Wednesday, September 12, 2012

When things go wrong I seem to be bad

 Stressi, ahdistus ja bulimia on lävähtäneet naamalle kuin zombiaivot Romeron leffoissa. En pysty nukkumaan, raatelen itseni henkisesti mennäkseni aamuisin kouluun, pidätän itkua ja vieraannun maailmasta. Ruoka, syöminen, oksentaminen. Joka tunteeseen tuleva mussutus ja täyden, liian, kohtuuttomasta oksentelu. Pakko tunkea suuhun jos tunnen jotain ja jos en tunne mitään.

Jälkikäteen tarkasteltuna revin triggereitä mistä kerkeän. En syytä siitä ketään tai mitään, kunhan koetan keksiä johtopäätöksiä kipeälle käytökselleni. Bussi ajaa ohitseni, ruoka alkaa käydä mielessä. Perille päästyäni minuutilleen ajoissa ystäväni siirtää tapaamista tunnilla ja alan lampsimaan kohta jotain rahakukkarolle sopivaa syöttölää. Aika matelee, toista ei kuulu, ja viimeinen neuronini naksahtaa aivoissa, kävelen neljän eri kahvilan kautta keittojen, leipien, pehmisten ja piirakoiden läpi Kampin hiljaisimpaan paikkaan oksentamaan. Oho, väärä monen kopin naistenvessa - tätä varten on poletteja että pääsen muualle.

Lääkäri sanoi luonnehti unettomuuttani "vaikeaksi" ja määräsi parit napit lisää. Voin nyt syödä lääkkeitä jotta nukahdan, pysyisin unessa ja syödä kuitenkin herätessäni aamuyöllä. Ahmin ja oksennan mitä saan käteeni tsernobilin jäljeltä olevassa keittiössäni. Olen tällä viikolla lintsannut koulusta ruuan orjuuttaessa mieltäni. Tilini näyttää 0,14€ ja maanantaina koko viikolle ostetut safkat loppui jo eilen iltapäivällä. Mulla ei ole varaa tiskiaineeseen tai kissanruokaan, saati omaani. Jääkaapissa on pari luomukurkkua, pakastemustikoita ja misotahnaa. Kaikki kuivatut pavut, pakastimen aarteet, rappioriisit ja jauhot margariinilla olen saanut menemään. Ei sentään raakana, vielä on ultimate bulimia lowt a.k.a. ra'an taikinan ahminta vielä kokematta. En myöskään ole syönyt leipomiani keksejä, sillä Syömishäiriö Sääntö #485 on ettei saa syödä omia läskileivonnaisiaan.

En pysty lopettamaan, no wait, kroppani ei annakaan enää ruuan nousta ylös. Ja tahdon korostaa tässä uudelleen etten vieläkään osaa oksentaa ilman sormiani, hiljaa, siististi ja keijukaismaisesti. Keijukaiset my ass. Sh ei ole nätti näky kaula turvonneena, kurkku verillä, rystyset ruvilla ja naama finneillä. Pitkästä aikaa yritin tehdä ohuita punaisia nauhoja käsiini. Älä huomiohuoraa lälly, terän täytyy olla jo tylsä että uskallat edes painaa.

Ettei mene liian angstiksi tässä viime viikon ihanuudet: pidellä ystäväni vauvaa sylissä suomalaisen lonkeropornotaiteilijan tehdessä meistä karikatyyriä Lidl-paperille. Sekä 1 kunnolla nukuttu yö poikaystäväni kainalossa, 16 kcal/pala näkkärin löytö kaupasta ja uuden open pieni kehaisu piirrostaidoistani. Selvästi vain manipuloidakseen minut uskomaan että kankea, mielikuvitukseton ja nuijayksinkertainen kurssityöni olisi toteuttamisen arvoinen. Huomenna on pakko mennä kouluun, sillä sain jo henkilökohtaista meiliä miksen näkynyt tunnilla ja yritetäänhän viedä "uniikki" ja "herkullinen" konseptini loppuun. Mikä konsepti? Ai mulla??


