Saturday, January 12, 2013

Dark and lonely/ I need somebody to hold me

Unettomuus, ahdistus, masennus, itsevihaa ranteeseen, pelko, napit, oksennus, liiallisuus ja cashewpähkinät. Paino +2kg enemmän. Kirjoitin pari ahdistus maksimus tekstiä parista viime päivästäni, mutta en nyt pysty tai kehtaa avata ja julkaista niistä kaikkea. Yllä oleva avainsana lista kertoo jo aika hyvin. Olen joko niin kuormittunut tai tottunut pahanolon aaltoiluun, etten edes huomaa ennakoida ennen kuin on liian myöhäistä. mutta pohjalle taas sortuessa ajattelumallini on alkanut lakata kulkemasta mukana. Paskoja päiviä tulee, mistään ei pääse pakoon hetkessä, mutta voin valita että seuraavaksi/huomena yritän ja teen vähän paremmin.

Pari viime päivää on ollet raskaita. Olen ollut ahdistunut kaikesta ja ei mistään nukkunut parin tunnin yöunia, saanut kilarit parista ylimääräisestä porkkanasta tai omena-raastesalaatista, vikana ahminut ja oksentanut rangaistukseksi pähkinöitä. Rahan lisäksi stressaan koulussa edistymisestä - tämä kuukausi aikaa hakea vaihtoon. Viime vuonna en päässyt edes koulun seulasta läpi liian vähäisten opintopojojen takia, varsinkin kun byrokratian mukaan olen vuotta ylempi opiskelija. Hukkasin yhen läsnäolovuoden sairastelulla, seuraavat 2v olin kokonaan pois ja pakatessani aloitin alusta uudessa ryhmässä. Ei auta selittellä että olin sairas ja elleen eläkkeellä, mutta käyn silti täällä! Mukavaa tietää ne muut vaihtokohteeseeni päässeet: toinen supertehokas ja loistava artisti, toinen avoimesti laiskuudellaan rehentelevä, mutta sai erikoisluvan suorittaa lisää tenttejä ja tehtäviä päästäkseen.

Kelasta ja vakuutusyhtiöstä tuli ekologisesti 6 eri kirjettä valituslomakkeineen, onneksi positiivisilla päätöksillä. Maksoin vuokraa ja myöhästymissakoja, joten lippulaput eivät vielä riitä pelastamaan talouttani tai mielenrauhaani. Osuin HOAS:n 2000 opiskelijan bingoon, ja joudun tarkistuttamaan lomakerumballa onko suorituksia tarpeeksi vai lähteekö lattia alta. Verotoimistoakin vitsitytti kustannuksellani: mikäli saan tänä vuonna rahaa, on pidätysprosentti 1%. ^__^

Onneksi sain eilen illalla käydä vähän liikkumassa, nähdä poikakaveria ja viikonloppunaan ystävää, jonka seurassa ei tarvitse esittää tai peitellä mitään. Loppuajan saan olla kotona, luvan kanssa levätä, sillä enempää en kestä, enkä kestä kirjoittaakaan näillä köykäisillä lauseillani kaikkia tapahtumia. Papukaijamerkki jos siivoan kotona, muuten yritän saada piirtää rauhassa. Joka päivä tämän kuun aikana meinannut ruveta piirtämään, mutta en ole saanut pahan olon takia aloitettua. Loppuun luonnosspammia, klikatkaa kuvaa isommaksi:

Uutta ja vanhaa sälää luonnoskirjoistani.

Iloinen tsemppikuva yhdelle tytölle osastolla.
Karppaustilaustyö


Koulutyö.
Henk.koht. duuni

Tilaustyö, tusseilla A4.

