Monday, November 25, 2013

Huomauttelun, vittuilun ja välittämisen ero Suomi vs Jpn - rant ahead

 Yksi asia, mikä tuli kulttuurisokkina, ja olen sitten oppinut rakastamaan japanilaisissa, on huomauttelu ja/tai välittäminen. Sanotaan, että kommentoit suomalaiselle nettipalstalle jotain yleistävää kritiikkiä tai vinkkiä, joka osuu jollain lailla lauseyhteyteen aiemman kanssa, ja saat pian kuulla kunniasi. Edellinen postaaja tai sitä sitä edellinen kuvittelevat olevansa universumin napa, vetävät härkäpavut nenään ja alkavat perään vuodattaa sydänverisesti loukkaantuneensa, puolustautuvat kuin ahvenen perkuu jätteet saanut kissa tai karjuvat "Kuka-vittu-sä-olet-sanomaan" nopeammin kuin teinityttö paiskoo äidille ovea hang over-dayna.

Sanotaan, että kaupassa myyjä huomauttaa "Tarttetko toisen kauppakassin eväillesi?", itket seuraavat 2 päivää suklaajäätelöä mättäen kuka helvetti se ämyli luulee olevansa, kommentoidessaan ostatko kenties paljon syötävää itsellesi (etkä esim perheellesi)! Että kehtaa! Vitsit ku oon läski! Kaikista rasittavimpia marttyyreitä ovat syömishäiriöiset, vieläpä vähän sosiaalivammaiset sellaiset. Montako itkubloggausta sinä olet täällä lukenut kun mummon 60-vuotis kahvipöydässä jollekin on sanottu "Oletko varma että haluat syödä tuon?" tai "Osaatko varmasti laittaa kahvinkeittimen päälle?" Uskoisin, että aika monta vähintään täältä. Jos tosielämä on henkisesti epävakaalle, herkälle, nuorelle tms noin kovilla kolauksilla, kannattaa netissä tehdä itselleen parhaaksi, ja välttää altistumista ylimääräiselle paskalle sekä pohtia if it's not all about you. Etenkin jos se saa käyttäytymään epämiellyttävästi takaisin toisille - tai itsellesi.

Mietin tänään tullessani kombinista kirjoitanko rageviestiä nettiin taas 7elevenin leidin jostain "Anko daijoubu?"-letkautuksesta, sitten avasin FB:n ja joku ventovieras naamakirjan sh-vertaistukipalstalainen hyökkää ranteet-auki-ootpa-ilkee meiningillä johonkin geneeriseen "Liika rasva on epäterveellistä vaikka olisit terve" replyyni, sillä sehän ei voi olla a) yleistävä kommentti b) ainakaan että aidosti välittäisin jostain toipuvasta tsirbulasta, että uhraisin aikaani parille samaistuvalle sanalle ettei sh:stä(kään) ohi kiilanneen kannattaa syödä silmät kiinni. Just like I'm doing. (◕‿◕)ノ

Totta, että Suomessa kulttuuriin kuuluu piilovittuilut ja sarkasmit, joten varsinkin 1kk Japanissa oli hämmennystä, kun täällä huomauttellaan joka päivä joku ja monta kertaa länkkärille erinäisistä asioista. Jos käyt kombini-kiskalla, yleensä mukaan pakataan mukaan kertisaterimetkin ostostesi mukaan. Kaupoissa monesti myyjä ei myöskään toista sanomaansa hintaa, vaan naputtelee sen laskimelle ja näyttää. Kolmantena tulee sitten se huomauttelu, "Osaatko mennä junalla?", "Käyttää puikkoja?", "Ottaa kengät pois jalasta!", "Tiedäthän että tuossa on wasabia?", "Voitko syödä raakaa kalaa/merilevää/hedelmät kuorineen?" jne. Itselleni ei ole tullut vastaan, mutta olen kuullut myös myyjien huomauttelevan kaupoissa jos ihailemasi vaate on arsellesi liian pieni. Useammin tulee sanomista jos luullaan ettei syö, imho.

