Wednesday, September 19, 2012

Sano jotain ettei hiljaisuus vie mukanaan


Ääneni narisee luokassa pyrkyrimäisesti keplotellen toisten piireihin, kysellen yrittäen päästä kiinni juttuihin. Mulle ei juuri tulla juttelemaan, ei sipsuteta kimpassa ruokalaan. Luokkalaiseni on mestarisuunnistajia ettei viereeni tartte istua jos muuta on tarjolla - ei väliä miten taktisesti istuudun. Haarukoiden takaa ei katsota päin, porukka lähtee suurena aaltona kuin eivät olisi huomannetkaan ja jään yksin tökkimään salaattia tai keittoani. Don't get me wrong - luokkani on mukava, luova, kiinnostava, taidokas ja hyvähenkinen, ainoastaan mä olen ostanut paluulipun ala-asteelle.

Perjantaina jälleen kerran se muotoaan suuremmaksi vaihtava pallonaama alkaa poraa. Ahdistus kiipesi USB-hiirijohtoa pitkin sormenpäihin ja kuristi kaulaani. Äkkiä ulos ja vessaan, nyyhkyttämään samanlaisilla äänimerkeillä kuin Aku Ankka-hahmot. Todellisuuteen herääminen sattuu joka kerta niin paljon: miten jäljessä, kyvytön, amatööri ja saamaton olen muihin verrattuna. Eikä kyse ole vain toisten olkapäiden takaa kurkkimisesta, vaan koulutehtävät on myös työnäytteitä porftolioon, jolla kilpaillaan haetaan harjoittelu-, vaihto-opiskelu- ja työpaikat. Samalla kun minä seikkailen kajalit naamalla käytävillä, käyn kunnioittamassa remonttiluokan mattoveistä ja haaveilemassa ruokalan käsidesiä. Helvetin ylidramatisoija et tee oikeasti mitään! Meltdownin ohella masennus harsosi ympäröivän maailman, millään ei ollut väliä, mikään ei tuntunut miltään paitsi jopa mahaani isompi kipu olemisesta.

Kyselen myös tunnilla koska talitintinaivoni vaativat rautalangasta vääntämistä ja häveliäs hiljaisuus on piirteitä, mitä kukaan ei saanut nuijittua itsepäisyyteeni tilalle lapsena. Täysin sitä vastaan että olen rakentunut itseinhon ja häpeän sirpaleista. Maanantaina eri aineen tunnilla joku kyllästyi narinaani ja tiuski kysymykseni päälle "Onko sillä nyt väliä miltä se teksti näyttää, tää on vaan yks harjotus!!" Slap in the face ja itku tulee kuin hän olisi tullut henkilökohtaisesti leipomaan naamastani kroppaani vastaavaa pullaa. Opettajan ja ryhmän kallistaessa päitään näyttöihin sniikkasin pois kuin rikollinen. Nimenomaan, mitä menit ämmä taas suutas availemaan.

En tiedä miten palaan viimeiselle tunnille tämän päivän jälkeen. Uusi ystävällinen ope vaivautui tulla kädestäpitäen jeesaamaan kurssityöni kanssa, joka kerta kajauttaen "Palataan asiaan ihan kohta, käyn eka näyttää Kafille pari juttuu! Nii auttaa Kafia!!" Pakko vielä toistaa. ^__^ Hirveän koneella junnaamisen jälkeen sanattomasti päästiin siihen, että mun on paras aloittaa alusta. En pystynyt pidättämään itkua vaikka luokkalaistytöt istuivat edessä aivan kuuloetäisyydellä ja vanhempi miesopettaja kovaan ääneen yrittää sparrata mua. Positiivisista ajatuksista, hyvistä konsepteista, mun pitäisi ehkä palata 1-2 alempiluokkaisten peruskursseille, jutella opettajien kanssa, yadda yaa.

Epätoivo saarsi, kyyneleet ja räkä ei loppunut, enkä pystynyt edes kohteliaasti nyökyttelemään päätäni, vaan annoin etten EN ENÄÄ JAKSA. Työhöni kiteytynyt itseinho, vaativuus, haaveet koulun vaihtamisesta ja ei, ei kande antaa työhöni lisäaikaa sillä pääsen kohta taas sairaalaan. Irrottelin Temestoja foliosta ja nielin alas kahvilla opettajan vieressä samalla kun edessä olevat tytöt tekevät parhaansa esittäen nauliintuneita näyttöihinsä. Paitsi ettei opettajan oktaavien takia tarvinnut olla edes kuuloetäisyydellä seuratakseen Kafi-show'ta. Joko en mene takaisin tai menen leikkiin mukaan, polvet yksinäisyydessä esittämään ettei ole mitään hätää, selkäläskien takana väistämätöntä sääliä ja halveksuntaa.