Kissa, tussit ja puuvärit, valkea muste A4

Joulukortti Pinjalle, A4 

Saatuani tänään päälleni aivan aiheetonta vittuilua ja perään huutelua joltain kioskimyyjältä niin olisin tosi iloinen ja kiitollinen jos jaksaisitte vastata tätähän tekstiin töistäni tai jostain. Nyt Kahvia mustana -blogia seuraa virallisesti Readerilla 600 henkilöä (kiitos!) niin kohottaisi mielialaa jos enemän kuin yksi tai kaksi vaivautuisi lähettämään edes jotain. (edit kl.15:18 lisäsin kuvia)

25 comments:

  1. Olet tositosi hyvä piirtämään! Olen ihan kateellinen .. Laita jatkossakin kuvia, koska näitä on kiva ihastella! (:

    ReplyDelete
  2. Oot kyllä hyvä piirtämään, ootko piirtänyt pienestä asti? :o

    ReplyDelete
  3. Oon seurannu tätä blogia jo jonkin aikaa, oon vaan huono kommentoimaan jos ei ole mtn järkevää sanottavaa.. :d tai siis tuntuu että spämmään kaikkiin blogeihin jtn überturhaa, niin tänne en oo kehdannu solkata sekasikiö-kielioppi-ei aina jaksa kirjottaa kunnolla-lauseitani, kun vaikutat tuollaselta überfiksulta & sivistyneeltä :D

    Mutta siis. Hienoja töitä,kyllä sulla on lahjoja! :> Harmittaa kyllä välillä lukea tommosia tekstejä missä lahjakas ihminen mollaa itseään ja töitään :/ Olisin iloinen jos oisin noin hyvä jossakin. Tsemppiä :)
    ( okei hävettää tää kommentti )

    ReplyDelete
  4. Heh, muistan kun olen nähnyt jotain vanhempia töitäsi jo kauan sitten ja jo silloin pidin tyylistäsi. Parempaan suuntaan menee aina vaan, ja värien käyttösi on edelleen uskomattoman hienoa. Näitä on kaunis katsella. Etenkin tykkäsin onni.jpg:stä!

    Ja hei, onnea kovasti 600:sta lukijasta! Se on jo aikamoinen saavutus! :0

    ReplyDelete
  5. Oh wow. Tilaan sulta parin vuoden päästä tatskakuvaa, kun tulee ikää lisää.

    ReplyDelete
  6. Olet todella lahjakas! Ootko ajatellu tekeväs tulevaisuudessa jotain taiteeseen liittyvää työtä? :)

    ReplyDelete
  7. Pidän sun töissä eniten varmastikin siitä, että sulla on selkeästi oma tyyli ja kädenjälki. Yksittäisinäkin töinä noi on hienoja, mutta se että niissä voi nähdä jotain samoja juttuja ja piirteitä tekee niistä vielä hienompia. En käsitä miten kukaan pystyy tollasiin (itselleni matikan kurssien vaatimat ympyrät ja suorat viivat on toisinaan liian vaikeita piirtää)!

    Mutta olet oikeassa siinä, että voit valita yrittää ja tehdä paremmin. Tossa ajatuksessa on enemmän voimaa ja viisautta kuin noin 95% sitä tekstivirtaa, jonka mäkin luen päivittäin syömisvammailuun liittyen. Itsekin rämmin pohjamutia pitkin 5 kilon räjähdysmäisen paisumisen jälkeen, mutta hetki ja omena kerrallaan täältä noustaan. (Okei en tiedä miten on tarkoitus lohduttaa kuulla että jollakulla toisella on kurjaa, mutta kai mä tarkoitan sanoa vain että samaistun.)

    ReplyDelete
  8. Olet niin pirun lahjakas piirtäjä! Mulla on edelleen sinun suunnittelema tatuaatioidea seinälläni. En ole vieläkään saanut päätettyä, tahdonko iholleni mustetta, mutta kuva on niin kaunis ja henkilökohtainen, etten halua hautoa sitä missään kaappiensisällä saati paperipinoissa.
    Toivottelen parempia oloja!

    ReplyDelete
  9. hei kafi!
    sulla on tosi vahva piirrosjälki. käytätkä nestemäisiä tusseja vai ihan kyniä? pidin eniten noista luonnoskirjojen kuvista, olivat mielenkiintoisia, rosoisia ja eläviä. valmiimmat työt on mun makuun liian sarjakuvamaisia ja siloteltuja, mutta sussa on taitoa ja potentiaalia vaikka mihin!

