Tuesday, June 25, 2013

Taivaanrannanmaalari

Kuistilla istuminen, puiden kahina, laineet, hulluna kukkuva käki ja viininhuurteiset keskustellut saa pään pöhnäiseksi. En nukkunut erityisen paljon, mutta olin puoli kymmeneltä noustessani onnellisesti virkistyneempi kuin pitkiin aikoihin. Tulin hampaidenpesulta sisälle ja huomasin kellon vasta tulevan kuusi.. Tarkoitukseni oli päntätä (kiinnostavaan!) tenttiin, mutta sellaiset ajatukset eivät ole pysyneet kasassa. Kaivoin esille kirjaston lehtiä, sekä kauan kaapissa lojuneet akvarellit.

Ruoka ei ole ollut herrani, kerrankin. Olin nälästä huolimatta huojentunut ja yllättynyt kun mökillä ei ollut lounaspöydät tai pyödiltä pröystäilevät safkat edestä. Ainoastaan vihanneksia oli paljon, siis paljon, kauniisti ulkona valtaisassa korissa (joka oli joskus kuullut kengilleni..). Ite raahasin kädet pettäen junassa, bussissa ja autossa valtavaa paperikassia luomu rehuja ja eväitäni. Ei haittaa. Uskallan juoda kookosvettä ja maistaa tekemääni raw food kakkua. Kestän käydä itsekseni saunassa ja heittää talviturkin yhdellä yrityksellä, ilman 1,5h kykkimistä vesirajassa.


Istuin yksin illalla maalailemassa, "rentouttavana terapiana", mutta eihän pää jätä rauhaan työskentely- ja itseanalysoinnilta. Jatkamaan pakottaminen oli kuin lenkillä juokseminen, ei enää, mutta vielä vähän. En ikinä juuri ikinä maalaa diginä tai käsin (huom maalaa, ei 'väritä vesiväreillä'), nyt kannattaa siis harjoitella! Akvarellit oli onneksi anteeksiantava materiaali: sotket, kiroat, vedellä saa jälleen häivytettyä. Haastetta tuo muodot, valot ja balanssi märän-kuivan, sekä kuvaan jäävän läpikuultavan/tyhjän välillä. olen lapsellisen omahyväinen, kun tajuan tajunneeni jotain kuvaan jäävästä hapesta ja luvasta jättää asioita kesken. Koulun mälsät pimatunnit ei mennyt hukkaan.

Laatu välineillä on ilo tehdä. Kyllä koirankakallakin voi tehdä taidetta piirtämällä seinään jos huvittaa, be my guest. Minä pursuin rakkautta keväällä Japanista ostamiani siveltimiä kohtaan, ne olivat jokaisen vaikean, hikisen kielitaidottomana kääntäjä-myyjä-säädöllä vietetyn taidekauppaminuutin ajan arvoiset. Samoin nappini, vaikka nuori minä oli naiivisti valinnut vain kivoja sävyjä, ajattelematta että myös keltaisia tai lämpimiä sävyjä tarvitaan. Illalla ruska laskeutuu romanttisesti puihin järven rannalla. Tulee hiukan, ei ole kuuma tai hyttysiä. Otan välifoton kuvasta ja tiputan siveltimen lattialle. Kuistin lautojen väliin. Rakennuksen alle.  (älä nyt, iso asia! ei-muovinen maksaakin!).

Älä saakeli.

Älä nyt, iso asia, ei-muovinen vielä maksaakin! Noin 7815,26km päästä raahatun tikkuni. Valkoinen sivellinvarsi paistaa pimeässä kuin muumio haudassa, mutta maan ja kuistin välissä on alle 20cm, tiputtamaani kohdalta useampi metri. Vedän mutsin neoväriset lenkkarit villasukkiini, konttaan liian isoissa verkkareissa kiviseen mäkeen tuijottamaan aarrettani. Olen valmis lähtemään lapsenryöstöön naapuriin, ehkä jossain korvessa on päästäisen kokoinen mukula joka haluaa ahnaasti 2€ tai Tuplan. Sitten näen äitini syntymäpäivälahjaksi saaman Angry Birds onkivapan. ^__^ Sen pituinen se!

