Monday, April 29, 2013

Walking on pins and needles

Tämä on 4. teksti siten viime postauksen, jota en ole julkaissut. Yksi drafti lisää, Bloggerin saldo näyttää 77 julkaisematonta tekstiä. Joka kerta meinatessani postata oloni on muuttunut ettei edellisellä naputtelulla ole ollut väliä.. Hetki meni hyvin, painoin uuvuttavia rästikursseja, ylllätin ylittämällä max 2,5h/pvä jaksamiseni, ja tunsin oppivani enemmän 1,5 viikossa kuin viime 1,5 vuodessa. Nöyrästi istuen nuorempien opiskelijoiden tunneilla, selkä mutkalla ja silmät screenistä kipeänä. En kuitenkaan pysynyt kärryillä tehtävien palautuksissa, vetäydyin pommisuojan vessaan itkemään, kömmin jatkamaan ja tunsin opettajien kuivan kyllästymisen, inhon ja välinpitämättömyyden jossain kohtia ja lävitseni. Taas toi yhyy-en-mä-osaa-tyttö täällä tuhlaamassa toisten aikaa, laiska ja sepittää jostain ongelmistaan?! Vahtimestarikin kysyi koskas mä meinasin valmistua...

Päätinpä vielä venyttää opiskelujani lisää ja hain uudelleen vaihto-opiskelemaan, ts. lisää tehtäviä ja papereita ja deadlineja niskaan, jonka ohessa/jälkeen en ole kehdannut tai jaksanut blogata. Siitä myöhemmn lisää. Nyt 2 viikkoa ei luentoja, ja en ole liikkunut(!!!), levännyt tai spurtannut kurssitöitäni lainkaan. Mahdun nykypäivänä useimmiten ovesta ulos, toisin kuin niinä aikoina vaikka laihduin kengännumeron, mutta tekemiseni hävettää enemmän ja enemmän, en kehtaa, että lamaannun. Olin kirjoittaa uusien lääkkeideni tuomista iloista ja uudella kymmennumerolla alkavasta painostani, mutta olen ahminut ja oksentanut takaisin tässä kuussa laihduttamani kilot. Ovi pysyy kiinni, paitsi jos Kymppikiska on auki, 2-paikan sohvalla voi nukkua koko viikon. Ikenistä tulee verta ja hampaisiin särkee, mutten jaksa soittaa uudelleen hammaspäivystykseen.

Luulin jo oppineeni, voittaneeni ahminnan, oksentamaan vain ähkyssä, suorittamaan tunneilla, nauramaan oikeissa saumoissa ja haaveilemaan tulevaisuudesta. Näinä hetkinä, ajatellessani poikaystävääni tai tunkiessa naamani kissaani, oon ajatellut että tänä kesänä lopetan sh-hoidon. Olen tarpeeksi toipunut, en aio enää mennä päiväosastolle, en saa sieltä enää mitään. En jaksa olla katkera (OK vähän) että syksyllä sovittu ilmoittautumiseni fysioterapiakurssille "unohdettiin", heihei punainen lanka avohoidolle. Eihän isorumabulimikko mitään apua kehonkuvaan tartte, tai uneen, jännitykseen, ahdistukseen, ajankäyttöön, sen sellaiseen. (OK siis olen vähän katkera) Terapiassa olen käynyt vain vähän, sekin on junnannut, eikä kaupungin rahoituksesta kuulunut. Ahdistun myös Täti Terapian huolestuneesta katseesta, väsyn oikaisemaan hänen jatkaessa lauseitani. toisten olettamusten korjaaminen yhtä inkvisition edessä istumista, on tarpeeksi vaikea ylipäätään avautua omista asioista. Viimeksi itkin ja nukahdin terapiasohvalle, aika noloa.

Käyn joka päivä tiettyinä aikoina va'alla, kirjaan ylös, mittaan ruokani, tarkkailen ravintoaineet, kalorit, valmistuksen, järjestyksen, aterimet, rituaalit, luomun, sen sellaisen ja tähtään tiettyihin liikuntamääriin, mutta se ei häiritse elämääni. Laihdutan vielä vähän. Laitan riviin vanhat rintaliivini, otan valokuvan miten XS kuppikoot ja rinnanympärykset kasvavat ylipainoon, ja heivaan kaikki vanhat rättini. Säästän ehkä yhdet voitonmerkkinä. Vaihdan t-paidat korkonilkkureihin ja aloitan uuden elämän. Sitten seison pakastealtaalla, kassalla, keittiössä ja vessassa, putsaan korvani välissä pariin kertaan kun vedän henkeä, kissa kiljuu oven takana. Miksi miksi miksi??

Ahdistus ryömii ovenkarmien alta ja nurkista, sisälleni jää tyhjiö, joka irtautuu jonnekin tästä kaikesta. Vanhassa tilassa, taas kaiken ulottumattomissa, tietämättä kummalle puolelle kallistua.

5 comments:

  1. Voi sinua, olet ajatuksissa kamalasti ❤

    ReplyDelete
  2. Pienetkin askeleet eteenpäin on hyvästä :> siitähän se lähtee.

    Heei, me ollaan menossa ens viikolla samaan tapahtumaan, sopiiko jos taas lyöttäydyn seuraan? Olis mukava nähdä.

    digis/Tiia

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuntuu lähinnä kaasuttamiselta taaksepäin. Oon periaatteessa "treffeillä" kun sain liput lahjaksi jne, mutta tietysti nähdään!

      Delete
  3. Ajattelin kysyä, että ku olet vege ja pyrit välttämään hiilareita, sokeria, rasvaa ymsyms. niin eikö tuollaisella dieetillä laihdu aika nopsaan? Tai että miten on mahdollista ylensyödä ja lihota vegaanina, vai repsateletko silloin tällöin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. En ole ikinä ollut vegaani. :> Enkä raakaruokailija. Tällä hetkellä syön jopa kalaa, nykyruokavaliooni olen mennyt aika asteittain (glut ja maidoton ~6kk).

      Sairastan tautia nimeltä syömishäiriö, jonka takia aineenvaihduntani ja kroppani on melko sekaisin kaikesta, mm. vuosien alipainon ja nälkiinnyttämisen takia. Jatkuva oksentaminen myös kerää nesteitä ja emotionaalisista/fysiologisista syistä johtuva ahminta tuo myös kiloja (googlaa bulimia, myös anoreksiaa sairastavat 'ahmivat'). Eli ihan ahkerasti oireilemalla parin vuoden ajan. Olen aina ollut mielestäni heikko, epäonnistunut suursyömäri, eli koko elämäni on ollut yksi repsahdus.. Laihtuminen ei ole ikinä ollut "helppoa" tai vahinko, vaan pitkäjänteistä kitkutusta. :T (btw olen onneksi taas laihtunut xx kg, mutta se ei vielä riitä).

      Mitä taas tulee veganismiin tai kasvissyöntiin (nyt puhun yleisellä tasolla): pähkinät, pastat, suklaat ym. ovat myös vegaanista safkaa. Kasvisruokavalio, jopa raw-ruokavalio, voi olla hyvin epäterveellisesti koostettu. Olen siinä käsityksessä että eettisistä syistä kasvissyöjiksi ryhtyvät yleensä lihoavat hiukan ennemmin kuin laihtuvat. Voi olla "kasvissyöjä" ilman että on porkkanaa ikinä nähnytkään. En tiedä selitinkö hyvin, mutta toiv. tämä avasi jotain!

      Delete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