Sh-polilta tekivät lähetteen yleispsykan puolelle "koska mulla on näin paljon muitakin ongelmia". Ja päiväosastolle, vaikka vannoin tämän jälkeen etten enää mene kun ei kelpaa. En jaksaisi enää olla olemassa. Kirjoittakaa mulle jotain kommenttia, mitä tahansa, mun mieltä lämmittäisi kuulla jos jotakuta yhä kiinnostaa ylämäkeen pulkkailu ja iljettävä eksistenssini. ^__^

23 comments:

  1. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  2. Pyhpah eksistenssissäsi ei ole mitään iljettävää. Ja tottakai kiinnostaa, olen lueskellut tekstejäsi jo muutaman vuoden vaikka harvoin kommentoinkin. Ja edelleen seuraan kuulumisiasi tiiviisti. Pidän niin tavastasi kirjoittaa, ja joskus tuntuu kuin lukisin omasta elämästäni syömis/muine helvetteineen.
    Tsemppiä kovasti kafi, keskity niihin hyviin asioihin. Toivottavasti päiväosastosta olisi nyt apua. *Bittihalaus*!

    ReplyDelete
  3. Kiinnostaa. Ja olen pahoillani, tosi pahoillani, että menee näin kurjasti ;_;

    ReplyDelete
  4. opettajasi on aivan oikeassa lahjakkuutesi suhteen. sillä katsoessani seinälleni, näen kaksi maailman kauneinta joutsenta, sinun piirtämääsi. <3

    ReplyDelete
  5. Oon seurannu sun blogia jo iät ja ajat, mutta nyt vasta sitten uskaltauduin tulla kommentoimaan. Luin tätä + triljoonaa muuta syömishäiriötä käsittelevää blogia, kun ite vielä sairastin. Oon nyt elelly jo jonkin aikaa "terveillä papereilla", mutta tää sun blogi on tasan se yks ja ainoa ks. aiheeseen liittyvä blogi, jota enää luen. Sulla on ihan mahdottoman hyvä ja koukuttava kirjotustapa, vaikka kirjotatki rankoista asioista. Kaikkea hyvää sulle ja paljon haleja <3

    ReplyDelete
  6. Kiinnostaa! Aina on kiinnostanut, eikä lakkaa kiinnostamasta! Harmittaa kuulla että sinulla menee nyt noin, koetan lähettää telepaattisesti positiivisia ajatuksia täältä ruudun toiselta puolelta!

    ReplyDelete
  7. Niin itsekkäältä ja ilkeeltä kuin se kuulostaakin, olen helpottunut, etten ole ainoa, joka on taas uponnut tähän paskaan... Sadas kerta toden sanoo tai jotain. Silti en toivo tätä sinulle, itselleni enkä kenellekään muulle. Antaisin mitä vaan (paitsi kissani <3 ) jos joku ottaisi tämän sairaan häiriön pois. Sitä kuvittelee, että ei enää koskaan tule oksentamaan, nyt on kuivilla. Mutta ei. Sitten tulee jokin mukamas sietämätön asia ja se on pakko käsitellä sillä yhdellä ainoalla keinolla.
    Blogisi on koukuttava ja hyvä, mutta kyllähän sä sen tiesit :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun blogilla on oman henkireikäni lisäksi ollut kaksi tarkoitusta: a) ajatuksia että ei-syömishäiriöinenkin ymmärtäisi miltä tuntuu b) että joku voisi huokaista ettei sentään ole yksin kaiken kanssa. Mua hävettää hirveästi kirjoittaa bulimioinneistani, mutta välillä ajattelen VTTU ja annan mennä, sillä tällaista paskaa se sairastaminen on. Tykkään tökkiä kepillä jäätä ettei kaikki syömisongelma ole anoreksiakeijutansseja ym. Voin samaistua fiiliksiisi, kiitos kommenteista! (ja voi, kumpa tietäisinkin :/)

      Delete
  8. Tällä kommentilla ei varmaankaan ole mitään merkitystä (koska itse ainakin koen että kaiken maailman "koeta jaksaa" ja "kyllä se siitä" - kommentit on pelkkää sanahelinää), mutta ajattelin vain sanoa, että käyn joka päivä kurkkaamassa jos olisit jotain kirjoittanut. Tämä on ainoa sh blogi jota luen, koska elämäsi on niin lähellä omaani. Toivon niin, että sh päästäisi sut jo otteestaan.