Kotona vaikeudet taas palasi. Siitä n.7800 kilometristä vielä, minut hyväksyttiin vaihtokouluuni..

Thursday, June 20, 2013

"Kyllä se siitä" :---)

Ulfåsa ja hoitokokous. Älä saakeli! Löytyi oikein sulle aikaa? Se oli ihan ok, kai, pitkän, kylmän, sateisen ja safkoja skipatun kuvauspäivän jälkeen melankolia oli kaivautunut ihon alle, luihini, mietin miten paljon jäi sanomatta. Unohdin tai sitten hetken ajattelin etten vain tarvitse, olen vahva ja pärjään omin avuin.

"Sä olet ollut täällä jo niin kauan." Hoitoni aiotaan viimein kokonaan siirtää yleispsykiatriselle puolelle. Ensimmäistä kertaa kuullessani itkin miten minut hylätään, olen liian läski, toivoton ja arvoton hoidettavaksi. Yleispsykalla ei anneta kuin lääkkeitä, koska minulla on rahoittamaton terapia parin viikon välein. Viimeksi siellä ykkösprobleemaksi nousi syömishäiriö ja ahdistuskierre. Sh-puoli taas haluaa minut yleispuolelle setvimään ahdistusta. Tai muuten vain pois.

"Sulle on koetettu jo paljon kaikkea, osastoa, ateriasuunnitelmaa, ryhmää.." Ja heidän sanojensa mukaan mikään ei ole auttanut pitkällä tähtäimellä. Aina tulee ahdistus, ahminta ja oksentaminen. Eikä tehotonta hoitoa ei kannata jatkaa. Jalkautuvasta minulle oli huomattava apu, mutta 2. kierroksella uusi hoitaja ei juuri tukenut ja välittänyt miten alisöin. Älä saakeli, oikein ali! Mitä ihmettä! Jakson loputtua toivoin jatkoa ensimmäisen hoitajani kanssa (josta koin hoitomuotona eniten apua kuin mistään pitkään aikaan), mutta "ei nyt vielä" muuttui vissiin "no, never". Ne avohoitosuunnitelmat päiväosaston perään (jalkautuva, ryhmät) ovat myöhästyneet tai peruuntuneet, ja olen saanut mennä omillani, mikä ei pitkään ole listoja ylläpitänyt.

Olen yrittänyt, oikeasti olen. Niin sanotaan.

Naama rytistyy kuin rusinalla, hartiat painautuu korviin ja lämpö nousee veden alkaessa valua silmäkulmista. Välillä luulen ongelmien kadonneen, välillä toivon että romahtaisin lopullisesti, ettei enää tarvitsisi taistella. Ei jaksaa koulua, siivota jälkiä, avata ovia. Katkeranpisto tulee niille anorektikkotutuilleni jotka saavat hoitoa ja huolenpitoa joka suunnasta, voivat tuudittautua pakoon todellisuudesta syömättömyydellä. Samoin niille joiden elämä on terveehkö ja valoisa, tulevaisuudensuunnitelmat, ihana mies ja säilynyt langanlaihan olemus. Minulla on unelmien poikaystävä, haaveita ja kaksi toimivaa kättä, mutta pahoinvointi ei anna periksi. Olen aina se isoin, liiallinen, ahnein, äänekkäin, rajuin ja riviin sopimattomin. Nyt, ala-asteella, Lapinlahdessa, aina.

Täti Terapia nimitteli samana päivänä minua taas orttoreksiasta. En tullut maininneeksi lääkärille miten tarkka ja tiukka olen ruokavaliostani, kuinka paljon enemmän liikun, ja hyvinä päivinä venytän syömisiäni. Mutta se ei ole tärkeää, en kehtaa sanoa, koska minulla ei ole anoreksiaa. Naapurivastaanotolla on aina tyttö joka on tiputtanut samat xx kg kuukaudessa. Haluan toiset xx kg lisää. Ei onnaa, vatsani on jatkuvasti kipeä, turvonnut raskauskaljamaha, syön, ahmin ja oksennan kaikkea ideologiaani kuulumatonta paskaa kotona maaten tai välttelen parhaani mukaan päivän syömistä, rehkien gorillan raivolla.

