Friday, November 30, 2012

Pretty picture perfect

 Vitsailin joskus miksei lääkefirmat tai kansanparantajat halua lisätä näkyvyyttään blogeissa vaikka sponssaamalla vuoden ilopillerit ja hermoloman Pohjoisnavalle. Joitain yhteydenottojani olen blogiini kyllä saanut (en tosin yllä mainituilta), mutta en ole halunnut sotkea stoorejani mihinkään. Sitten sain kuulla Adidaksen videokilpailusta, jossa voittajille on krääsän ja kunnian lisäksi photoshootti huippuvalokuvaaja Nina Merikallion kanssa. Silmiini syttyi jouluvalot, sillä Nina Merikallion duunit on ihania. Olin myös otettu yhteydenotosta että joku uskaltaa lähestyä ruokavamma- ja masennusblogia, joka ei tulvi propakandaa Louis Vuitton-bägeistä, kanasalaateista tai "Dagens" otsikoituja kuvia Lindexin sovituskopista.

<– Tutustuin Merikallion kuviin ekan kerran katsellessani Huippista ja myöhemmin jäljentelinkin päiväosastolla Merikallion muotikuvia ikivanhoista Elle-lehdistä luonnosvihkooni. Oli pelkkää sattumaa että editorialit joihin rakastuin oli saman valokuvaajan ottamia. Lukioaikoina pakenin usein todellisuutta Akateemisen lehtiosastolle, hakemaan turvaa kiiltävistä kansista, voimaa dieettijutuista ja inspiraatiota kapeista vyötäröistä. Gemma Wardin editorial tai Mario Testinon mainos niin Vogue tai Glamour pääsi kotiin. En teininä saanut kiiltokuvittaa seiniäni, joten parhaat palat pelastin muovitaskujen väliin tai liimasin päiväkirjaani kaloritaulukoiden kavereiksi.

Vanhempana pitkän haaveilun jälkeen sain oman järkkärini, Canon 400D ja päälle hyvän ja halvan 50mm f/1.8:n objektiivin. Valokuvaaminen oli osa sosialisointiani, keino pitää kiinni luovuudesta ollessani liian masentunut pitämään kynää kädessä. En pystynyt puhumaan kavereille ongelmistani, mutta pystyin ottamaan meistä kuvia kun toisilla oli suupielet tekemässäni suklaakakussa. Olin niin iso, että joka kerta va'an valehdellessa alaspäin taltioin raajani kameralle. Kuin todisteeksi: olet edelleen läski. Sairauteni muuttuessa ja painon jojoillessa hylkäsin koko härvelin, häpeä ja tuska oli tarpeeksi ilman pikselimössöä nauramassa päin naamaa. Parilta viime vuodelta musta on tuskin lainkaan kuvia, ja en tunnista kehoani uusista kuin vanhoistakaan.


Tänä päivänä valokuva on ansainnut uudelleen paikan rakkaana ja mielettömän hauskana harrastuksenani - painottaen sanaa harrastus. Tiedostan että vihkoontuhertajalle kuvaaminen on ilmaisukeinona liian korkea taiteenlaji osaakseni mitään, mutta mitä väliä jos ylipäätään kykenee nauttimaan kadottaen ajantajunsa. Toi tunne on rakkauden jälkeen toinen, mitä en ikinä halua enää ikinä menettää. Kuvauskalustoa voin tarvittaessa lainata koululta, mutta "hyviä" fotoja varten on olemassa toisiksi paras kaverini eli Photoshop. ;--) Bestiksenä on ylläri ylläri penaali ja Moleskinen vihko.

kerro missä olet saanut ajantajusi katoamaan? Onnistuuko se yhä vai onko esteenä esim. masennus?


Loppuun vielä yllä mainittu Adidaksen video, joka lorvii täs max parin pvä ajan. Paina play:ta ja katsot jos lystäät, klikkaaminen tuottaa mulle ehkä 1/3 nallekarkin. :--D

Wednesday, November 28, 2012

And there's no remedy for memory

Se alkoi ehkä uunijuureksissa. Olin aiemmin tässä kuussa raahautunut kuoleman väsyneenä Äidille yökylään. Äiti oli kokannut, mutta intin etten halua rasvassa lilluneita lantun ja porkkanan paloja. Yllätyksekseni hän ottaa lautaseni, latoo sille kamaa ja käskee syömään inttämisestä huolimatta. Äiti ei anoreksiasta toipuessanikaan ollut suostunut annostelemaan puolestani, vaikka miten pyysin. Laitan osan pois, taputtelen rasvat vessapaperilla, otan myöhemmin lisää. Heikko. Ahne. Tekopyhä. Valheellinen.

