Monday, March 18, 2013

Tsäpään

Sori etten ole kirjoittanut, en ole vaan jaksanut. Täällä Eisiassa ei oikein julkisia nettipaikkoja ole, ja iltaisin/aamuisin olen niin naatti etten juuri muuta selaa kuin karttoja tai kohdesuosituksia. Ja tietysti ruokablogeja. Olennaisimmat asiat!

Koko Suomi on imeytynyt päästäni pois, täydellisesti amputoitu, sillä en muista tai jaksa lainkaan tajuta paljonko deadlineja, säätöä ja onnellisen tulevaisuuteni kannalta elintärkeätä paperisotaa, kuvitustöitä, sun muuta olisi koulun lisäksi. Suunnitelma oli täällä välillä istahtaa trés chicinä länkkärineitinä trés chic kahvilaan, iho loistaen kalpeana paikallista täydellisyyttä, asettaa sirosti varpaiden kärjet yhteen (vähintään 12cm korkokengissäni), syödä hiiiitaaasti pala Mont Blanc kakkua pienellä piiiitkävartisella haarukalla, ja samalla plärätä puhelinta/läppäriä/luonnosvihkojani. Olla hyödyllinen, tehokas ja ahkera. Sievä ja siro. Olla enemmän kuin kelvollinen ja sulautua joukkoon.

Oh not rly. Didn't happen! Pakkasin korkkareiden tilalle lenkkarit (paitsi etten ole urheillut nyt yhtään!!!!), olen shoppaillut vain ale-ale-alessa, käytettyjen kamojen ja kaikki-maksaa-1€:n kaupoissa, ja ihmetellyt miksi naama kukkii ja silmäpussien pomppulinnat ei laskeudu päivän aikana. Yleensä naamaiho aiheuttaa vähiten ruumiskomplekseja. Viime kerralla hankkimani brändilaukku alkaa jo hajota liitoksistaan, ja makkaroistani huolimatta olen jumbojetti kaikkiin rätteihin, jotka ei muistuta perunasäkkiä tai laatikkoa. Eilen kämpillä täältä ostamani sukkahousut repesivät riemukkaasti haaroista, kun sovitin niitä päälleni. Eikä mitenkään pienesti, koiran mentävä aukko ylettyi polveeni asti. Kantsii hei kyykätä polvet sivuille että sukkikset menis paremmin päälle! Tankkaan kalorittomia ruokaa muistuttavia hyytelölyllyröitä pienentääkseni ahneuttani muuta hyvää kohtaan. Koska en osaa lukea ravintosisältöä, suljen silmät kaikelta teollisuuspaskalta for now. paikalliset elää pelkästä valkoisesta leivästä, kakusta ja riisistä. Luomua ei löydä, maitoa ja sokeria on vähän kaikessa, sanaa gluteeniton ei edes tunneta. Kalorit lukee lounasdelien/baarien salaattiannoksiin asti, mutta light-juttuja ei juuri ole. Jos täällä aasiaa nainen diettaa, se tarkoittaa ennestään pienien safka-annosten pienentämistä, ei lightlightia tai hullu-urheilua.

Poikaystäväni on ollut ihana, tsempannut, lohduttanut ja vienyt minua syömään mitä mukavempiin paikkoihin, vaikka välillä usein käyttäydyn kuin lastentarhalainen. Suomessa jaksan ulkona kyllä venyttää ruoka-aikojani, mutta täällä käyn näpsäytteleväksi ämmäksi, jokaja ahdistuu ja tiuskii heti kaikesta. Tietyn tyyppisissä rafloissa menen erityisen sekaisin, kun jännitän.. jotain. Että en osaa kieltä? Toiset asiakkaat katsoo? Tarjoilijat puhuvat seläntakana pahaa? Poikaystäväni pettyy minuun? Käytämme liikaa rahaa? Jos koen nälkää? Jos nälkä ei lähde? Jos ruoka sisältää X, Y tai Z? Pelkään että ruoka on hyvää? Tai petyn että se on pahaa, mutta olen päästänyt kaloreita sisälleni? Syön kuitenkin liikaa! Tiedän miten typerästi käyttäydyn äksyillessäni, mutten tilanne päällä pysty vain järkeistämään kaikkea. Pahoja paikkoja ovat yllätykset ja päätöstenteko, vaikka aihe olisi positiivinen. Sanoo minulle mitä tahansa, ahdistuessani käännän sen väärin.

Ongelmille on löytynyt pari ratkaisukeinoa: note to self että poikaystäväni on minun puolellani, eikä vastaan. Hän ei laske montako kertaa noudan porkkanaa jääkaapilta tai arvostele katseellaan minua tai sotkujani. Jos puhumiset menee sekaisin, kannattaa vain pysähtyä, halata, selvittää mitä oikeasti kumpikin on tarkoittanut ja miksi. Usein väärinymmärryksiä tapahtuu, vaikka kumpikin osapuoli haluaisi vain hyvää. Entäs syömään mennessä? Tilanteesta ei kannata tehdä kuolemanvakavaa: jos tulee väärä annos tai ahdistava sellainen, ei ole pakko syödä kaikkea. Myös kiellettyjä asioita saa maistaa, ja halutessa tilaa tilalle jotain muuuta tai mennä kaupan kautta kotiin. Käydessäni hysteeriseksi riittää kädestä puristaminen ja pari hymyiltyä sanaa: kaikki on hyvin. Ulkomailla jos väsyn niin väsyn totaalisesti, joten oli iso oivallus ettei koko nälkää tarvitse "säästää" raflaan. Jos ruokapaikka vaatii etsimistä/suunnittelua, käyn juuri ennen hakemassa jotain pientä hiilaripitoista (ja tölkkikahvin) jostain kulmakioskista. Verensokeri ylös, ja jaksaksaa hortoilla hetken lisää, että tehdä parempia ja tyytyväisempiä valintoja loppupäivälle. Välillä safkataan kämpillä kalsarit jalassa, jolloin saan tehdä rauhassa omia turvamössöjäni. Ihan jees. 

1 comment:

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