Ekoina päivinä lähdin loukkaantuneena kotiin, ai olenko niin läski länkkäri ja tyhmän näköinen turisti, että en osaa syödä itse puikoilla, sen takia nuo kertakäyttöaterimetkin on mukana koska en *voi* asua täällä ja omistaa omia, myyjä näyttää hintaa koska en *voi* osata edes numeroita jne. But here's the difference, japsit tekevät sen välittämisestä (ja uteliaisuudesta tai ihmetyksestä). Huomiointi, kommentointi, tarkistelu ja varmistelu ei ole ihmisarvosi aliarvioimista, vaan aidosti siitä että täällä ajatellaan ensin toisia (tai ryhmää), sitten itseä, palvelukulttuurissa mennään oletuksella paljon pidemmälle.


Toivon että vuosi Japanissa muutttaa minua ystävälliseksi, empaattiseksi, aidosti toisia ensimmäisenä huomioon ottavaksi ihmiseksi, sillä pidän jo nyt kovasti arjestani voidessani tuudittautua  "Ehkä hän tarkoitti vain välittävänsä minusta kukkia ja perhosia~" ajatuksiin asioista, mistä vedin ennen kengännauhat hirttosolmuun. Tai että kieli- ja kulttuuritaitoni tulee niin ässäksi että erotan paikkisten piilovittuilut. Sillä välin, 7eleven-täti, pakkaa vain ne kertakäyttispuikot mukaan vaikka asun täällä, edistetään sademmetsien tuhoontumista! Voin kaivaa niillä varpaankynsiäni irti kun luen suomalaista verkkomediaa! Believe in denial! Shōganai! Hyvää viikkoa. ♥

Saturday, November 23, 2013

Syksy tulee Tokioon

Kylmä. :(

Kiitos syömishäiriö ettei Suomesta mukaan ottamani syysrotsi mene juuri kiinni (onneksi voin kärvistellä vielä ilman). ^_^ Japanilaiset seinät on paperiohuita, laitan ilmastoinnin kohti 30° ja vedän peiton korviin, verhojen sulkeminen myös kummasti ehkäisee lämpöhävikkiä. Ei ole mikään vitsi että talot on heppoista rakennetta, ne on. Japanilaiset sekoaa kuullessaan että Helsingissä lämpöasteet voi olla NOLLASSA omg! kun päästään utsjokilaiseen miinus nelkytkahteen, ei kukaan enää jaksa kuunnella, puhumistani varmaan aletaan pitää jo kusetuksena. Ihmettelen mikä niin paleltaa, mutta voi, kyllä välillä paleltaa minuakin näillä asuntorakenteilla. Unohdan vain mainita että hei, Suomessa ne on keksineet vesijohtopatterit tai villaeristeet. Mutta on nekin aika eksoottisia, oli ainakin eräälle nyt japanilaisesta koulustani Vantaalle hakevalle vaihtaritytölle: "En kyllä tajua miten Suomessa ei voi taloissa olla kylmä ilman eakonia tai kotatsua?! :O"
note to self: jos menee koulun kylmään vessaan itkee, kanattaa istua kannen sijasta pöntölle, sillä se on lämmitetty. :----D

Yhtenä perjantaina olin pienen paniikin vallassa lähdettyäni ulos, ja izakayassa tajutessani Temestojen jäätyä kotiin, häpesin läskejäni ja ollessani pyödässä taas isoin, noloin, kielitaidottomin. Pienet itku-äänentasaukset vessassa, mutta näköjään itsenäinen ulkomailla oleskelu, elopainon lisäys ja ikälopun läheisyys on "auttanut" että koosteet jää aika lyhyiksi, äitiä ei enää tarvitse soittaa pelastamaan keskellä Stockaa, koska tavaratalon seinät tippuu niskaan. Joskus säälisin ettei todellisuutta pääse sairauden piikkiin pakoon, nyt himassa nenää kaivaessa olen aika tyytyväinen, että maailma sen verran kannattelee, että tilanteita pystyy toisinaan hallitsemaan. Odottihan minua pyödässä ystävät. Ja viinaa!


