaa (lue:gluteiinia) uhmaten luovuin ajatuksesta. Pienelllä vaivalla kassatäti kaivoi pakkasesta sämpyläkökkäreen, jonka jälkeen pokkaa pidätellen avaiduin hoitajalle ylpeästi kuoppaamastani leipäsuunnitelmasta ja uusista ravitsemusnäkemyksistäni.

Ärsyttää ajatella ettei ruokailuni ollut tehokas "normaalien" koululounaiden kannalta. Pitäisi ja pitäisi ottaa kaikki irti, kun hoitopuolelta kerrankin saan jotain uutta, mutta minkäs teet kun tilanne on uusi ja pelottava. Ruokailuiden jälkeen on huomattavan vaikea pukea sanoiksi 'miten meni', sillä pääni repii etten saisi tuntea hyvää oloa ja helppoutta syömisestä, mutten myöskään näyttää traumoja ja heikkouksiani. En ny piittaa inistä tänne vain ininän vuoksi, vaan jännityksellä vastaan seuraavat kerrat... Vuoroin hymyilen hoitajan jutuille, vuoroin itken kurjuuttani.
To be continued..

7 comments:

  1. Hämmentää, että miten sulla voi olla 532 lukijaa mutta kukaan ei kommentoi D::: mäkään en oikeen osaa kommentoida joten kommentoin just tällasta turhaa plaah. Olet kiva.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei se mitään, musta on ihanaa että joku kommentoi edes jotain! Kiitos siitä. Kommenteista ajattelen:
      a) ettei ketään kiinnosta muu kuin anoreksia, ja niiltä ajoilta on jäänyt jengiä idlaamaan
      b) omilla valokuvilla camwhoraavat sh-blogit ovat mielenkiintoisempia, sillä sosiaalipornoilu kerää enemmän kyylääjiä
      c) tekstini on muuttunu tylsäksi, särmättömäksi ja ontuvaksi jankkaukseksi

      Delete
  2. 532 lukijaa kertoo että blogiasi luetaan ja HALUTAAN LUKEA vaikkei kommentteja satelekaan kymmenittäin tekstien loppuun. Itse olen seurannut blogiasi n. vuoden verran enkä ole kommentoinut kuin paristi. Syytä en tiedä, sillä blogisi on yksi ehdottomista suosikeistani (!!!). Jos kommentoisin useimmin vastaukset venyisivät kilometin pituisiksi joten yleensä jää väliin. Ruokapäiväkirjahömppää ja tyhjänpäiväisiä luidenesittely-kuvia on yksinkertaisesti pienempi kynnys kommentoida kuin painavaa asiaa.

    ReplyDelete
  3. Mullekin on tarjottu tuota hoitajan kanssa ruokailua vaikka kuinka monta kertaa, mutta aina olen kieltäytynyt. Pelottaa vaan saada himaan hoitaja vieraaksi ja sen kanssa pitäisi sitten vielä syödäkin. Eikä ole edes tullut sen tyypin kanssa paljoa ikinä puhuttua. Siinä sitten kökittäisiin hiljaa lukuun ottamatta jotain "laita enemmän margariinia"-huomautteluja? Eeeiiii...

    Ja hei, tekstisi ei ole muuttunu tylsäksi, särmättömäksi ja ontuvaksi jankkaukseksi. Eikä tarvitse laittaa omaa pärstäänsä blogiin likoon saadakseen lukijoita, jos osaa kirjoittaa yhtä hyvin kuin sinä :) Omasta mielestäni on myös kiva lukea välillä muutakin kun syömishäiriöjuttuja, muuten pää menee ihan tukkoon.

    ReplyDelete
  4. Tiedän ton tunteen! Ei ketään mulle kotiin, never! Mutta nyt sanon ettei se ole niin kamalaa miltä kuulostaa: ekat kerrat syötiin Unicafessa yms. ja iisejä ruokia. Ei tarvinnut hävetä, hoitaja piti seuraa ja oli hyvin häveliäs ettei vieressä olevat kuule liian henk.koht juttujani. Se oli oikeastaan ihan... mukavaa. Kotini oli tässä näin ihan hirveässä lääväkunnossa, mutta parin "lämmittelyn" jälkeen annoin mennä. En kohdannut mitään nipottamista, vaan tukemista ottamisesta, syömisestä jne. Ihan eri meininki kuin osastoruokailu. Päästiin jopa aina yhteisymmärrykseen annoskoista, kotona erimielisyyden voi silmämääräisesti otetun ruuan lopuksi vaikka mitata.

    Harkitse vielä, edes leiki ajatuksella. Ei kukaan oleta simsalabim paranemaan heti tosta eteenpäin. Suostu edes kokeilemaan, vaikka välipala, iltapala tai vaikka kauppaseuraksi? tietääkseni niitä hoitajia on 2? Kiitos vielä kommentistasi <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Varmaan voisi aloittaa just jostain Unicafesta tai vastaavasta lounaspaikasta ja toisihan se kyllä ihan uutta vaihtelua näihin nykysyömisiin. Nyt, kun olen saanut vielä kohennettua olotilaani puolen vuoden takaisesta, siitä voisi oikeasti saadakin jotain irti :) ja varmaan tajuaisi selkeämmin, missä on vielä hiomisen varaa.
      Joo siellä taitaa olla kaksikin hoitajaa, mutta mulle tarjottiin aina jostain syystä vain toista niistä :D Pitää tosiaan harkita. On puoleen vuoden aikana asenne kuitenkin sen verran tätä juttua kohtaan lieventynyt, että ihan mahdolliseslta näyttää :)

      Delete
    2. En ollut ikinä edes käynyt juuri tuossa Unicafessa.. Nyt olen käynyt parikin kertaa omin päin! Ei olisi ennen tullut kuuloonkaan, että menisin kaupungilla yksin syömään-syömään - saati johonkin ruokalaan, jollaisia niin avoimesti inhoan. Ehkä suurimmat syyt on olleet edullisuus, kevyet vaihtoehdot ja pakkomielle tsekata kalorit, mut kuitenkin!

      Luulen että hoitajia tarjotaan sen mukaan, kuka on vapaana? Joskus myös itsepintainen inttäminen voi auttaa tähän asiaan ;D

      Delete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