    ReplyDelete
  10. Voi herranjumala! Oot tajuttoman lahjakas! Ottaisin mielelläni tuollaisia töitä seinälleni :o <3

    ReplyDelete
  11. Yks noista on mulla jääkaapin ovessa :3

    ps. musta olis ihan sairaan siistii jos piirtäisit joskus MUT! Sit leveilisin sillä ku oot kuuluisa ja sillai.

    ReplyDelete
  12. Toi kissa on aivan sanoinkuvaamattoman upea! :O ja niin on kyllä myös noi muut työt! Toivon todella että saisit terveytesi vankemmalle pohjalle, on surullista että sun elämä pyörii syömishäiriön ympärillä vaikka sulla selvästi ois mahdollisuuksia vaikka mihin :/

    ReplyDelete
  13. Nuo kuvat ovat ihan käsittämättömän hienoja! Joskus aiemmin yritin hirmuisella taistolla päästä kammoistani eroon, jotka liittyvät nimen paljastamiseen, koska olisin niin paljon halunnut tilata jonkin työn sinulta. Ehkä joku päivä kun en ole niin kakkahousupaniikkinen niin otan vielä yhteyttä, ja ehkä kun tiedän millaisen piirustuksen haluaisin. Mutta se olisi ehdottomasti jokin luonnosmainen eikä niin viimeistelty. Esim. entisenä heppatyttönä tuo ensimmäinen hevospiirros oli aivan ihana! Tuli ihan hinku päästä pitkästä aikaa tallille.
    Raha-ahdistus on muuten ihan kamalaa. En voi katsoa elokuviakaan jotka kertovat sinnittelystä niin, ettei ruokaan ole edes rahaa, saan niin hirveän ahdistuksen niistä. Suomessa aika harva kuolee kadulle, mutta ei sellainen sinnittely ja taistelu selvitäkseen omassa luukussa ole kovin paljon parempaa.. Siis sympatiat ja ihailut siitä että jaksat, itse olisin tuollaiseen lomakesotaan kuollut aikaa sitten! Haluaisin yrittää lohduttaa jotenkin ja kertoa kaikki reitit ulos pahasta olosta, jos vain osaisin. Itse menen onneksi painonnoususta aina niin sekaisin, etten osaa edes käsittää sellaisen tapahtuneen. Viinipullo auki ja pää enemmän jumiin, pillereistä ja nautintoaineista ovat allekirjoittaneen helpotukset tehty. Miksei pää voi toimia käskyistä? Sillä tavalla että "nyt tyhmä lopeta tuo, ole sosiaalinen ja nauti elämästä". Wääh. Kommenttini järkevyys ja johdonmukaisuus meni aikaa sitten, joten kiitos ja näkemiin, hirmuisesti haleja sinne kuitenkin vielä näin lopuksi!♥

    ReplyDelete
  14. aivan aivan aivan upeita kuvia, huh ♥ oot uskomattoman lahjakas ja taiteellinen, osaat vielä kirjottaakkin ihan älyttömän hyvin jaja, ootkohan vielä jotenkin musikaalinenkin? Oot vaan niin mieletön:) Tsemppihalit ja rutistukset, pus!

    ReplyDelete
  15. inkeri, kiitos paljon! Mutta sääli että oot joutunut vanhoja raapujani katsomaan :D

    molekyyli, siitä vaan! Oon tehnyt tatskakuvia, mm. kaikki itselläni olevat oon suunnitellut ja piirtänyt. Tatskakuvan voi hankkia etukäteen niin ehtii sulatella ideaa ja käyttää originaalia vaikka tauluna.

    Lotta-Kirsikka, olen vähän modernimmassa mielessä. Kuvittamalla ei Suomessa elä ja konseptisuunnittelussa ym. kilpailu on kovaa. :/ Taidetaitoja kyllä tarvii aineessa, jota opiskelen.