Jostain tuli puheeksi Lapinlahden ajat, miten ennen 1. osastoreissuani Äiti oli poliisilla uhaten tunkeutunut entiseen kämppääni, repinyt kättäni mitatakseen verenpaineen varta vasten ostamallaan laittella ja raahannut Peijakseen ottamaan labroja. Jota ei otettu. Olimme jonottaneet yli 4 tuntia. omasta mielestäni voin hyvin. "Voitko ottaa mun lapsesta edes verenpaineen? Oon ostanu mittarin, ymmärrätkö että hänen pumppunsa loppuu!" "Anoreksia ei ole päivystyksellinen asia, me ei täällä niitä hoideta" "Kyllä minä sen tiedän, mutta voitteko ottaa edes nämä labrat?" "Ai minkä takia Hyvinhän tuo pystyssä pysyy!" ... Söin omenaa ja nauroin virnun vapaat jäässä vaatekerroksieni alta. "Näytä sitä nimilappuas. [etunimi sukunimi], jos mun lapseni ei selviä huomiseen niin tämän mä muistan!"

Äiti muisti yhä. Hän kertoi miten myös isovanhempani olivat romahtamispisteessä takiani, itkunsekaisina myös Lapparin pihassa, kun olivat saaneet minut sisään ja ovet takana suljettu. tähän asti olen ollut autuaan tietämättömänä yksityiskohdista, ei että vegetaatiset aivoni olisivat pystyneet edes käsittelemään muuta kuin sairaalan leipiä ja margariineja. Isänäiti soitti kertoakseen Äidilleni: "Kafi kuolee myös". Miten helvetissä kukaan voi olla niin tahditon ilmoittaakseen 'btw ainoa lapsesi ei selviä tosta hengissä'? Eikä mun tilanne koskaan noin kriittinen ollut, en ollut edes niin laiha.

Jostain tästä lähtee riita, Äiti on niin rikki ja väsynyt ongelmiini, että tiuskimme toisille ja hän sanoo pesevänsä kätensä asioistani: henkisistä, fyysisitä, taloudellisesta. "Ota itseäs niskasta kiinni", "Toivottavasti ne potkaisee sut sieltä sh-hoidosta ulos ettet jää tohon makaamaan", "Lähde pois". Itken ja olen ihan sekaisin ja ymmälläni miten hän voi sanoa noin. Minähän yritän koko ajan. Etkä yritä, vitun läski huomiohuora keksit vain kaiken, koska et halua ottaa vastuuta itsestäsi, et kasvaa aikuiseksi. Pakkaan kamani, lyön keittiönparketille nimelläni varustetun mukin ja lampsin ulos.

Itku ei lakkaa, bussissa ventovieras herra yrittää tarjota nenäliinaa. Ripsivärit ovat valuneet leukaan asti. Soitan isälle, kysyn tuliko hän koskaan katsomaan minua Lapinlahteen? Ei. Pelkäsikö hän ikinä että kuolen? Älä nyt hassuja puhu, miten sä noin voit kuvitella! Tajuaako kukaan että mä taistelen joka päivä? Niin kuin miten? No vaikka syömällä ruisleipää! Mitä pelottavaa siinä muka on, mistä sä noita keksit? ... Mistäköhän?

Teemme äidin kanssa sovinnon, teemme aina, onhan yksinhuoltaja ja ainoa kakara olleet toisilleen aina kaikista läheisimmät. Vain Poikaystäväni on nyt lähempänä. Lähetän anteeksipyynnön ja ajatuksistani hänelle kortin ennen kuin lähden pariksi yöksi piirtämiseen liittyvälle reissulle. Matka ei mennyt ongelmitta, riitelin ystäväni kanssa mm. sairaalakuntoisena tekemistäni asioista, joita en edes muista. Joudun esiintymään lahjakkaiden ja ansioituneiden ihmisten edessä, ja alan kesken kaiken itkemään. Kotiin palattua teen tiliä Äidille kuin kakara, ja myöhemmin hän yllättäen tekstaa miten on ollut aina minusta ylpeä, koska hän "arvostaa rehellisiä, rohkeita ja aitoja ihmisiä - vain aidot ja rohkeat kykenevät itkemään". Pätispä suhun vielä.

