Monday, October 01, 2012

Vääntelehdintää

Maanantai, päiväosasto ja punnitus. Viikonloppuna menen huomaamatta sekaisin kauhusta, ahmin ja oksennan ahdistukseeni 3x laksayliannostuksen kera, vaikka pitäisi tehdä päinvastoin etten olisi sotanorsu seikkailulla madellessani aamulla psykiatriankeskuksen viidenteen kerrokseen. Joku hoitaja voisi vaikka puhkoa silmänsä kun strippaan vaakaa varten, yrittää harakiria punnitushuoneen post-it-lappuilla ja lyijykynillä. Toisaalta rakastan virtakatkaisimella varustettua sairaalavaakaa joka ei näytä eri lukua riippuen astuuko vasemmalla vai oikealla jalalla. Käyn kotona aamulla vessassa, punnitsen itseni alusvaatteilla ja kirjoitan luvun ylös, en ota lääkkeitäni, syö purkkaa tai juo pisaraakaan ennen punnitusrituaalia osastolla, jotta voin verrata paljonko kotivaaka valehtelee.

Näyte/punnitushuoneen ovenkahvassa on löysä tuntuma, sen täytyy olla jäänyt auki. Tulen tiistaina hyvissä ajoin paikalle, ehken tarpeeksi aikaisin, olisi vuoroni kattaa aamupalapöytä. Se oli tehty. Lupaan silti tulla auttamaan, kävisin vain ensin vessassa, vessassa jossa on sälekaihtimilla lukittu ikkuna näytehuoneeseen. Sisällä oli ihmisiä, onneksi äänet kuuluivat hyvi lasin läpi ja en kokeillut näytehuoneen ovenkahvaa. Menin vessaan ja odotin äänten katoavan, ovi oli löysällä, siis auki, en tiedä oliko tarkoituksella vai epähuomiossa. Kahden uuden potilaan pitäisi aloittaa, joten toista tultaisiin kohtapikaa punnitsemaan. Livahdin vessasta äkkiä näytehuoneeseen, va'assa oli virta eli kohta joku tulisi. Napsautin hidasteeksi lukkoa ylös, jonkun pitäisi ainakin kaivata avain esiin ja sitten olisi hyvien selitysten paikka miksi sooloilisin puolialasti "lukitussa" näytehuoneessa. Kiskoin paidan, hameen, villasukat pois ja astuin täristen va'alle. Sama lukema kuin kotona, pakko astua vielä toisella jalalla uudelleen ihan varmuuden vuoksi, just in case. En uskaltanut jäädä punnitushuoneeseen pukemaan, joten livahdin alusvaatteisillani takaisin vessaan vaikka huomasin jonkun polihoitajan jättäneen vastaanottohuoneen oven raolleen. Olin turvassa, ainoastaan näytehuoneen ovi pitäisi napsauttaa sellaiseksi kuin oli.

Olen niin sairaan kiero.

Overall hyvä olo päästä päiväosastolle. Olen toivoton, avuton ja hajalla sessiointikierteestä että otan mielelläni vastaan liimaksi sopivat perunat ja porkkanoista+korppujauhoista kasatut kasvispullerot. En tiedä miten päin olisin koulun suhteen, jään taas jälkeen ja aivokuoreni menee niin tuhannen palasiksi kiinni kirittävien töitten määrästä. En saisi olla taas poissa, enkä jäädä liikuntakiintiöstäni. Ei tosin kauheasti väliä missä möllin jos paskasti vointi estää kaiken suorittamisen suoriutumisen ja järjellisen kanssakäynnin..? En tiedä mikä on parhaakseni, enkä mikä selkärangasta tulevaa kyvyttömyyttä.

5 comments:

  1. samaistun usein sun teksteihin, varsinkin siihen, miten yrität suoriutua opinnoista samalla kun sairastat. itsellä sh-jutut on kylläkin onneksi jo aika taakse jäänyttä elämää, mutta en silti vieläkään voi sanoa olevani täysin "kuivilla". ...niin ja kommenttini pointti oli kai se, että et oo yksin ja tärkeintähän on se, että susta tulisi terve - opinnot kyllä odottaa / sujuu terveempänä "helpommin".

    paljon tsemppiä, ihan kaikkeen :)



    www.signedbysatua.blogspot.com

    ReplyDelete
  2. Mä en ihan tajunnut mikä ton salavaakailun pointti oli? :'D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jos keksit nii KERRO TOKI MULLEKIN ! :-----D

      Delete
    2. Kuulostaa melkein yhtä järkevältä kun mun muinaiset vaakarituaalit. Aamulla vaakaan piti mennä ilman vaatteita ja vaatteet päällä, sekä ennen ja jälkeen pissaamisen :D Myös jokaisen vessakäynnin ja vedenkin nielaisun jälkeen piti mennä vaakaan, jotta tietäisi varmasti paljonko mikäkin organismi kehossani painaa.

      sairasta touhua :D

      Delete
  3. voimia sinulle kamalasti <3

    olen miettinyt itsekin päiväosastoa (en ole koskaan saanut mitään apua sh:öön), mutta jotenkin vain pelottaa YTHS ja sitä, että laittaisivatko ne mitään lähetettä sh-polille. normaalipainoinen kun olen. tiedätkö, onko sinne nyt paljon jonoa?

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