On taas olo etten pärjää ja jaksa tapella yksin. Juhannuksena mökille, olen yli viikon panikoinut safkailuja ja saunoja, näännyn kuoliaaksi tai ahnehdin koko pirtin jos 110% varmuudella arkkupakastimet ei tursua turvaruokiani. Vuosien takaiset lettukestit ja lehtikasaan oksentamiset on liian elävissä muistoissa, maalla ja mummolassa pääni elää omaa elämää, haavoittuvaisena holtittomalle ja kiellettyjen safkojen syömiselle. Osaisinpa ajatella vain rauhaa, metsää ja järven liplatusta, sellasta Edelfeltin sielunmaisemaa tarttisin nyt ihan ekana. Taidan ottaa piirustusvälineet mukaan. Kivaa viikonloppua teille kaikille, pärjäilkää!

Wednesday, June 12, 2013

Pari palaa parisuhteesta

Dear Eki,

Tapasin eräillä illanistujaisilla vanhan lukiotuttuni, jutellessamme mitä ihmissuhderintamalle kuuluu vuosien jälkeen, sain oikaisun poikaystävältäni "Kafi, me ollaan oltu 5v. yhdessä". Se ei ollutkaan neljä? Hups, unohdin. Tiedän meidän "vuosipäivän" noin viikon tarkkuudella, enemmän ollaan juhlittu ystävänpäivää, jolloin oon parina-kolmena vuonna saanut romanttisesti lahjaksi kauhupelin pleikkarille. :D Scifi-FPS:stä kiljuva tyttöystävä on kaunis näky. ~1/5 elämästäni on ihan kunnioitettava aika yhdessä oloa (miinus pieni pätkä erossa), tässä omia oivalluksiani (jättäen pois itsestäänselvyydet, kuten rakkauden).

1. Rehellisyys ja avoimuus, kertomatta jättäminen tai asioiden/tunteiden patoaminen ei auta ketään. Jos näet että jokin sanomatta synkistää toista, kaivele. Suomalaiset jännittävät puhumista enemmän kuin panemista, mutta tätä saa ja kannattaa toteuttaa myös makuuhuoneen puolella: ei ole tabua kertoa mistä pitää, mitä toivoo tai kysyä samaa toiselta.

2. Älä ole pelkästään oma itsesi (tsestäänselvyys), vaan hyväksy että olette molemmat yksilöitä. Samoihin muotteihin ei tarvitse ängetä tai vaatia toiselta prikulleen samoja elintapoja. Esim en koeta käännyttää poikakaveriani vegeksi tai häntä minua supersiistiksi ja täsmälliseksi. Emme vaadi toisiltamme samaa kuin itseltämme: syömme mitä haluamme, mä saan olla "boheemisti sekainen" ja hän viikata t-paitansa värisuoraan. Isoimmat ongelmat olen aiheuttanut itse itselleni kuvittelemalla etten kelpaa jossen ole jollain paremmalla tasolla. Kelpaa kelle? Hänelle vai omien korvien välissä olevalle Universumin syyttävälle sormelle? ...

3. ..Tämä ei silti tarkoita etteikö kumppani voisi hörppiä viherpirtelöstä tai minä opetella ottamaan ottaa pyykit samana päivänä koneesta..

4. Löytäkää toisillenne paras tapa osoittaa rakkautta ja välittämistä. Erään parisuhdeteorian mukaan jokaisella on oma 'rakkauden kieli': (eiii älä lopeta lukemista nyt, en ala huruhuuhailemaan, tiedän vain tämän perusajatuksen!), ja seurustelu voi onnistua tai kaatua miten otatte toisenne huomioon. Teorian 5. lista on: fyysinen kosketus, myönteiset sanat, lahjat, yhteinen aika ja teoilla osoittaminen. Esim. kuvittele tekeväsi arjen askareita tai raatavan lahjan eteen toisen iloksi, ja reaktio on evvk. Hän taas voi kehua sinua maasta taivaaseen, mutta reagoit olankohautuksella. Hyvät tarkoitukset 2, huomioonottaminen 0, fail. Ensi kerralla kun kultasi muistaa sinua kärpäslätkällä Prismasta, ajattele läiskimisen sijaan edes vähän hyviä aikeita.