Wednesday, November 21, 2012

Jalkautuva episode II

En kirjoittanut montaa kohtausta jalkautuvasta hoidosta, mutta koin siitä olleen eniten edistystä kotiin päin. Ulkona syöminen on hiukan helpompaa, uskallan ottaa joskus muutakin kuin salaattia, ja syön kotona päivättäin edes vähän edes jotain rasvaa (hampunsiemeniä, avokadoa), kausittain olen taistellut leivän tai muun hiilarimössönkin syömisestä. Isoin muutos on ehdottomasti ollut rasvamörkö.

Jalkautuva on sh-polin uudehko hoitomuoto, jossa hoitaja tulee potilaan kanssa syömään kotiin, kouluun tai vaikka käymään kaupassa. Toivoin kevät-kesän kokeilulle toista tukevaa intervallia, mutta lupa tuli vasta nyt. Samaa hoitajaakaan ei saanut, mutta olin otettu että asioistani ylipäätään piitattiin ja sovin uuden henkilön kanssa välipalasta ja lounaasta. Ite vielä ehdotin välipalaa ja lounasta koululla, sillä ne tuntuivat sillä sekuntilla hirveimmiltä. Miksi ei haastetta jos pointti on saada epätoivoiset kotiruokailuni sujumaan? Kertoja on kuitenkin rajatusti.

H-hetken lähestyessä ajatus kävi kuristavammaksi, kelasin mielessäni tapaamishetkeä kauhulla ja pläräsin paniikissa Cafe Picnicin ja muiden mahdollisten välipalapaikkojen saitteja paniikissa. Päätin mennä äidilleni yöksi, että pääsisin aamu seiskalta body pumppiin ja skippasin koulussa lounastunnin hedelmällä ja jugurttirahkalla ollakseni valmis, puhdas ja sallittu syömään jonkun kahvileivän käkkyrän vieraan hoitajan kanssa. Iltapäivällä hoksasin katsoa kännykkääni että hoitaja oli perunut välipalatapaamisen. Ja myös lounaan seuraavalta päivältä. Gröönlannin kokoinen kokkare tipahti sydämmeltäni, seuraavaa tapaamisaikaa ei löytänyt lähiviikoille ja asia ei yllättäen enää häirinnyt lainkaan. Tuuraajaa ei saanut, sillä nyt jalkautuvan hoitajia on kai 2 vikkaria + osa-aikaista. Kuulemma ensi vuonna 6 täyspäiväistä, ehkä silloin osataan varautua ongelmatilanteisiin.

Tuli aika uusintayritykselle, tankkasin kotona aamiaisjugurttia ja torkuin pois jännitystä viime hetkeen. Hoitaja odotti koululla, ruokalassa oli ryysistä ja meluisaa, onneksi tod.näköisyys törmätä tuttuihin oli pieni itseänäisen työskentelyn päivänä. Sahasin ruokalan läpi tarkastaen turvavaihtoehdot (salaatti tai keitto), sillä sen sijaan että olisin ottanut tapaamisesta kaiken irti niin nössöys iski. Isolla n:llä. Kasvisruoka näytti houkuttelevalle, mutta koska en ole ikinä syönyt lämmintä pääruokaa koululla, ja hoitaja ei siihen yllyttänyt, niin päädyin säälittävään kirkasliemiseen kaalikeittoon. Kassalla tajusin lompakkoni jääneen kotiin ja häpeäkseni hoitaja joutui lainaamaan minulle rahaa. Ei ala hyvin.