    ReplyDelete
  9. Musta on sääli, että kärsit. Ja ajattelet niin yksinkertaisesti, että kaikki, mikä on tarkoitettu hyvänä/kehuna, niin mielesi kääntää ympäri, että "Noei se nyt sitä voinu tarkottaa...Ei varmasti. Eijei." Vaan kun vastaus on joojoo. Toisaalta ymmärrän sen verran tota fiilistäs, että minäkin erittäin paska kun olen matematiikassa ja kirjan takaa katson sitten puoli tuntia äheltämäni laskun kanssa ja siellä lukeekin oikea numerosarja, jonka olen vihkoon kirjoittanut, niin sanon ensin, että "Noeikä. Toi valehtelee." Muttei se niin mennykkään.
    Voimia kumminkin eniten haluisin toivottaa ton bulimian suhteen. Koita päästä siitä eroon, niin helpottaa. Ja laitan anonyyminä, koska ei siitä hyltyä ole, että sinä minut tuntisit.

    ReplyDelete
  10. Samojen ongelmien kanssa painitaan täälläkin ja oon tosi pahoillani että bulimia on saanut sut konnolla otteeseensa eikä suostu päästämään irti. Luen sun blogia jo toista vuotta ja käyn säännöllisesti vilkasee, että onko tänne jo ilmestyny uusi teksti, koska yksinkertaisesti mä vaan rakastan sun tapaa ja tyyliä kirjoittaa ja ilmaista sun ongelmat ja elämän tuomat esteet. Moni pystyy varmasti samaistumaan sun tilanteeseen ja ainakin mulle se antaa voimia, kun tietää että ei ole ainut, joka taistelee tätä sairautta vastaan.
    Yritä pärjätä. Vielä jonain päivänä säkin saat bulimian selätettyä.

    Elina.

    ReplyDelete
  11. Voi, pahalta kuulostaa.
    Ja niin kipeän tutulta.
    Ei se varmaan helpota, että tietää toisen olevan samassa (ellei jopa pahemmassa ajoittain) jamassa, kuin itse, vaikka ymmärrystä onkin miellyttävä saada.
    Mun oksentamis/ruokasekoilu/itsetuhokäytös loppuu ainoastaan, kun olen rakastunut (eli nyt).
    Mitään muuta yhtä tehokasta keinoa en ole vielä tähän ikään mennessä löytänyt...

    - Sirius/Scortum

    ReplyDelete
  12. Et sattumoisin koristanut erään kotimaisen lehden artikkelia tässä jokin aika sitten? :)

    -LL

    ReplyDelete
  13. Kiitos kaikille kommenteista ♥ Nämä on kaikki minulle tosi tärkeitä, ja todellakin helpottaa jos joku uskaltaa tulla sanomaan kärsivänsä samantyyppisistä ongelmista. Kirjoittaminenkin on vaikeaa, vieläkin, joten olen tosi otettu jos tykkäätte teksteistä. Kiitos siis jokaiselle vielä erikseen!

    ReplyDelete
  14. Turhaa ehkä tällain anona tulla neuvomaan, mutta oletko koittanut unettomuuteesi mm.melatoniinia siis lääkkeiden sijaan? Itselläni ei oikein unipillerit toimi, en ole koskaan nukahtanut millään kolmiolääkkeilläkään. Melatoniini sen sijaan ainakin mulla rauhoittaa sitä ahdistusta ja pakonomaista "pakko nukkua, kolme tuntia herätykseen..kusetta..kaks tuntia..vittu..tunti..ei helvetti.."-ajattelua. Mistä sulla johtuu toi aamuöinen heräily? Mulla on aina sama homma! Se on niin paskaa herätä parin tunnin unien jälkeen.. Toi melatoniini pistää herättää myös, mut oon huomannut et sen kanssa nukun oikeasti syvää unta niin ei väsytäkkään niin paljon ja en ole ihan niin koomassa.. Normaalisti kun nukun sellasta tosi kevyttä unta :/.

    Moneelta sua alkaa väsyttämään? Mä olen väsynyt toki koko ajan, mut huomaan että kahdeksan aikaan mua väsyttää silleen miten normaaleja ihmisiä silloin kun ne menee nukkumaan. No kahdeksalta en tokikaan ole menossa (heräisin varmaan kahdelta yöllä enkä sais enää unta, niinkin on käynyt, karseeta) enkä aina ole edes siihen aikaan kotona. Kymmenestä yhteen oon sitten aika pirteä enkä vaan saa unta. Toi melatoniini on nyt vähän helpottanut.

