Wednesday, June 27, 2012

Virvatulia

Juhannus oli aika kiva, vaikka se sisälsi ihan yllin kyllin rasvaa (juustoa, ties mitä) ja hiilareita (leipää, muroja etc). Koska ei? On ihan sama miten syön, ruoka on aina liikaa. Vanhoissa ruokapäiväkirjoissani sätin itseäni puolikkaista Läkerol-askeista, nyt haluaisin ryntäillä ympäri kyliä ylpeydestä ettei dokaukseen&mättöön painottuva juhlapyhä sytyttänyt övereitä SYÖSYÖSYÖ!-neonvaloja jonnekin aivojeni hermokudokseen. Ei mittakaavassa, tosin.

Mökille meno on päänsisäinen twisteri. Ennen rentoutumista, järveä ja koivuja kohti pitää suorittaa esterata kaupassa, keplotella (arjessa näkymättömien) herkkujen läpi ja niiata kohtuuttoman ruokamäärän ostorituaalille. Ettei vain lopu kesken! Ettei tarvi lähteä autolla kauas kauppaan tai *kuolla* nälkään! Ihan kuin mulla sitä vaaraa olisi. Pettuleipädieetti vois tehä hyvää! Ostetaan kirsikoita, auton lähestyessä määränpäätä kauhuleffatyyliin saarrettuna olo vihollisen kanssa keskelle metsää menee yli jakeluni. Ahdistus nousee kurkkuun ja napit on kotona.

Viime kerralla kiukuttelemaan kun luvattuja lettuja ei paistettu (en voi syödä mitään itse leipomaani), nyt mua rankaistaan että demoninen taikina odotti valmiina tuloani! En kuitenkaan kieltäytynyt äänekkäästi kaikesta tai lopulta saadessani kiskonut hypomaanisena Kyöpelivuoren kokoista kasaa kiellettyä ruokaa kitaani. Kohteliaisuudesta/ahneudesta maistoin vajaan, whoa! Enhän mä näin toimi. Joko syön kaiken tai menen jäävuorisalaatin voimin, mutta nyt riitti vain yksi! Soitan kohta Guinessille, koska olin aattona yhtä tuskaa miten rehut riittää koko pitkän viikonlopun. Outoo, ei ees tarvinnu puolustaa tomaatteja kuin omaa reviiriä toisia ruokailijoita vastaan.

Joustavuus ja kohtuus ei ole koskaan olleet kavereitani, mutta nyt yritin tehdä rauhaa kummankin kanssa. En tiedä oliko se edistymistäni vai olosuhteisiin sopeutumista, koska kaikki kyttäsivät syömisiäni. Katsovat lautastani, otanko lisää, onko suussa ruokaa puhuessa, laskevat leipäsiivuja ja jääkaapinoven muovieristeiden aiheuttamaa ääntä. Smack smack. Pitää käytyä nätisti, syödä vähäeleisesti tai kohta joku huomauttaa, suuttuu, häpäisee virheliikkeistä. Läskittää, joten ruoskin itseäni siltä varalta jos puhelin vielä soi. Ihan varmana ei oo mitään syömishäiriöparanoijaa.

2 comments:

  1. onko sulla mitään turvaruokia, ei välttämättä sellasia joita saa mättää ihan päättömästi, mutta ees sellasia joiden syömisestä ei tule henkistä pahoinvointia?

    ReplyDelete
    Replies
    1. On turvaruokia, syön kotona niitä samoja juttuja vuodesta toiseen. Ei kuitenkaan sellaisia ettei mitään henk. pahoinvointia tulisi.. Paitsi kahvi. Turvaruuat on turvallisia vain tiettyyn pisteeseen, kyllä niilläkin tulee oireiltua jos liiallisuuden tunne tai tarve rankaista itseään.

      Delete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