En ottanut maitoa, en salaatinkastiketta, vain vähän tuorejuustolevitettä ja ehkä 1/3-0,5 siemenistä. Hoitaja ei toisaalta erityisesti painostanut niihinkään, ja tunsin itseni rikolliseksi syödessäni oma-aloitteisesti toista leipäviipaletta. Gluteenitonta. Hoitaja harmitteli minulle erikseen pakastimesta sulatettuja äklöjä toastiviipaleita verrattuna lämpimään uunituoreeseen normileipään, mutten uskaltanut myöntää ettei minulla ole keliakiaa. Ainoastaan wannabe-orttoreksiakia. Perunasattumat jäi myös lautaselle, eikä siitäkään tullut sanomista ennen kuin kaavin jämiäni biojäteastiaan. ^_^

Pääni rakoilee kahteen suuntaan: haloo, mihin katosi haasteet? mutta pakko noudattaa Omia Sääntöjä oli vielä vahvempi. Ateria jäi tosi kevyeksi, kotona olisin tod.näk. pistellyt paljon enemmän naamaani ja oksentanut. Epäonnistuinko? Teit hyvin, mitä vähemmän syöt niin sitä parempi. Onnistuinko? Entä se ateriasuunnitelman noudatus? Pitäisihän aikuisen ihmisen kantaa tässäkin itse vastuu syömisistään, mutta keväällä oli helpompaa kun hoitaja näki, muisti ja huomautti kaikista lipsumisyrityksistä. Ehkä ensi kerralla paremmin? Mikä on paremmin?

Monday, November 19, 2012

Ärsyttää


...ihmiset jotka käyttävät lapsuudenkuvaansa feisbuukomakuvanaan. Lapsikuvat on söpöjä vain silloin kun ne on yhä lapsia.

...ja samanlainen mankuminen ympäri kyliä "äänestäkää mua kilpailuun" tai "tulkaa lukee mun blogin artikkelia", sekä saman omasta sielusta vuodatetun tekstipätkän pasteaminen kaikkialle.

...median yleistys että syömishäiriö on yhtä kuin anoreksia, ja anoreksia ainoa vaarallinen syömishäiriö. Ainoastaan anorektikot ovat laihoja, puhtaita, kauniita, hauraita ja rikkinäisestä kodista. Lehdissä ja dokumenteissa kannatta huomioida ainoastaan anorektikoita, kiltokuvittaa ajatuksia letkuruokinnasta ja lässyttää voi voi tyttö pientä Helinä keijukainen lasilintua. Hunger highissa olevat aivot siitä päriemastuu että laihdutanpa lisää! Hyvä sun sättiä kun olet lihava ja katkera bulimikko, ansainnut paikkas huonompana.

...Lukea riemuvirsiä kun joku entinen luuviulu on löytänyt miljoonannen kerran ilon karkista ja jäätelöstä. Tai vastavuoroisesti voivottelua kun paino laski oho vahingossa ei-ollu-tarkoitus. Olisin ite surkeana jos joutuisin syömään keinotekoista täyte- ja lisäainemössöä, ja taas rakkiriemuissani jos paino hupsista heijaa vahingossa vaan laskisi 1,5kk sen 10kg. =)

...ettei ketsuppitahrat pyyhi itse itseään ja lakanat viikkaudu suoriksi ilman toista käsiparia.

...Miten epäonnistunut, tuntematon nolla olen "taiteilijana". Kurkkua puristaa kun tunnen joskus tehneeni jotain hyvin, mutta se ei kiinnosta ketään, samalla kun koulutoverit, puolitutut ja ex-kämppäkaverit saavuttavat tuhatpäisiä katsojia töillään. En ehkä tee töitäni viihteellisellä ajatuksella "op op eee sexy lady! tämä saa paljon tykkäyksiä/rebloggausia/faveja", mutta feimi> töitä> limppua pöytään. Taiteilija joille toisten mielipiteet on ihan sama, on valehteleva taiteilija.

...Televisiosta ei tule yhtään Sinkkuelämää-uusintaa jota en olisi nähnyt.

...Ihmiset jotka eivät osaa lopettaa sanan "sali" viljelyä. Ketään ei kiinnosta kenenkään virtuaalikikkelin boostailu sillä kuinka monta kertaa viikossa käy salilla ja paljonko kyykkää. Salilla käynti voi olla kivaa ja kivoista asioista on kiva kertoa, mutta huomaa ero.

...Miten alusvaatteiden liikkeiden myyjät olettaa ettei kukaan käytä oikean kokoisia liivejä tai tiedä ympärysmittojaan. Ylipäätään alusvaatemyyjillä on joku sadismimode ON kävellessäni liikkeeseen, rinnanympäryksen mittaus on jo tarpeeksi nöyryyttävää, mutta että tarttee olla kovakourainen jos pyytää katsomaan onko utarepidikkeet ookoon kokoiset. Päälle vielä silmien pyörittelyt kun intät "Joo mä olen B" ja kiitos satunnanvaraisen mitottelun poistut EE mukanasi kotiin. Eipä tartte lähteä Tallinnaan ottamaan silikoneja että saa 5 koon rintojen suurennuksen.