    Roccari, kiitos.. ihan herkistyin kauniista sanoistasi. On myös ihanaa jos joku katsoo töitä noin tarkkaan että huomaa yhtenäisyyksiä. Mitä painoon tulee niin sun ei pitäisi pudottaa sitä. Jaksamista!

    iridium, jee ihanaa! Samoin parempia oloja sullekin!

    vilhelmiina J, huopakyniä (tussi on vain nopeampi sanoo). Oon samaa mieltä noista valmiista töistä, koetan vielä hakea omaa jälkeäni ja testailla eri välineitä/tekniikoita. Monet vanhemmat työni on paljon parempia kuin nämä, mutta sitten sh pakotti pitämään pari vuotta totaalista taukoa ja piti aloittaa "alusta".

    Ruu, teen kuvia tilauksesta ;)

    Pinja, aa jääkaapis! Ainakin meillä sinne pääsee vain kaikki hienoin ja tärkein. Voidaan keskustella lisää siitä muotokuvasta ;)

    Anon, sanos muuta.. mietin usein miten paljon parempi olisin jos olisin käyttänyt aikani oikein..

    chrystal, I feel you nimenpaljastuskammo. Jos rohkaistut niin lupaan että tiedot ei tuu leviämään minnekään, ja vastaan silloin omalla oikealla nimelläni. :) Kiitos pitkästä kommentista, rakastan lukea sun juttuja. Haleja sinnekin ♥

    Millikeiju, kiitos kovasti kehuista, kumpa itsestä tuntuisi joskus sellaiselta.. oli kyse piirtämisestä tai kirjoittamisesta. En oo musikaalinen, en kelvannut yläasteella kuoroon ja erotan basson kitarasta että basisti seisoo lavala vasemmalla. Kiitos vielä.

    Kaikille yhteisesti, kiitos kauheasti vastauksista... Olin niin varma että ehkä 1-3 viestiä tulee "ihan kiva" tai "voisit yrittää enemmän". Mietin pitäisikö tarjota tilauskuvia blogissa finanssitilanteen takia..?

    ReplyDelete
    Replies
    1. ♥♥ Yritän! Hihhee siis näitä älyttömiä löpötyksiä? ;) Samoin sinne suuntaan, omat tekstisi pystyy sentään lukemaan kun niissä ei ole kokoajan jotain lauserakennevirheitä niin kuin itselläni. Plus sinä olet söpö.

      Delete
  16. Upeita! Lemppareitani on ylärivin tyttö (luonnosnaama), onni, sekä kissa! Kiva kun laitoit monta kerrallaan tänne.

    Mutkin saa piirtää! Ei mulla tosin oo rahaa muotokuvaa ostaa :<. Mut jos vaikka inspiroituisit mun kasvonpiirteistä ;).

    Onnea, iloa ja valoa.

    ReplyDelete
  17. Mielettömän hienoja kuvia! Siis niissä on niin hienot tunnetilat sisällä, että ne on piirretty selkeästi sydämellä <3

    Toivottavasti pääsisit vaihtoon, koska se olisi niin uskomatonta - mä kyllästyin meidän koulun systeemeihin ja järjestin itse omani. Just nyt majailen Phuketissa :)

    ReplyDelete
  18. Hei! En ole koskaan kommentoinut mitään sinulle aiemmin. Oon kuitenkin turvautunut näihin teksteihisi kun masennus on vallannut mielen. Oon sairastanut bulimiaa nyt melkein 5 vuotta. En ole koskaan ollut hoidossa, koska häpeän tätä ja läskejäni niin paljon että sanat ei riitä. En ole uskaltanut mennä kouluun,kun olen viimeisen parin viikon ajan vaan sessioinut ja ollut sen takia todella maassa. Olen oppinut jotenkin itse taltuttamaan tätä masennusta, mutta nyt tuli sellainen olo,etten enää jaksa. Mulla on järkyttävä lääkäripelko, mutta pakotin itseni soittamaan YTHS:lle, ei kyllä mitään hajua, mitä ja millaista hoitoa sieltä on tulossa. Onko kellään kokemuksia?
    Olen saanut siis ensimmäiset oireet oksentelusta vasta nyt (todella pahoja sydämentykytyksiä ja rytmihäiriöitä) ja pelkäsin että kuolen niin sen takia varmaan uskalsin soittaa. Mua hävettää niin paljon,että teen itselleni tällaista. Voi huoh mikä avautuminen, mutta Kafi, oot mun esikuva, harrastan maalaamista ja toivoisin olevani yhtä lahjakas kuin sä <3
    -nanna
    Ps. En uskalla laittaa tätä mun tunnuksilla,ehkä joskus vielä:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tatyana, kuulostaa niin siistiltä! Kiitos kovasti kannustuksesta.