Ilta sujui isommalla juhlintaporukalla, juttelu jees, ruoka ei kauheasti maistunut, mikä oli ihan OK. Nolottaa vain kuoliaaksi, että täällä ruokailustani saatetaan tehdä välillä niin iso numero, sen takia että ihmiset haluavat olla ystävällisiä, huomioivia ja huolissaan. Suomessa jengiä.. vituttaa. Tai jotain. En halua itseeni huomiota, halua tivata tarjoilijalta mitä missäkin safkassa on, mutta kaverinihan kysyy puolestani onko jossain keiton liemessä vehnää. -__- Rafloissa alku/loppu salaatti tai keitto välillä kuuluu pöytämaksuun, tippiä ei anneta. Eikös se rehuläjä löydy ystävieni puolesta lautaseltani kun olen käynyt vessassa. "Mitä tää.. keltainen, rouskuva juttu on?" "Aa, varmaan jotain paistettua jauhoa" "...." Ja syön viimeisen syömäpuikollisen tuntieni itseni vitun tyhmäksi, viikonloppuna ruokasekoillen ja kuollen vatsakipuuni.

Vehnäjuttu on vähän outolintu, josta välillä puolestani jaksetaan huolehtia. Kun kysytään, yritän selittää intoleranssilla, mutta en usko että sitäkään ymmärretään.. Allergia on vähän liian paljon sanottu, sillä about kaikki Japanissa sisältää vehnää, koetan siis kertoa vähän olevan OK. Maito on helpompi, sanon sen olevan kasvisruokavaliota, vaikka tyhmyyttäni aina vähän ojennan sitäkin termiä ettei ole oikeastaan kasvissyöntiä syödä kalaa.. Japanissa on. Turha selostus, mutta viljoista huolimatta kukaan ei jätä rauhaan jos haluan olla juomatta bisseä. En ole 20v (paikallinen legal age), mun ei tarvi selitellä juomamääriäni tai mistä pidän. Tai eikö japanilaiset tiedä mistä kalja on tehty ja minua halutaan testata kusetanko ruokavammailullani? Ö-öö? Illan päätteeksi lasku pistetään tasan: Japanissa ravintoloissa pöydät laskutetaan aina yhteen läjään, aina vain käteisellä. Ystäväseurueeni päättää kysymättä laskea tonnin minun laskuosuudestani pois, koska "söit niin vähän, meillä muilla oli lihaa" ja join vain yhden umeshun.


Kielitaitoni on vähän parempi, jos ei muuten, aivan täydellinen blockageklöntti on aivoistani vähän sulanut, ja sentään vähän omaksun jotain uutta. :) Kielen opiskelu ei ole enää alkuviikkojen pahaa olemassaoloa hyökyvä möykky, nyt tosiaan kivaa ja odotan tuntejani innolla. Oon iloinen että raskas ammatillinen kurssi loppui niin saan opetella lisää. ^^ En ole uusia kanjeja tai kielioppia mielestäni kehittänyt, mutta muistan sanoja toisten läsnäollessa jo paremmin ja jännitän vähän vähemmän.
(anteeksi paikallismatsurista ottamieni kuvituskuvien kökkö laatu)

Wednesday, November 06, 2013

Jutellaan tästä toisella viikolla

Eilen ja tänään ahmimatta, kulunut ja viime viikko yhtä paskaa. Paino jossain Fuji vuorella, en jaksanut edes oksentaa kuin kerran pari ja määrissä mitä vähemmän. Kropalleni sopimaton ruoka, ts kaikki prosessoitu vehnärasvamaitomössö vetää niin ventin veks että suunnilleen sammun jos koskenkaan johonkin. Riehu siinä sit. Yritin parhaani, olin 6 päivää tasan kuivilla. Oli viimeisinä päivinä tosi vaikeaa, kaiveli, kuin alkoholistia. Piirsin, kuuntelin musaa, katsoin sarjaa, luin inspiraatiolehteä, juttelin avoimesti poikakaverille, menin joogaan, menin ulos syömään, tein samaan syssyyn kaiken etten kävisi kauppaan ihmettelee leipähyllyä. Fail.

Yksi kommenteissakin hyvin tullut neuvo oli että pääsee elämään kiinni, pääsee myös syömisiin. Yritinkin silloin noudattaa tuota, nyt tähän takaisin. Viime 1,5 viikkoa oli nääs lomaa koulusta, eihän se hyvä idea ollutkaan, vaikka olin uupunut ja loman tarpeessa, sillä päätäni keitti kun en jaksanut japaninkielisiä tehtäviä ja miten en ymmärtänyt mitään.