...Amatöörien tekemät otsikot ja firmojen tunnukset, joita ei olla välistetty. Brush Scriptia, Comic Sansia tai Papyrusta vaa nii Buddakin nauraa!

...Numero- ja kirjainvahvistukset kommentteja kirjoittaessa. Ei, Bloggeriin ei tule spammia, kyllä, ota se pois päältä.

...Paino vain nousee nousee ja nousee kuin disco inferno. Fyssari ja Täti Terapia yritti tarjota kehittäviä tekosyitä ja ratkaisuja pelastamaan läskin tytön päivää, tuloksetta.
sulla on varmaan se aika kuusta? –AI KÄYTTÄYDYMMÄ NII?!!1 Ihan pari vko:a sitten olin kuin joulukinkuksi mestattu sika.
paljon vaatteita voi vaikuttaa? –Ihan alasti olin va'alla.
se on eri vaaka kuin päiväosastolla? –Oon ravannut salaa punnitushuoneessa ja erittäin tietoinen mihin suhteessa va'at heittävät.
eri aikaan päivästä? –Aina aamulla, aina vessassa käynnin jälkeen.
oot syönyt paljon rasvaa ja sokeria? –Niin, vähäkalorisinta ruisleipää, omenoita, porkkanoita hampunsiemeniä ja avokadoa.
sehän on samaa kuin voi! Paljonko olet syönyt siemeniä? –3g per kerta.
se on varman saman verran kuin 1 ruokalusikallinen? –Vajaa teelusikallinen.
et ole flunssan jälkeen liikkunut? –No en kyllä, neljästi vain viikossa.
sekin on paljon. -Ei tasan ole!

...Näyttää valokuvissa aina korostetusti jouluemakolta, jolla on naama leveä, pehmeä ja pyöreä että vappupalonkin käy kateeksi. Sanonta kuuluu että televisio tai kamera lisää 5kg, kivat teille, allekirjoittaneen fotogeenit lisää ainakin +15kg.

...Yökylässä. Ilman Ketipinoria.

Tuesday, November 06, 2012

Weighing the facts

Paino vain nousee nousee ja nousee kuin Travoltan disco inferno. Viime päivisreissulla oli ihania ihmisiä, kannustava ilmapiiri, joustavat säännöt, mutta se bulimikolle *ekskluusiven pitkä* 3 viikkoa ei ny vaan riittänyt. Ei katkaisemaan ahmintakierrettä, ei oksentelua, ei syövyttämään verkkokalvoilleni mikä on oikea annos koko. Kotona Arabian 24h astiasto on ihan erilainen kuin Kesti. Sama se vaikka mittaisin ruokia desimitalla, kotona ääriviivat saavat Photarin Gaussian Blurria, paisuvat kalansilmäperspektiiviin, jokin on aina toisin ja pielessä. Tänään käydessäni polilla vieläpä kuulin että Startin lämminruoka-annostelut on muutettu samoiksi Perusruokavalion kanssa. *__* Miltäs ne näyttää..?

Yritin olla nätisti. Ravasin kauppaan kovalla hopulla ostamaan leipiä ja täysjyväpastoja etten vain muuttaisi mieltäni. Valitsin sellaista riisiä joka kiehuu tunnin etten äkkipikaisesti söisi ja oksentaisi ahdistukseen. Menee se puoliraakakin pahassa tapauksessa.. Väsytti, ahdisti, olemattomat yöunet boostaas mussuttelua. Lopetin soijan syönnin koska labroissani joku kilppariarvo on ollut koholla, ja mähän en aio sitä saada tullakseni yhtä obeaseksi kuin puoli sukuani. Terveysmessujen jälkeen ripittäydyin leipäpropakandasta, ja päätin haastaa samalla pakanauskoni aspartaamiin. Ts. koko aikuisikäni kestäneestä eksessiivisestä Läkeroleilla ja mehukeitolla elämisestä. Mukaan vielä maitorahka, siihen kun ei ole varaa luomuna, niin koossa koko allekirjoitaneen pyhä kolminaisuus. Edes päiväksi. Edes yhdeksi päiväksi. Helppoa kuin polvinivelten kääntäminen takaperin kuin strutsilla!

