Wednesday, March 27, 2013

Finnairbingo

Spesiaalimiil. Jos olet gluteeniton/soijaton/maidoton/vege niin valitaan näistä yksi, loppu jää arvailuiden varaan. Kokemus kertoo:
- vegaaniaterialla saat samat safkat kuin muut nipistettyinä, eli juustosämpylät juustotta
- vegetarian hindu meal on riisiä, riisiä, riisiä ja riisiä herneitä.
(- gluteenittomalla saat lihaa)

Otin lakto-ovo-vegen, ja toivoin katkarapupateiden ja pasta blogneisien välillä pliis pliis pliis tulkoon jotain fiksuu, oli eväs hassu tai kaks, en jaksa olla ~10h paikallani ilman kahvia ilman mussuteltavaa. Menomatkalla lentoemännät kaivelivat minulle kaikki ekstra lisäsalaatit mitä ruumasta löytyi, paluulla sain kauniisti teitittelyä ja käteeni tasan tarkat listat, mistä safkani viiden gramman tarkkuudella koostuivat. "Kevyt tomaattikastike 35g", "Sahramiriisi rusinoilla 100g" jne. Ei osunut soijaa, ei kananmunaa, ei maitoa, eikä vehnää! Paitti sämpylä, jota en syönyt. Ei proteiinia, mutta olen tyytyväisempi näin. Ei tarvittu business classia saadakseni raakavegaanisafkoja, bingo riitti tällä kertaa.

En tiedä miksi vegeille pitää silti varata outoja eri jälkkäreitä ym lisukkeita? Tietysti riemuitsin saadessani mandariinin muun matkustamon syödessä Milkyway-suklaapatukoita, mutta jos en olisi kentällä kinunnut poikaystävääni viemään minua lähtöjälkkäreille tai tykkäisin suklaasta, olisi asia voinut harmittanut hiukan enemmän. Tai ihan periaatteen vuoksi. Entäs jos haluan olla vain eettinen kasvissyöjä? Kai sellaisillekin saa antaa yksittäispakatun kahvimaidon vakiovarusteisiin? Entäs jos en maksanut ~800€ ruokamoralisoinnista tai ylipainon vähentämisestä, vaan haluan edistää kansanterveyttä ja eläinten oikeuksia uppopaistetuilla jauhopyöryköillä ja täysmaitoon tehdyillä sokeripullilla!

Ei, oikeesti olin onnellinen mandariinista. Ja Finnairin grammantarkkuudella printtaamista lapuista. 10h lento eli ensimmäisenä ajatuksenani 10h eristys kaupasta, keittiöstä, vessasta ja ruuasta (vaikka mukaan piti saada eväät). Jumpassa käynti, kouluun meno, ystävien tapaaminen, 3 viikon loma poikaystävän kanssa ulkomailla on kaikki eristettyä vieroitushoitoa ruuasta. Eli hyvä minulle.

Lomalla oli ihanaa, lähtisin eristyksiin uudelleen.

Monday, March 18, 2013

Tsäpään

Sori etten ole kirjoittanut, en ole vaan jaksanut. Täällä Eisiassa ei oikein julkisia nettipaikkoja ole, ja iltaisin/aamuisin olen niin naatti etten juuri muuta selaa kuin karttoja tai kohdesuosituksia. Ja tietysti ruokablogeja. Olennaisimmat asiat!

Koko Suomi on imeytynyt päästäni pois, täydellisesti amputoitu, sillä en muista tai jaksa lainkaan tajuta paljonko deadlineja, säätöä ja onnellisen tulevaisuuteni kannalta elintärkeätä paperisotaa, kuvitustöitä, sun muuta olisi koulun lisäksi. Suunnitelma oli täällä välillä istahtaa trés chicinä länkkärineitinä trés chic kahvilaan, iho loistaen kalpeana paikallista täydellisyyttä, asettaa sirosti varpaiden kärjet yhteen (vähintään 12cm korkokengissäni), syödä hiiiitaaasti pala Mont Blanc kakkua pienellä piiiitkävartisella haarukalla, ja samalla plärätä puhelinta/läppäriä/luonnosvihkojani. Olla hyödyllinen, tehokas ja ahkera. Sievä ja siro. Olla enemmän kuin kelvollinen ja sulautua joukkoon.