5. Balanssi yhdessäolosta. Joka päivä soittelu, raivostuttavan ällösöpösti yhdessä liikkuminen, poikienillat tai "en jaksa tulla sinne, matkakortissa ei ole rahaa ja voisin pelaa"..kaikki OK. Vanhempani ovat eronneet, toinen avioliitossa muksujen kera jossain Sysi-Suomessa, toinen yli 10 vuoden onnellisessa parisuhteessa - asumatta yhdessä tai haaveilematta häistä. Kun oman tilan ja yhdessäolon vaihtelu (ja yhdistäminen) menee luontevasti niin hyvin menee! On myös normaalia mukauttaa tätä elämäntilanteen mukaan.

6. Kaksin asioiden tekeminen - se on kivaa! Nyhjötin monta vuotta himassa skipaten.. no, kaiken. Vähintään myöhästyin, olin angstinen tai lähdin nopeasti pois. En tiennyt kuinka raskasta se oli toiselle, kun toinen on himaan peittojen alle passivoitunut kasvisaivo. Leffatreffit, reissailu ja keikoilla käyminen virkistää tai vaikka viini, verkkarit ja videopelit tai paska kauhuleffa Netflixistä.

7. Jätä itsesi haukkuminen toisen seurassa. Luulen maailman ja muiden ihmisten hyväksyvän minut paremmin jos teen kaikille selväksi olevani tietoinen omasta epämiellyttävyydestäni. Kesti monta vuotta että ymmärsin miten omaan niskaani kaatama paska kaatuu myös toisen harteille. Toisin kuin luulin, on itsekästä ja satuttavaa jatkaa solvaamista tai vähättelyä, sillä olen hänelle rakas ongelmistani huolimatta. Tietty usein välillä yhä valitan leveästä naamastani ja vedän itkupotkuraivarit ollessani leveä kuin tankki, eikä negatiivinen minäpuhe ole kadonnut, mutta pystyn vähentämään jatkuvaa itseni ääneen piikittelyä. Kokeile toista varten jos et omaksi hyväksesi osaa.

8. Vedä oikeasta narusta. Tähän kohtaan tarvitaan jo ihmistuntemusta, itseäni ainakin lämmittää huomata miten poikakaverini saa väsyäksyilyni nujerrettua parilla kikalla "Anna mä käyn hakemassa sulle kupin kahvia". Ja maailma on taas vähän parempi paikka. Olen vähän yksinkertainen.

9. Niele ylpeytesi. Olen kinan sattuessa välillä vähän lapsellinen, erityisesti väsyneenä/nälkäisenä/muuten vain ahdistuneena, ja kaipaan välillä vastaanvänkäystä voidakseni purkaa omia paineita. Menee ehkä normaalin piikkiin, mutta toisen satuttaminen, mykkäkoulu ja "en soita/vastaa/pyydä anteeksi jos ei tuo ensin" -kilpailu on vain kuluttavaa suolan raapimista haavoihin. Ei ole mitään häpeällistä pyytää ensimmäisenä anteeksi tai kelata omat virheensä, päinvastoin ilman puhdistaminen on helpottavaa ja voit samalla ottaa takaisin omat kärttyilysi. Muista kerrata kohta 7, riidan kääntäminen marttyyri-yhyy-leikiksi on jälleen asioiden pitkittämistä.

10. Kaikelle on (ja ei ole) aikansa. Hiljaa hyvä tulee on aivan raivostuttava sanonta, mutta pitää kovasti paikkansa (hiljaa tarkoittaen asioiden menevän omalla painollaan, eikä ulkopuolisesta painostuksesta). Epäonnistumiset harvoin on kenenkään vikoja, on vain ihmisiä ja elämäntilanteita jotka eivät sovi toisilleen. Saa vetää happea ja zoomata hetkeksi ulospäin, mutta kukaan ei voi tulla sanomaan teille milloin ja miten teidän kuuluu elää, koska muuttaa yhteen, hankkia asuntolaina tai skipata koko roska.