Sparrasin ajatukseni en paranemista vaan askeleena kohti lisäaineetonta, luomua, soijatonta, gluteenitonta (paitsi harvoin täysjyvää) täydellistä detoxaavaa emäksistä terveysruokavaliota. Ja sain kunnian naputella armaat yliviivaus HTML-tägit Haaste-sivulle! Korvasin aspartaamilitkut siemenillä, rusinoilla ja merilevää sisältävällä raakahunajalla. Olo oli niin superhyvä, puhdas, voittaja ja jugurtistakin tuli maha täyteen pienemmästä prodemäärästä huolimatta. Tämä tietty vaati ruokien tarkkaa mittaamista, punnitsemista ja ylöskirjausta, mutta jokin meni vikaan.

Paino nousi ja paljon. Ei nyt sitä "uliuli 100g elämäni loppuu"-paljon vaan paljon-paljon. Ei flunssassa ryvenneenä viikkona, ei kun okstentelin leipiäni saamatta juuri mitään ulos, vaan kun luulin planeettojen asettuneen riviin ja kuusta alkavan sataa kirsikankukkia. Fyssari ja Täti Terapia yrittivät tarjota Rakentavia Tekositä™ pelastaakseen läskin tytön päivän, tuloksetta:

–Sulla on varmaan se aika kuusta?
Kafi: AI KÄYTTÄYDYMMÄ AGRESSIIVISESTI?!!1&#€% Eiku ihan pari vko:a sitten leikin joulukinkuksi mestattua sikaa.
–Paljon vaatteita voi vaikuttaa?
Kafi: Eiku ihan alasti olin va'alla.
–Se on eri vaaka kuin päiväosastolla?
Kafi: Oon empiirisesti tutkinut (lue: juossut salapunnitsemassa) grammalleen kotivaakani heiton.
Eri aikaan päivästä?
Kafi: Aina aamulla, aina wc:n jälkeen.
Va'at voi silti vääristää! Kuvittelet vain!
Kafi: Väljä turvahameestani ei mene napit kiinni.
Oot syönyt paljon rasvaa ja sokeria?
Kafi: Kuten hedelmiä, vähäkalorisinta ruisleipää, hampunsiemeniä ja avokadoa.
Sehän on samaa kuin voi! Paljonko olet syönyt siemeniä?
Kafi: 3g per kerta.
Se on varman saman verran kuin 1 ruokalusikallinen?
Kafi: ..Noin vajaa teelusikallinen.
Et ole flunssan jälkeen liikkunut?
Kafi: Bingo, vain 4-5 kertaa viikossa.
Sekin on paljon.
Kafi: Ei tasan tällä painolla!

Elämässä etenemisen ja positiivisuuden puolesta kuitenkin haastan teidät tekemään oman Haaste -sivun! (kiitos ideasta yhdelle ystävälleni) Jos toteutat niin linkkejä kommentteihin niin tulen kurkkimaan. ^^ Olen myös kiitollinen jos tulee ehdotuksia lisäyksiksi, missä allekirjoittaneen olisi syytä 'tsempata'. Myös painoangstista vertaistukea otetaan vastaan! Parempaa viikkoa kaikille ♥

Sunday, November 04, 2012

Perjantai pitkä ja ikävä


Perjantai kl viisi aamulla, aika nousta. En ole koko viikkona nukkunut kunnolla, parhaimmillaan varmaan sen pari-kolme tuntia kerralla. En pysty menemään iltaisin sänkyyn, kauhu valtaa solut kun pitäisi maata paikallaan ja silmät repsottaa apposen auki. Väsyttää, mutta pelkään sitä hetkeä kun odotetaan nukahtamista, entä jos herään taas sata kertaa ja syön joka väliin uuden aamupalan. Kahvin keitto on liian monimutkainen ja keskittymistä vaativa toimintasuoritus. Katselen TV:tä, torkun, herään, torkun, revin väsynyttä ruumistani ylös, univelka painaa ja mahani mittakaavalla voisin suosiolla jäädä peiton alle koko päiväksi. Pullistumaan lisää, horo.

