Sunday, November 04, 2012

Perjantai pitkä ja ikävä


Perjantai kl viisi aamulla, aika nousta. En ole koko viikkona nukkunut kunnolla, parhaimmillaan varmaan sen pari-kolme tuntia kerralla. En pysty menemään iltaisin sänkyyn, kauhu valtaa solut kun pitäisi maata paikallaan ja silmät repsottaa apposen auki. Väsyttää, mutta pelkään sitä hetkeä kun odotetaan nukahtamista, entä jos herään taas sata kertaa ja syön joka väliin uuden aamupalan. Kahvin keitto on liian monimutkainen ja keskittymistä vaativa toimintasuoritus. Katselen TV:tä, torkun, herään, torkun, revin väsynyttä ruumistani ylös, univelka painaa ja mahani mittakaavalla voisin suosiolla jäädä peiton alle koko päiväksi. Pullistumaan lisää, horo.

Puhelinmyyjä herättää ysiltä, ensin sähköstä ("Kiitos ei, sähkö kuuluu vuokraani") sitten jostain lehdestä ("Kiitos ei, mulla ei ole rahaa" "..dgf.. Entäs tammikuussa?" "Ei, mulla ei ole varaa!"). Tosiaan ei ole rahaa, tartteeko vittu muistuttaa. Pääsen sossulle ens viikolla, mutta mitä se mitään hyödyttää. Mulla on liikaa tuloja saadakseni mitään toimeentulotukija, ja ruoka, kissan lääkkeet, puhelinlasku, matkakortti, vakuutus, jne. ei ole hyväksyttäviä kuluja. Sanoinko jo että ruoka? Menot on ripoteltu pitkin useampaa kuuta, mulla ei ole kuitteja lääkkeistäni, koska ei ole rahaa ostaa lääkkeitä.

Asumistuki on tullut tilille, mutta se ei riitä vuokraan, ja enempää rahaa mulla ei ole paitsi hilut kaverin maksamasta taksista (jotka pitää maksaa takaisin). Täti Terapia tyrkytti torstaina puolikkaan lantun, purkin steviaa ja 20€ käteeni mukamas lievittääkseen omaa omatuntoaan. Vannoin tekeväni hänelle käyntikortin ja muotokuvan, ja käveli esimaksuni kanssa S-marketin kautta kotiin. Ruoka-addikti uhkapelaa kaiken heti pois. Miten järkevää sekin oli kun ahdistus pitää seuraavana aamuna saada oksennettua puurona, rahkana ja kikherneinä. Rinse and repeat.

Otan Temestaa ja lähden kuolemanväsyneenä näkemään mummoni kaupungille. Pelkään ja hävettää, sillä mummoni on nähnyt minua paljon ollessani laiha, ja ei tunne sitä kohteliaista vaikenemista näistä asioista. Mummoni rakastaa myös sairauksistaan puhumista ja itsensä syyttelyä. Taidan tulla häneen. Olimme puhuneet syömään menosta, mummo ostaa minulle stockasushia ja kahvia, itselleen kelpuuttaa vain vettä. Kuten lapsena, toisille syötetään mallioppsesti kastikkeet, perunat, tuoremehut, maitolasit, salaatit ja vihreillä viinirypäleillä koristellut kermatäytekakut, mutta emäntä ei ikinä istu yhteiseen ruokapöytään. Lautanen tyhjäksi tai ei ole pöydästä poistumista, mummo itse syö vain punajuurisalaattia olohuoneen sohvalla. Mummo vakuuttuu että syy sairastumiseeni on hänen sukunsa puolella, koska joku kummin kaiman serkun lapsen lapsen lapsellakin oli ruokaongelma. Ei voi muistaa mikä sh tai sukupuolta, mutta iiiihan varmasti hänen puoleltaan kaikki!