      Moi nanna, en valitettavasti tiedä YTHS:stä mitään kun en niiden piiriin kuulu. Rytmihäiriöt, muljahdukset ja tykytykset ei ole leikin asia, muista että jos sellainen olo tulee niin mene päivystykseen! (Ne ei ehkä jää kuuntelemaan ongelmia, mutta sentään voi tsekata). Tiedän miltä puhumispelko tuntuu, en pitänyt blogia vielä siinä vaiheessa kun salailin aivan kaikkea, kunnes lopulta en jaksanut ja menin koulun psykologille. Paskintahan tästä tekeekin että oireita häpeilee ja pelkää ettei oteta vakavasti "läskien" takia. Bulimiaa ei hoideta tarpeeksi ja jos se helpottaa niin muista ettet ole yksin asian kanssa. Kaikki peruslääkärit ei heti tunnista syömishäiriöoireita jollet saa itse mitään sanotuksi, joten kannustaisin sua ottamaan ystävän tai muun läheisen mukaan tai vaikka kirjoittamaan paperille tilanteestasi. Oot sairastanut tosi pitkään niin kroppas on varmasti joutunut kestämään paljon, oli niitä näkyviä oireita tai ei, oksentelu tappaa hitaasti. Kiitos tosi paljon että tulit kommentoimaan, olen otettu kauniista ja liikuttavasta viestistä. Älä lopeta maalaamista! Jos sun tekee mieli jutella niin älä pelkää lähettää mulle meiliä :) caffeineheaven(ät)gmail.com Jaksamista <3

      Delete
    2. Ääh kiitos, vaikutat niin ihanalta ihmiseltä. Mua hävettää eniten se,että oon jo 5kg yli alipainorajan niin en voi olla mielestäni syömishäiriöinen ja selitä sit tällasta jollekin terveelle ihmiselle. Se yths-täti kyllä sanoi et joku sh-tiimi löytyy heiltä.jännittää niin hulluna!
      Tuntuu jotenkin tosi helpolta selittää sulle kun sellaiselle,joka ei ymmärrä. En kyllä uskalla sua meileillä pommittaa oon jo nyt ihan paniikissa kun avauduin näin!
      Nanna

      Delete
    3. Älä turhaan panikoi, ei mitään hätää. Ole niille rehellinen, edes sen verran kuin pystyt ja mainitse että kertominen on sulle vaikeaa. Jos lapunkin kirjoittaminen on ylitsepääsemätöntä, tulosta muistilista tms. Pääasia että saat jotain tukea, varmasti löytyy joku joka ymmärtää. Meiliossa ei katoa mihinkään ja tänne saa (ellei ole jopa suotavaa) tulla avautumaan!

      Delete
  19. Sulla on huikeen kiva blogi! Tykkään.

    momomaruu.blogspot.com

    ReplyDelete
  20. Sujuvaa tekstiä...ja mielenkiintoista. Kahvinjuonti ja vatsakivut ohjas tänne.....
    Piirrokset oli ihan jees...paitsi et yritin jotenkin kommentoida sinne missä ne oli, mut tää tuli tänne---en siis osannut :-( Yhdellä tyttelillä siellä oli käsi jotenkin...:-)...mutta hienoja ne oli kaikkinensa.
    Lueskelen sua lisää ajan kanssa. Roppijutut ja masehommat oli tuttua kamaa, vaikkei itsellä paino-ongelmia, mutta muuta..
    Hyvää kevään odotusta. poe

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