Kasnoin @_@//

Thursday, June 06, 2013

Rättipoikki kotiin vihdoinkin

Tökkää nyt se neula sinne! Äitiii, haluan kotiin. ;___;

Hammaslääkäri :D Ne mystiset bulimialla ja hampaiden laiminlyömisellä aiheutetut "reikäni" elikkä pelkkä kipua säteilevä viisaudenhammas kiskottiin sitten irti. Pelkäsin ihan kuollakseni, pelkkä puhdistus päivystyksessä oli saanut jalat sätkimään ja itkun silmään kivusta, kotona romplaus yhtä tuskaa. Bussit takkuili aamulla, toivoin jo myöhästyväni ja ynnäsin riittääkö ruokarahani kolmenkympin sakkoihin. Hammastädit oli tosi mukavia, puudutus jännitti ja jännitti, sillä en missään vaiheessa huomannut koska se tapahtui. Hampaan vääntö ei sattunut sitten yhtään, kevyt painaminen pelkästään suussa, vähän kuin purisit pumpulituppoa hampaitten väliin. Pari min ja ohi. HUH!

Nyt ei saa urheilla pariin päivään. Eikä syödä kuumia, syljeskellä tai polttaa röökiä. Höh. Entä oksentaa? En ole viikkoon nostanut läskipersettäni himasta ja se näkyy ja tuntuu, nyt vielä tämä. Laiskaääliöni on vielä tyytyväinen, saan koomata, treenikamojen pukeminen on vaan vaivalloista. Kivempi istua kotona viileässä kämpässä ja laskea montako ampparia kissa syö päivässä, lukea vähän kesäyliopiston läksyjä ja koomata lisää. 

Päivät menee joko ihan OK, aurinko paistaa ja vaatteet menee päälle, mutta jokainen pieni ajatusharha  laukaisee helvetinmoisen häpeäntunteen sisälläni, iltaisin valvottavan syyllisyyden, pari kertaa viikkoon bulimiasessioinnit. Ei pelkkä 'ää, söin liikaa = syön siis lisää jotta saan kaiken pois', logic!, vaan kävelen lähikiskalle tukka rasvaisena pukeutumatta kunnolla, toivoen ettei kassalle satu samaa myyjää mölläämään mättösaalistani. Syön muuten luomusti ja terveellisesti, helisen onnesta halkoessani jotain tomaattia, onpa i-ha-naa mitä luonto on luonut ^_^! Raakaa rakkautta waii!, sitten epähallitun harkitusti vedän kaikkea vihaamaani skeidaa. Kannattaa kiskoa vehnää ja lehmää, tulee paskempi morkkis ja mahakrampit, mutta nousee paremmin ylös.  Tunnistan jotain patternia ruokaoireilun, jännityksen ja tapahtumien/menojen yhteydessä (kahville, kouluun, tapaamiseen, mihin vaan), siihen se sitten jääkin.

+ sci-fi! Doctor Who, Stargate Atlantis, uusi Star Trekki, sci-fi on uusi lempigenreni post-apokalyptisen zombiemätön lisäksi
+ valo ja auringonpaiste viileältä ja varjoiselta partsiltani nautittuna
+ vihersmuuti: pari kourallista salaattia, vuonankaalia, 1,5 lehtisellerin vartta, 1/2 sitruunan mehut ja lihat, n. 2 rkl macaa, MSM, mitta viherjauhetta, cordycepsiä
+ kieltenopiskelu kesäyliopistolla: ihan liian kivaa kun muisti pelaa!
- rääkkiliikunnan puute & kuntosalijäsenyyteni pian loppuu
- pöydille kasaantuvat rojut, kirja- ja lehtikasat, astiat, paperit, pussukat, johdot jne
- jatkuva valvominen ja sohvalla nukkuminen
- liian vähäinen veden juominen; kroppa huutaa nesteytystä, ei maistu, liian vaikeeta