Hyvästeltyäni mummon käyn nostattamassa mielialaani pilates-tunnilla, fysioterapeuttikin kannusti sen eheyttävän mieli-ruumis -suhdetta. Enemmän tapaamisaikoja ei vaan tullut, koska olen yli liikalihava. Koetan olla väijymättä  kuntoilemassa käyviä luurankoja ja yritän vetää vatsaa kohti selkärankaa vaikka olen paisuneen ruhoni kanssa yhtä akrobaatti kuin muumi lumessa. Päivän päätteeksi menen äidille, riitelemme, ja painun bussilla kotiin kajaalit valuneena leukaperiin asti. Voisin soittaa ystävälleni, joka soitti minulle saadessaan paniikkikohtauksen, mutten kehtaa. Mitä mulle voisi sanoa, kaiken tuskan ja paskan ansainneelle oliolle.

Herään kotona yöllä Poikkiksen soittoihin että hän tulee taksilla työpaikkabileistä luokseni yöksi. Aamulla hän kertoo rakastavansa minua. Ei sillä lailla kun puhelimessa tai päivällistä kattaessa sanotaan. Hän tahtoo että tiedän, vaikka ei usein sanokaan sitä, että olen hänelle kaikkein tärkein. Hetken maailma on vähemmän paha, hiljainen, soluihin virtaa lämpö ja ainakin 1 ihminen vilpittömästi haluaa olla kanssani. Läskinäkin.

Seurusteluaiheista postausta on toivottu useaan otteeseen, mutten osaa aloittaa. Antakaa vinkkejä mistä haluatte kuulla?

3 comments:

  1. "yhtä akrobaatti kuin muumi lumessa" :'D
    kyllä se siitä (:

    ReplyDelete
  2. seurustelujutut kiinnostaa lähinnä siksi, koska blogisi on todella vahvasti mt-ongelma/syömishäiriöpainotteinen. jotenkin jää siis mysteeriksi, missä vaiheessa "ehdit" seurustella ym.

    kiinnostaisi kuitenkin kuulla miten tutustuit poikaystävääsi, miten kauan olette seurustelleet ja tunsitteko ennen seurustelua?
    lisäksi kiinnostaa tietää miten paljon poikaystäväsi "joutuu kestämään" sun syömisongelmiasi, ts. miten paljon syömisvammailut on läsnä teidän yhdessä viettämässä ajassanne?

    ReplyDelete
  3. seurusteluistaan jokainen kertokoon oman olonsa ja motiiviensa mukaan. Tottakai lukijoiden osa on lokoisa tässä mielessä, kun ei joudu itseään laittamaan likoon.

    Omasta pitkästä suhteestani voin sanoa sen, että eihän seurustelu ole muusta irti leikattua vaan yhdessäolemista, vaikka sitten vaan mykkänä samassa tilassa. Ei se ole suorittamista! Syömisvammailen vaihtelevasti, välillä en yhtään ja välillä enemmän - mies kyllä jotenkin tietää mutta ei kuittaile eikä sekaannu. Muilla voi olla toki toisin ja voihan tuo sekaantuminen olla hyvästäkin, jos on kyse syömättömyydestä.

    Jotenkin me myös kaikki kestämme toisiamme. Mieheni ei ole pyhimys enkä minä se syntisäkki. Uskon, että tälläiset "minä surkimus, jota tuo joutuu kestämään ja sietämään" eivät todellakaan ole hyviä asetelmia. Mitä enemmän kukin pyrkii antamaan suhteeseen sitä hyvää tai parasta puoltaan,sitä mukavampaa yhdessäolo on.

    minua ja miestäni yhdistää molempia syömisvammaisuus. Mies kuuluu silti vielä ns normaalien kirjoon, luulisin. Hän ei oksenna.

    En ylipäätään tiedä, onko syömishäiriö/epävakaan ja täysin tasapainoisen miehen välinen suhde kestävä? Varmaan haaveilen siitä joskus päiväunissani mutta samalla aavistan että epäsuhdasta tulee liian iso.
    -minerva

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