Tänään olin itseeni älyttömän tyytyväinen tajunneeni jotain koulussa: ihan mitä kirjagraffakurssillani on seuraavina työvaiheina (mittaa viivottimella neliöitä, kopioi ja niittaile sälää), perjantaina kirjastossa kirjojen pällyilyä ja loppukurssin meitsi vääntääki oman kirjan. Suomeksi selostukseen ja ihmettelyyn olisi mennyt ehkä 14min, japaniksi se 4h näin hyvänä päivänä. Aattelin tehä syömishäiriötä epäsuorasti käsittelevän taidekirjamätön, koska se loossisti sopii annettuun teemaani. Näytän sitten kuvia.

Seinät alkoi tippua ja naamavärkki vääntyä tuttuihin pillittäjän ilmeisiin viimeistään illan japanintunnilla. Siinä vaiheessa kun itkun pidettely alkaa olla mahdotonta, mietin mikä olisin vähiten huomattava veto:
A: äkkiä hieraista silmät kuiviksi (japsit kantaa kaikkia kangasnenäliinarättejä normisti mukana), päästää pahaolo pois ja jatkaa
B: nousta 3 ihmisen oppitunnilta kesken "vessaan"
C: väännellä lisää naamaa ja feikata hymyä
A kiusallista, kakara. B outo, draamakuningatar. C oooobvious. Vastaus? C. Nolo nolo noloo!
Nojoo ja syy olikin niin yksinkertainen että ryhmämme on onneksi nyt jaettu minuun ja muihin (ts huonot ja edistyneet), että kaikki saisivat tasonsa mukaista opetusta. Opettaja päätti silti kysäistä minulta jotain partikkeliasiaa, johon vastasin väärin luullessani kirjassa olleen kompakysymys, ja tein tietty itsestäni taas tyhmän. Noh, toisinaan ko partikkelia voi käyttää samankaltaisissa tilanteissa, mutta selitä siinä japaninkielisellä tunnilla selkeästi englanniksi että olet nähnyt ja kuullut erikoisia tilanteita, joissa partikkelia on käytetty erilailla - samaan aikaan kun toiset ojentavat vastaustasi, tietäessäsi vastanneesi väärin. Noh, "Kafi-san let's discuss about this next week" tms. Kiitos.

Voisin tiletä nyt myös siitä miten ihmiset aina luulee etten tajua numeroita, lainkaan katakanaa tai osaa lukea jos luen mieluiten ensin koko lauseen ja sitten vasta ääneen (koska japania kirjoitetaan putkeen, erotan sanat paremmin). Silti kaikki vaikeat ammattisanastot, monisteet (ei voi kopioida kanji-merkkejä nettisanakirjaan) ym kuvitellaan minun tajuavan. Olen tosi tollo kun en osaa kaikkia verbitaivutuksia tai partikkelisääntöjä. No anteeks, oon lukenut 1,5 kurssia japania, alkaen toukokuun lopusta ja asunut täällä vasta 2kk. *_* Oon syömisvammainen ääliö, joka ei pysty painamaan kaikkea heti mieleensä tai lähde hengaamaan baariin uuden sanaston tai ihmisparven toivossa. Jään kötiin mättää ja kattoo Youtubee. Ei vain luonnistu, oon liikaa varpaillani. Silti ihan älyttömän epäkohtelias niin monella lailla, mokaillessani sana- ja aihevalinnoillani. End of rant.

Oli ihana muuttaa uuteen valtioon ja aloittaa tyhjältä pöydältä. Uutena ihmisenä, ahkerana, tykättävänä, mielenkiintoisena ja kauniina, reippaana, itseään kunnioittavana, toisia huomioivana ja rohkeasti välittävänä niistä asioista jotka on tärkeitä. Ei varmaan ole vielä liian myöhäistä. Olen lihonut taas pilalle, mutta voin kai kompensoida muulla kunnes taas laihdun edes ahmintakilot pois (japanintulopainoon)? Nyt mulla on 1/2 hintaan saadut uus Jelly-lehti ja sushia, pistän jonku sarjan pyörii, otan ehkä toisen temestan ja let-it-go. Nukun ja meen joogaan aamulla. Teen jotain kehittävää ja kivaa huomenna, että päivä tuntui elämisen arvoiselta. Olispa vielä kissat joita halata.