    Mulla jos en saa nukuttua niin tuntuu et kaikki menee pilalle sen takia. Oon naama norsunvitulla koko päivän, masentaa, ahdistaa ja kaikki vaan siks kun oon niin väsynyt/koomassa enkä vaan nukahda...Hmph..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oon kokeillu, ei auttanut. Isoin ongelmani on aamuyöheräily: saatan nukahtaa helpostikin, mutta herään hyvin aikaisin, enkä pysty samantien nukahtamaan. Aamuyöt menee valvoessa tai katkonaisesti torkkuessa, jolloin ei saa levätyksi. Välillä asia ahdistaa iltaisin niin paljon että nukkumaan asettuminenkin on vaikeaa.. eli voin huonoimmillaan venyttää nukkumista puoli kahteen ja alkaa heräilemään neljän-viiden jälkeen.

      Väsyminen vaihtelee nukkumisien mukaan, välillä en mene kouluun tai tee päivänä yhtään mitään kun on/off torkun univelkoja pois. Joskus poikaystävällä tai leffasta saatan kuukahtaa heti alkuillasta, Vaihtelee, nyt on tosi epäsäännöllistä. :/ Kiva jos sulla on melatoniinista ollut apua!

      Delete
  15. Voi, tsemppiä sulle! En yhtään tiedä tarkemmin tilanteestasi, että oletko ali-, yli- vai normaalipainoinen, niin voisitko antaa ehkä jotain osviittaa? Ja kuten sanottu, pärjäile!

    Katti

    ReplyDelete
  16. Mua harmittaa, kun bulimikot kokee usein niin suunnatonta huonommuutta ("sh-skenessä"). Ikään kuin he olisivat epäonnistuneita anorektikkoja. Kyse on sairauden erilaisesta ilmenemisestä, tai usein sairauden eri vaiheesta (anorektisesta oireilusta bulimiseen). Itsekin tiedät, että anoreksian glorifiointi on perseestä.

    Oletko antanut itsellesi luvan parantua? Luvan ottaa avun vastaan? Kokemuksieni ja havintojeni mukaan este paranemiselle on usein se, ettei koe olleensa "tarpeeksi sairas", jotta voisi edes mistään parantua. Teksistäsi toisaalta näkee, että ymmärrät tilanteesi olevan perseestä, mutta ymmärrätkö myös sen, että sinulla on lupa parantua? Unohda se ihana anoreksiakeijukaisposliiniherkkyyspilipali-ihanuus, johon mahdollisesti edelleen kaipaat? Hoitsujen paijailut ja tippaletkut sairaalassa eivät ole sitä todellista rakkautta ja hoivaa, jota ihminen kaipaa.

    Toivotan sinulle onnea ja iloa. Ja annan luvan ja käskyn (mikäli sellaisia tarvitset) pyrkiä kohti vapaampaa ja valoisampaa elämää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Et ilmeisesti ole lukenut kauaa blogiani, mutta mähän olen "epäonnistunut anorektikko", koska sairastin ennen anoreksiaa - paljon kauemmin kuin nyt bulimiaa. Ensimmäisten vuoden tekstit on ihan toiselta planeetalta, toisesta sairaudesta.

      Olen myös heittänyt anakeijuherjaa, sekä vinkunut etten saa tarpeeksi apua kuin tahtoisin: "Koska bulimikoilla painotetaan avohoitoa". Kiitos onnen ja ilon toivotuksesta! Lupaa kannustan toisillekin, mutta sitä on niin vaikea antaa itselle..

      Delete
    2. Tiedän sun sairastaneen anoreksiaa. Sitä nimenomaan yritin sanoa, että kyse ei ole epäonnistumisesta tai uudesta sairaudesta, kun oirekuva muuttuu.

      Delete
  17. Pinja, en meinannut oksentamisen olevan niin ällöä, vaan se miten tunnen itseni. Mutta olet oikeassa, oksentamisen vaaroista pitäisi puhua enemmän.. mutten itse pysty, koska mitään kalium heittoja ym vaaroja ei ole kokemuksessa.

    Aletheia, ilostuisin kovasti jos kommentoisit useammin! Odottelen vielä pääsenkö edes päivikselle.

    Kaikki anonyyminä kommentoijat, inkeri, Sirius ja invisible kiitoksia kommenteistanne, ne merkkaavat mulle paljon!

    Anonyymi, en tiedä onko painollani mitään väliä, mutta olen ollut kaikkea noita. Nyt siellä suht yläpäässä.

    ezzuful, *blush* Olen tosi otettu kirjoituskehuista.. Mulla on monta luonnostekstiä julkaisematta, sillä arkailen osaanko (enää) kirjoittaa ja mitä annan itsestäni. Turhautumisen takia ettei bulimiasta puhuta koetan tuoda sitä esille teksteissä, jos jossain on se joku, joka voisi samaistua.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