Oh not rly. Didn't happen! Pakkasin korkkareiden tilalle lenkkarit (paitsi etten ole urheillut nyt yhtään!!!!), olen shoppaillut vain ale-ale-alessa, käytettyjen kamojen ja kaikki-maksaa-1€:n kaupoissa, ja ihmetellyt miksi naama kukkii ja silmäpussien pomppulinnat ei laskeudu päivän aikana. Yleensä naamaiho aiheuttaa vähiten ruumiskomplekseja. Viime kerralla hankkimani brändilaukku alkaa jo hajota liitoksistaan, ja makkaroistani huolimatta olen jumbojetti kaikkiin rätteihin, jotka ei muistuta perunasäkkiä tai laatikkoa. Eilen kämpillä täältä ostamani sukkahousut repesivät riemukkaasti haaroista, kun sovitin niitä päälleni. Eikä mitenkään pienesti, koiran mentävä aukko ylettyi polveeni asti. Kantsii hei kyykätä polvet sivuille että sukkikset menis paremmin päälle! Tankkaan kalorittomia ruokaa muistuttavia hyytelölyllyröitä pienentääkseni ahneuttani muuta hyvää kohtaan. Koska en osaa lukea ravintosisältöä, suljen silmät kaikelta teollisuuspaskalta for now. paikalliset elää pelkästä valkoisesta leivästä, kakusta ja riisistä. Luomua ei löydä, maitoa ja sokeria on vähän kaikessa, sanaa gluteeniton ei edes tunneta. Kalorit lukee lounasdelien/baarien salaattiannoksiin asti, mutta light-juttuja ei juuri ole. Jos täällä aasiaa nainen diettaa, se tarkoittaa ennestään pienien safka-annosten pienentämistä, ei lightlightia tai hullu-urheilua.

Poikaystäväni on ollut ihana, tsempannut, lohduttanut ja vienyt minua syömään mitä mukavempiin paikkoihin, vaikka välillä usein käyttäydyn kuin lastentarhalainen. Suomessa jaksan ulkona kyllä venyttää ruoka-aikojani, mutta täällä käyn näpsäytteleväksi ämmäksi, jokaja ahdistuu ja tiuskii heti kaikesta. Tietyn tyyppisissä rafloissa menen erityisen sekaisin, kun jännitän.. jotain. Että en osaa kieltä? Toiset asiakkaat katsoo? Tarjoilijat puhuvat seläntakana pahaa? Poikaystäväni pettyy minuun? Käytämme liikaa rahaa? Jos koen nälkää? Jos nälkä ei lähde? Jos ruoka sisältää X, Y tai Z? Pelkään että ruoka on hyvää? Tai petyn että se on pahaa, mutta olen päästänyt kaloreita sisälleni? Syön kuitenkin liikaa! Tiedän miten typerästi käyttäydyn äksyillessäni, mutten tilanne päällä pysty vain järkeistämään kaikkea. Pahoja paikkoja ovat yllätykset ja päätöstenteko, vaikka aihe olisi positiivinen. Sanoo minulle mitä tahansa, ahdistuessani käännän sen väärin.

Ongelmille on löytynyt pari ratkaisukeinoa: note to self että poikaystäväni on minun puolellani, eikä vastaan. Hän ei laske montako kertaa noudan porkkanaa jääkaapilta tai arvostele katseellaan minua tai sotkujani. Jos puhumiset menee sekaisin, kannattaa vain pysähtyä, halata, selvittää mitä oikeasti kumpikin on tarkoittanut ja miksi. Usein väärinymmärryksiä tapahtuu, vaikka kumpikin osapuoli haluaisi vain hyvää. Entäs syömään mennessä? Tilanteesta ei kannata tehdä kuolemanvakavaa: jos tulee väärä annos tai ahdistava sellainen, ei ole pakko syödä kaikkea. Myös kiellettyjä asioita saa maistaa, ja halutessa tilaa tilalle jotain muuuta tai mennä kaupan kautta kotiin. Käydessäni hysteeriseksi riittää kädestä puristaminen ja pari hymyiltyä sanaa: kaikki on hyvin. Ulkomailla jos väsyn niin väsyn totaalisesti, joten oli iso oivallus ettei koko nälkää tarvitse "säästää" raflaan. Jos ruokapaikka vaatii etsimistä/suunnittelua, käyn juuri ennen hakemassa jotain pientä hiilaripitoista (ja tölkkikahvin) jostain kulmakioskista. Verensokeri ylös, ja jaksaksaa hortoilla hetken lisää, että tehdä parempia ja tyytyväisempiä valintoja loppupäivälle. Välillä safkataan kämpillä kalsarit jalassa, jolloin saan tehdä rauhassa omia turvamössöjäni. Ihan jees. 

Wednesday, March 06, 2013

Tory's Highball

"Sun hengitys haisee ketoosilta", "Syös kunnolla ja hiilareita!", "Poskes on kaventunu". Mistä näitä väläyksiä tulee? -__- Kysyin aiemmin joltain ketoosikarppaus-wannabebodaaja tahvotutultani voiko ketoosin maistaa suussa, mutta en saanut ihan asiantuntevaa vastausta. En todellakaan laske tai kiristele hiilareitani, eli jotain tässä on mätää. Laihdun vähän joo, sitten se tulee takaisin, jos tulee bulimiapäivä ollaan taas +5kg plussalla. Mutta oonpa ees vähän laihtunut viime talvesta, tai viime syksystä, olenhan itsekruunattu Jojoilun prinsessa.

Aloittaessani kirjoittaa tätä oli alle viikko passintarkastuksiin ja lentokoneaterioihin (joita ei saanut maidottomina ja gluteenittomina?!). En jaksa ajatella asiaa, en rentoutua tekemättä jäävien töiden, poissaolojen, siirtymien ja edelliskerran epäonnistumisten täyttäessä näkökenttäni. Rakastan matkustamista, en vaan voi mennä minnekään ajattelematta missä ja mitä olen oksentanut. Kehuin edellistä kertaa samassa maassa kaikille, tietenkin, täytyihän minun, olihan se kaikki mitä rakastin. Vaan ei. Kipu ja yksinäisyys joukkoon kuulumattomuudesta +7800 kilometrin päässä kotoa. Ahdistus ettei vastaa paikallisten kauneus- tai pukeutumisihanteita, väärinymmärryksiä kielimuurin kanssa, laihoja ihmisiä kaikkialta tursuavan ruuan kanssa. Kaduilla, kuppiloissa, kapakoissa, ravintoloissa, 24/7 kioskeissa, automaateissa, näyteikkunoissa, televisiossa (TV:stä tuli pelkästään ruokaohjelmia tai talk show'ta jossa ihasteltiin ruokaa). Valkaistua viljaa ja sokeria, parhaita kavereita. En uskaltanut mennä pienen hotellini respan ohi ulos kioskille, koska henkilökunta piti kirjaa kauppakasseista ja -käynneistäni. Väijyin siis jossain portaikossa kuulostellen poistuvatko kaikki viimeistään 23-00 aikaan. 7-eleven, halogeenilamput, eineshylly, vaihtorahat ja vanhan majatalon lattialaudoilla hiljaa hiiviskellen takaisin.

Minulla ei ollut omaa kylppäriä, ja paperin ohuiden seinien ja narisevien lattialautojen päässä oleva wc oli kamalaa. Keksin ensimmäistä kertaa voivani oksentaa muovikassiin omassa rauhassa. En ikinä tajunnut miten tätä on joku voinut tehdä osastolla, mutta ideahan on ihan loistava.. Paitsi todistusaineiston tuhoaminen. Pienen paperikorin viereen ei voinut mitään jättää, joten jälleen yöllä lähdin hortoilemaan lähiön kaduille. Kyttäsin tarkkaan ihmisten ja valvontakameroiden varalta, ja yritin etsiä yleisroskista. Sellaisia ei.. ollut? Roskat kai lajiteltiin ja kerättiin tiettyinä päivinä, joten löytäessäni jonkun sinisen kannellisen säiliön, sain uuden naapurin. Osattiin edes samaa kieltä, oli säiliö mille jätteille tai ei. Harkitsin rituaali-itsemurhaa tekemisistäni, oksensin kunnes kasvoihini tuli jotain asfaltti-ihottuman näköistä ja kurkusta ei irronnut kuin ehkä verta. Mitään en saanut ylös, ja silti en voinut lopettaa.

Uudella matkalla pelkään bulimiakierrosta enemmän etten pääse liikkumaan, monta viikkoa ilman jumppaa ja salia, ilman vaakaa, desimittaa ja luomuruokiani. Että lihon matkalla. Vitussa ei kuulu kuvioon "lomalla saa vähän herkutella" tai "ei lomalla tarvitse rehkiä". Monta viikkoa mässytystä kyllä näkyy lanteilla ja "ei tarvitse rehkiä" viittaa johonkin pakkopullaan, ei liikuntaan! Mitä idea mennä nauttimaan jostain jos kielletään urheilu? Jotakuta ei ehkä haittaa se 2-4 väliin jäävää jumppakertaa lomalla, mutta entä kun niitä on yli 15? Entäs jos nautinto ei ole se yksi keksi tai jäätelötötterö vaan ehdoton ei kaikille tai sitten kohtuuttomasti kaikki mitä saa? 3 viikkoa ja koko syksyn pitkä, raskas työ kroppani ja ruokailuitteni eteen voi olla pilalla. Pilaan ohella poikaystävänikin reissun ahdistumalla kaikesta: ruuasta, vaatteista, otetuista valokuvista, vääristä äänensävyistä, ties mistä, pahaoloni purkautuu ja en pysy mukana..

Kivempaa matkapäivitystä myöhemmin kun olen edes aavistuksen henkisesti energisempi .. Toivottavasti jaksatte vielä lukea mua, en ole kadonnut, poikki vain. Kaukana kotikoneelta, niin ei nyt kuviakaan. Olisin iloinen jos jaksaiti kirjoittaa jotain kommenttia, lukisin niitä mielelläni täältä kaukaa ♥