Wednesday, August 01, 2012

Ei lomaa ilman Temestaa

Mun on ollut tarkoitus monena iltana kirjoittaa jotain (lähinnä anella 'onkstän syöminen normaalii??!11), mutta eeppisen syömisen, kävelyn ja helteen uuvuttamana olen skipannut internetsit ja sammunut lakanoihin nukkumaan. En myöskään tiedä mistä aloittaa, viime viikolla olisin otsikoinut tämän "minä, sinä ja syömishäiriö (on the road)", mut nyt olen so-so.. Lapsuuteeni ei ole kuulunut sitä kanarianmatka/vuosi-standardia, joten reissuun pääseminen on harvinaista luksusta, joka saa pääni sekaisin.

Haluaisin sanoa sekaisin innosta, vapautumisesta ja uuden kokemisesta, mutta en pysty kuorruttamaan ja kultaamaan jokaista aiempaa matkakokemustani. Yksi viime vuoteni kohokohta oli tehdä eka pitkä matkani yksin, ja käytin ison osan ajasta ja budjetistani muovikassiin oksentaessa. En pysty täysillä nauttimaan edes mökkiviikonlopuista, koska ilmassa on tuskaa vanhoista syömisistä, syömättömyydestä ja lehtikasaan tyhjentymisestä. Samalla kalvaa pelko miten mokaan nyt, syönkö, lihonko, pilaanko ikuiseksi ajoiksi haaveet muutamien kilojen laihduttamisesta. Tälle kerralle en paljoa matkasuunnitelmia edes tehnyt, sillä kotona ajatukseni rajoittui pakkaanko salilenkkarit vai en.

Ensimmäiset päivät täällä jossain Etelä-Euroopassa olikin tuskaa, energiani meni itseinhoon ja stragediseen ruuan työntelyyn Poikaystävän lautaselle. En tehnyt hänen oloaan helpoksi sättimällä itseäni tai jumittamalla puoli tuntia jugurttihyllyllä. Kaupassa käynnit ym päätyi aina riitelyyn, ja kumpikin kirosi hiljaa mielessä miksi vitussa piti lähteä 2 vko:ksi jonnekin, missä ihmiset elävät cornetoilla, pitsalla ja pastalla. Kolmin, me kaksi ja syömisvammailut.

Kiitos Poikkikseni lempeyden ja huolenpidon nyt menee paremmin. Hän löytää ne oikeat sanat lohduttamaan ja jaksaa oikkujani, jotta kummallakin olisi hyvä olla. Olen niin kiitollinen ja joka kerta aidosti yllättynyt, kuinka hän osaa vetää oikeasta narusta täällä toisella puolen planeettaa. Totta kai tunnemme toisemme läpikotaisin, ja olen lievästi "yksinkertainen" tullessani jo kahvikupillisesta paremmalle tuulelle, mutta silti. Olen nauttinut ajastani - tai oikeastaan kadottanut koko ajantajun, ja tätä mulle ei käy *koskaan*. Jaksan tehdä käsittämättömän paljon, sosialisoida innostua ja rikkonut hyvin nukkumisen ennätyksen! (eli enemmän kuin 4,5h yhteeen putkeen norsuannoksella lääkkeitä).

Menen yhä kahteen suuntaan, kun luen ravintolamenua, etsin 'zucchero':a tuoteselosteista tai avaudun onko liikaa syödä jäätelöä ja riisikakkuja samana päivänä. Entä kuinka MONTA kertaa?! Haluaisin nauttia vapaasti kaikesta (ehkä/välillä), toisaalta vältellä syömistä kahvilla ja kävelyllä (varmasti). Pelkään kuollakseni lihoneeni, sillä oon vähintäänkin lämpölaajentunut valokuvissa (kiitos aurinko +33°), mutta olen pystynyt ajattelemaan muutakin kuin ruokaa. Että pysynyt järjissäni, vaikka edessä on ollut niin pizza biancoa, maistiainen juutalaisten artisokkaa kuin 2 gelatoa yhdessä päivässä. Mustariisi-ruusujäätelöä! Omnom! Liikaaliikaaliikaa!

Ehkä en mahdu lentokoneeseen, mutta jäänpä sitten tänne. Onpahan kahvi parempaa ja kupillinen 0,90€..

No comments:

Post a Comment

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