Puhelinmyyjä herättää ysiltä, ensin sähköstä ("Kiitos ei, sähkö kuuluu vuokraani") sitten jostain lehdestä ("Kiitos ei, mulla ei ole rahaa" "..dgf.. Entäs tammikuussa?" "Ei, mulla ei ole varaa!"). Tosiaan ei ole rahaa, tartteeko vittu muistuttaa. Pääsen sossulle ens viikolla, mutta mitä se mitään hyödyttää. Mulla on liikaa tuloja saadakseni mitään toimeentulotukija, ja ruoka, kissan lääkkeet, puhelinlasku, matkakortti, vakuutus, jne. ei ole hyväksyttäviä kuluja. Sanoinko jo että ruoka? Menot on ripoteltu pitkin useampaa kuuta, mulla ei ole kuitteja lääkkeistäni, koska ei ole rahaa ostaa lääkkeitä.

Asumistuki on tullut tilille, mutta se ei riitä vuokraan, ja enempää rahaa mulla ei ole paitsi hilut kaverin maksamasta taksista (jotka pitää maksaa takaisin). Täti Terapia tyrkytti torstaina puolikkaan lantun, purkin steviaa ja 20€ käteeni mukamas lievittääkseen omaa omatuntoaan. Vannoin tekeväni hänelle käyntikortin ja muotokuvan, ja käveli esimaksuni kanssa S-marketin kautta kotiin. Ruoka-addikti uhkapelaa kaiken heti pois. Miten järkevää sekin oli kun ahdistus pitää seuraavana aamuna saada oksennettua puurona, rahkana ja kikherneinä. Rinse and repeat.

Otan Temestaa ja lähden kuolemanväsyneenä näkemään mummoni kaupungille. Pelkään ja hävettää, sillä mummoni on nähnyt minua paljon ollessani laiha, ja ei tunne sitä kohteliaista vaikenemista näistä asioista. Mummoni rakastaa myös sairauksistaan puhumista ja itsensä syyttelyä. Taidan tulla häneen. Olimme puhuneet syömään menosta, mummo ostaa minulle stockasushia ja kahvia, itselleen kelpuuttaa vain vettä. Kuten lapsena, toisille syötetään mallioppsesti kastikkeet, perunat, tuoremehut, maitolasit, salaatit ja vihreillä viinirypäleillä koristellut kermatäytekakut, mutta emäntä ei ikinä istu yhteiseen ruokapöytään. Lautanen tyhjäksi tai ei ole pöydästä poistumista, mummo itse syö vain punajuurisalaattia olohuoneen sohvalla. Mummo vakuuttuu että syy sairastumiseeni on hänen sukunsa puolella, koska joku kummin kaiman serkun lapsen lapsen lapsellakin oli ruokaongelma. Ei voi muistaa mikä sh tai sukupuolta, mutta iiiihan varmasti hänen puoleltaan kaikki!

Hyvästeltyäni mummon käyn nostattamassa mielialaani pilates-tunnilla, fysioterapeuttikin kannusti sen eheyttävän mieli-ruumis -suhdetta. Enemmän tapaamisaikoja ei vaan tullut, koska olen yli liikalihava. Koetan olla väijymättä  kuntoilemassa käyviä luurankoja ja yritän vetää vatsaa kohti selkärankaa vaikka olen paisuneen ruhoni kanssa yhtä akrobaatti kuin muumi lumessa. Päivän päätteeksi menen äidille, riitelemme, ja painun bussilla kotiin kajaalit valuneena leukaperiin asti. Voisin soittaa ystävälleni, joka soitti minulle saadessaan paniikkikohtauksen, mutten kehtaa. Mitä mulle voisi sanoa, kaiken tuskan ja paskan ansainneelle oliolle.

Herään kotona yöllä Poikkiksen soittoihin että hän tulee taksilla työpaikkabileistä luokseni yöksi. Aamulla hän kertoo rakastavansa minua. Ei sillä lailla kun puhelimessa tai päivällistä kattaessa sanotaan. Hän tahtoo että tiedän, vaikka ei usein sanokaan sitä, että olen hänelle kaikkein tärkein. Hetken maailma on vähemmän paha, hiljainen, soluihin virtaa lämpö ja ainakin 1 ihminen vilpittömästi haluaa olla kanssani. Läskinäkin.

Seurusteluaiheista postausta on toivottu useaan otteeseen, mutten osaa aloittaa. Antakaa vinkkejä mistä haluatte kuulla?