Kirjoitanko liian pitkästi?

Sano jotain, mitä vaan
(vaikken ansaitsekaan kommenttivyöryä kun en mediaseksikkäästi esittele omia kuviani tai ruokalistojani)

19 comments:

  1. Kiitos jakamisesta! Vaikka kirjoitat rankoista asioista, kirjoitat todella sujuvasti ja tekstiäsi on aina hyvä lukea.

    Tiedän omasta kokemuksesta, että masennus ja syömishäiriö ovat siitä(kin) kenkkuja, että maailma pyörii oman navan ympärillä ja välillä on vaikea erottaa, mikä on omaa sairautta ja mikä todellisuutta. Voin vain kuvitella, miten ristiriitaista on opiskella/tehdä luovaa työtä, jossa antaa sisimmistään paljon.

    Teksteistäsi välittyy suuri intohimo valitsemaasi alaan ja toivon, että jaksat jatkaa, vaikka välillä se tuottaakin tuskaa. Uskon, että meillä herkkiksillä on salaista sisäistä voimaa, joka on hyvin, hyvin ainutlaatuista ja kaunista.

    Voimahali!

    ReplyDelete
  2. Kuvailit juuri täydellisen tarkasti viimeisen neljän vuoden opiskeluyritykseni eri kouluissa. Miten voikin suu näin loksahtaa auki kun toinen kertoo näin tuttua tarinaa. Tänään olin viimeksi hoitoneuvottelussa, jossa todettiin lääkärin ja psykologin kanssa miljoonannen kerran loputtoman negatiivinen minäkuvani, jolle olisi tehtävä jotain. Kamala olla käytännössä sodassa oman itsensä kanssa, vaikka sitä niin haluaisi et voisi olla vähääkään "normaalimpi" ja sulautua muiden joukkoon luontevasti:/

    Et tod kirjota liian pitkästi:)

    ReplyDelete
  3. Paha olo puolestasi ;_;
    halaisin, jos voisin.

    ReplyDelete
  4. Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Ihan samanlainen fiilis itselläkin koulussa.

    En voi auttaa muuten, kuin että oikeasti yritä vielä jaksaa väkisin. Ei ole muuta tietä. Itse ainakin aion vielä yrittää takapakeista huolimatta.

    ReplyDelete
  5. Jokainen kirjottaa omaan blogiinsa niin pitkästi ku haluaa. Ainakin minä jaksoin lukea loppuun asti ilman mediaseksikkyyttäkin! :) Ruokalistat ja omat kuvat on jo NIIN nähty juttu muutenki! Ai ennoo tainnu ennemmin kommentoidakkaan mitään. Ei yleensä keksi mitään fiksua sanottavaa. (Niinku tämä nyt sitten olisi ollut sitä.)

    ReplyDelete
  6. Et kirjoita liian pitkästi ja itkeä saa! Mä oon aina ollut hirveen herkkäitkuinen ja mua on aina kiusattu siitä. Itkin esim. koulussa kun en saanut kokeesta mielestäni tarpeekis hyvää ja kun yo-koe lähti mielestäni liian huonona lautakuntaan... Ihmissuhdeitkuja ja ahdistusitkuja nyt on turha mainitakaan

    ReplyDelete
  7. Et kirjoita yhtään liian pitkästi.
    Äh, mä haluaisin sanoa sulle niin paljon asioita, kannustaa ja rohkaista ja tukea ja lohduttaa, mutta eihän sellainen käy päinsä. Mut jotenkin sanat juurtuu jonnekin, eikä tuu ulos. Pärjäile, edes jotenkin, oot ajatuksissani!

    ReplyDelete
  8. Sun aiheen sen tässä pitäis olla mediaseksikäs et ihmiset alkais tajuamaan jotain!

    Voin vaan kuvitella miltä susta tuntuu.. Itteäki ottais päähän ja tuntuis pahalta tollasessa tilanteessa, ja sulla se kaiketi on vielä potenssiin 10..

    Ihmiset vaan on sellasia ettei ne osaa suhtautua asioihin, joita ne ei ymmärrä.. Sitä kai kuvitellaan et joku/jokin katoaa jos sitä ei huomioi..

    Oot hirmuhyvä kirjottaja, ja osaat kuvailla tunteitas ja fiiliksiäs niin sairaan hyvin! Vaikken kauaa ookaa sun blogia lukenu ni musta tuntuu et oot jo päässy pitkälle siinä mitä käyt läpi, tää oli vaan pikku notkahdus josta sä nouset kyllä! Jaksamisia!

    ReplyDelete
  9. Olet ihana, älä vihaa itsees!

    ReplyDelete
  10. Musta kuulostaa et sulla vois olla joku tällanen noidankehä menneillään:

    mee huonosti -> koulu menee huonosti -> ahdistaa kun koulu menee huonosti -> menee vielä huonommin.

    Huolehdi eka itestäs nii pystyt tulevaisuudessa huolehtiin koulustakin.

    ReplyDelete
  11. Kuulostaa karmealta, siis tuo muiden suhtautuminen! Mitä helvetin pahaa on KYSYÄ asioista, sitähän aina sanotaan, että pitää kysyä, jos ei tajua tai haluaa lisätietoja?! Ei ihme, jos ahittaa...

    Sympatiseeraan täältä. Napsi rauhassa rauhoikkeet ja mene piruuttaaskin takaisin! Näytä niille -tyylillä. Yritä olla ajattelematta muita tai niiden mielipiteitä (joo, tiedän, helppo sanoa - mutta usko pois, jos pystyt siihen, illalla on Voittaja-olo!). Tee se, minkä pystyt ja mikä SINUSTA näyttää hyvältä.

    Ehkä mun pitäis lukea osa aiemmista päivityksistä uudestaan, olen lukenut ne kyllä aikaisemmin. Eli tsemp, komp ja pidä ittes naisena ja haistata huilut muulla väellä. Ole niin antisosiaalinen kuin haluat ja kerro se muille. Jos siis kestät yksinäisyyttä!

    ReplyDelete
  12. Kiitos tästä tekstistä. Harmittaa kuulla sun tilanteesta. Koeta jaksaa vielä, oot hieno ja upee ihminen etkä mikään talitintti!

    ReplyDelete
  13. sanon jotain, taitaa olla toka kerta ikinä kun sanon jotain johonkin blogiin. Et kirjota liian pitkästi ja ansaitset kommenttivyöryn ja kaiken hyvän
    -Mili

    ReplyDelete
  14. Sinä etenet SINUN tahdilla. SINUN tyylillä. Tiedän, että on vaikea olla vertailematta. Sinulla on kuitenkin oikeus opiskella omalla tavalla ja saada siihen tarvittava aika.

    Tiedän, että olet lahjakas. Mikään opiskeluvaiheessa saavutettu tai saavuttamaton krediitti ei suoraan ole verrannollinen tulevaisuuden työkuvioihin. Tulet vielä työskentelemään unelmatyössäsi. Uskon siihen.

    Sisäinen ruoska pitäisi vaan heittää roskiin.

    ReplyDelete
  15. it can't rain all the time but i'm sorry if it did today.
    voimia, olet arvokas ihminen.

    ReplyDelete
  16. Voi sinua, en tiedä mitä sanoa, tekisi mieli halata vaan niin kovin. Ihailen sinua kun jaksat koulussa, ja kuinka lahjakas oot. Kun itsekin osaisin, edes näihin kommentteihin, kirjoittaa mieleenpainuvaa ja ajattelevaa tekstiä. <3

    ReplyDelete
  17. Mediaseksikästä tai ei, kirjoitustapasi on se tärkein. Vaikka postauksesi on pitkä, kirjoitat sen niin että sen jaksaa lukea. Kertaakaan en ole puolessa välissä huokaissut tuskasta, tai muusta. Ja joka kerta toivon, että mulla olis kyky parantaa kaikki maailman vääryydet, myös sun. Ja tuossa sun luokkalaisten käytöksessä on se syy, miks mulla on aika voimakas viha naisia kohtaan (ironista).

    ReplyDelete
  18. Mulle tuli tosi paha mieli, kun luin tätä. Kyyneleet tuli silmiin. Oot niin hirveän ankara itseäsi kohtaan. Kunpa voisit olla soimaamatta itseäsi ja oppisit arvostamaan itseäsi.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