Monday, April 01, 2013

Just don't do it

Meinasin aloittaa liikunta-aiheisen juttusarjan Kafi kokeilee, mutta olen taas harrastanut itsesensuuria ja niellyt osan aiheistani, lähiaikojen tapahtumista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Pitkän reissun ja kotona viikon maattuani sohvalla kuola suupielestä valuen kuin zombilla, oli aika palata liikunnan ilojen pariin.
Tykkään puhua "jumpasta", sillä liikunta kuulostaa rehkimiseltä, urheilu jo ammattimaiselta. Oikeasti en aerobic-tunneilla käy koskaan, sillä olen ankka askelsarjoissa ja en saa mielihyvää nostellessani "kantaa peppuun" tms.

Päätin käydä kokeilemassa BodyAtackia neljän viikon tauon kunniaksi, Combat ja Pumppi kun on kivoja ja nopeasti opettavia jumppia, ja voi luoja minne menin menemään. Osasin odottaa hyppyjä ja punnerruksia, en laumalaukkaa salin ympäri/kulmiin/keskelle, aerobicmuuveja, paikanvaihtoja tai tauottomuutta intervallien ja sykkeen nostojen välillä.. uargh. Hyvä ettei kuset tullu housuun, olin 15min kohdalla olin jo poikki, mutta egoni ei salli lähtöä kesken tunnin. Otin loppua kohden iisisti ja loppuvenyttelyissä oksennuksen alkoi maku nousta kurkkuun. Oh wow. Neva again. Pysyn näissä 10 biisin lisenssitunneissani pienillä tauoilla tai uudessa lempilajissani, spinningissä, jossa ei laiskimuksen tarvitse nostella kantoja - ei edes peppua satulasta. ^_^ Tiedän kaikkien pakkoliikkuvien crossfittaajien ja entisten kilpaurheilijoiden tukehtuvan nauruun, naurunalaiseksi antautuminen ei onneksi ole minulle mitään uutta. :P

Matkalla oli tosi vaikea sietää ettei kuntosalille päässyt, sellaisia kuin yksinkertaisesti ei juuri ollut. Miten niin ei ollut?! Etkö vaan jaksanut ettiä?! Miljoonakaupunkia vaihdettua jostain valtavien kerrostalojen lasi-ikkunoiden takaa löytyi yksi-kaksi, siinä vaiheessa olin vain selvittänyt miten pilvenpiirtäjissä oli myös hinnat, sopimukset, pakolliset seuraan liittyvät personal treinerit ja tietysti - yleensä tatuoinnit kiellettyjä. Teipit tuskin ei kävisi peittämään kaikkea. Isokokoinen (yli 1,5m), pullea  ja jättisilmäinen (ilman luomiliimalla) länkkärityttö, toisin sanottuna saletisti yakuza.

Mikset mennyt lenkille?! Hyi yök inhoon. Lönkötellessä aika jumiutuu, keskinkertainen rasitus ei tunnu hyvälle muttei tarpeeksi pahallekaan, ja tappava tylsyys saa laskemaan sekunteja ennen ensimmäistä hikipisaraa. Mieluummin syön reissussa uudelleen mustekalan käyneitä raakoja sisäelimiä tai nielen oksennusta kroppa maitohapoilla.

5 comments:

  1. Bodyattack on samaa tuoteryhmää kuin combatti ja pumppi eli Les Millsiä. Mut on kyllä ehdottomasti hapottavin tunti! Ootko bodysteppiä kokeillu? Se on tosi kivaa ja aika rankka tunti kans, mut ei samanlainen kuolema kuin attack. Suosittelen, jos vaan salilta löytyy :) myös bodybalace on ihani tunti, mutta se onkin sit ihan erityyppinen.

    ReplyDelete
  2. Sulla on jännä blogi. :o tosi hyvä meinaan.
    Tsemppiäh <3

    ReplyDelete
  3. Oon nähnyt sut samalla salilla kuin missä itsekin käyn, en tosin tiedä käytkö muualla spinningissä (itse en). Lauantain 10:30 alkava spinning on kunnon syömishäiriövuoro, siellä tikkaripäiset tytöt vetää koreografiasta välittämättä hullua hölkkää vastusnappi kaakossa villapaita päällä. Suosittelen (jättämään väliin).

    - En-keksi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jaiks, mistä voi tietää miltä näytän? Taidan silti näyttää yhtä räjähtäneeltä näki kuka tahansa. Ei nää läskit liikunnatta sula, heh heh. Ahem. Kiitos vinkistä, en ole sitoutunut mihinkään tiettyyn vuoroon/jumppaan/spinniin/saliin, mutta missä tahansa häiritsee omaa keskittymistä jos jonkun pakkoliikunta pomppii silmille. Tule ensi kerralla moikkaa!

      Lopetin sh-tyyppien laskemisen ~11 kohdalla. Parin tikkaripään lisäksi on pari vakionaamaa, jotka tulee täydessä tällingissä ja pakkelissa paikalle, ja käytännössä asuu ryhmäliikuntasalissa. Menit illalla, iltapäivällä, päivällä, viikonloppuna, eri aikoihin viikonloppuna.. siellä on. Spinnit ja pumpit jne peräkanaa. Se ahdistaa ehkä vielä enemmän, tunnen itseni stalkeriksi.

      Delete
  4. Missä on tatuoinnit kiellettyjä? :o

    - Hämmentynyt -

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