Thursday, January 30, 2014

The pool of tears

Hyvää kuuluu, hymyilyttää, lähden mielelläni tekemään juttuja. Kotona en jaksaisi välillä nousta sängystä, en tehdä itseni puolesta mielenkiintoisiakaan asioita. Yön pikkutunneilla ainoastaan kun väsymys alkaa muistuttaa nousuhumalaa, oon tarpeeksi rento että voisin piirtää, opiskella, lähteä ulos, opetella tekemään japanilaista ruokaa ja kaikkea. Kello tulee kaksi, neljä, viisi. En saa unta.

Välillä, mulla on tosi itkuinen ja yksinäinen olo. Mutta oon tosi pidättäytyvä kai niistä, en uskalla tai tiedä miten niistä sanoa. Koska oon uudessa maassa, täällä kaikilla on jo parhaat ystävät, kaveripiirit, läheiset, askareet ja tekemistä. Mulla ei. Jos kukaan ei jaksa ottaa yhteyttä tai sulkeudun ulos, eipä mulla "evvk ignore teen jotain muuta" kauheasti vaihtoehtoja. Eikä oikein kiinnostakaan olla loukkaantuneena vihainen tai tehdä samalla lailla ihmisille takaisin, jättää vastaamatta ja kaikkea.

Oon pistänyt ongelmani syömiseen, olen liikalihava, itsetunto siitä liippaa nollaa. Ja käyttänyt liikaa rahaa, huomasin että japanitili oli yllättäen aivan tyhjä, joten oli pakko vetästä pikasiirto Nordealta. Missään ei lukenut paljonko palvelumaksu on, pelkkä "palvelumaksu", mutta herrankiusas 32€?! Mitäbbbittua?!

Oon ollut kuoleman huolissani lemmikeistäni, turhautumisestani etten saa niiden hoitajaakaan ikinä kiinni, päätin kyynelinflaation takia lapsellisesti lähinnä vollottaa. Menin ekaa kertaa kylpyyn, mulla oli jotain kylpysuolaa (jonka oli kai tarkoitus kuumentaa, hoitaa ihoa ehkä sivutuotteena laihduttaa lämmittäessä) ja hyvä etten nukahtanut ammeeseen. Joogaan en ole juuri uskaltanut edes mennä, kestä tuijottaa niukoissa vaatteissa itseäni ja yrittää taivutella makkaroiden ollessa tiellä, joten luulisi kylvynkin olevan ällöttävää. Yleensä joo, nyt eivaines. Ei ihme että japanilaiset kylpee joka päivä, tuli niin paljon parempi olo. Löin vielä viilentävän My Beauty Diary:n kasvonaamion turpaani, ja voisin nyt käpertyä onnellisesti jonnekin, ellen olisi epäonnellinen maasta lähtevän ystäväni taas peruessa näkemisiä, ei vastatessa viesteihin, siirrellessä niitä päiville, joille sanoin ettei käy, ja ja ja...

Oon ollut ennen ite maailman paskin yhteydenpitäjä, ehkä tämä on universuminkosto, että saan nyt taas tuta siitä. Nyt kun on kavereita, ei juuri kukaan ota yhteyttä, mutta vielä vituttavampaa on "jee nähdään, vastaan sinulle illalla/huomenna" ja mitään ei kuulu tai on sovittu näkeminen, mutta mitään elonmerkkejä ei saa, jatkuvasti perutaan ja siirretään. Tunnen olevani pöydässä se läski tyttö, jolle puhutaan niistä yksinkertaisista asioista, jota ei päästetä lähelle, ei leikkiin mukaan, ei muisteta. Joskus on sellainen kutina, että olen tavannut mitä upeampia ihmisiä täällä ja voisin saada mitä parempia ystäviä. Sitten uudelleen, huomaan etten ole mukana maailman menossa yhtään.

Joku joskus sanoi että naisten perässä on turha juosta, vaan pitäisi tehdä itsestään niin kuuma, fiksu ja hyvä tyyppi, että naiset juoksee sun perässä. Ja'a, päteneekö muissa ihmissuhteissa? Miksi oon niin sosiaalivammainen, sokea sille koska ottaa askeleen jakaa ja kysyä henkilökohtaisia päästäkseen lähemmäksi, koska vaieta, voiny suatana. Note to self: kannattaa pitää itsestään huolta, kannattaa silti pitää yhteyttä (voin olla se ärsyttävä ämmä joka just don't get it, mutta eipähän mua häiritse), itkeä, leikkiä kotispata.

11 comments:

  1. Oletko sä oikeasti ylipainoinen? Siis bmi-taulukkojen yms. mukaan? Jotenkin vaikea / mahdoton uskoa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oon lihonut täällä ehkä puolet siitä mitä olen joskus painanut, joten kyl-lä! (;_;) Miksi se on mahdoton uskoa? Toi ei ollut retorinen kysymys, ihan kiinnostaisi tietää.

      Delete
    2. Tähän väliin on ihan pakko sanoa, että Kafi ei todellakaan ole "liikalihava", kuten itse itseään kuvailee!! En toki voi väittää tietäväni sun painoa tai bmi:tä, mutta satuin juuri pari minuuttia sitten näkemään Facebookissa tuoreita kuvia susta, ja niissä kuvissa oli kaunis ja täysin normaalipainoisen näköinen nuori nainen :) Se, ettei ole enää anorektisen laiha, ei ole sama asia kuin se, että olisi lihava. Ja jos muka oikeasti joku typerä bmi-taulukko luokittelee sut johonkin lievään ylipainoon, niin se ei kyllä todellakaan näy!

      Tuo on kyllä todella kurjaa, kun ihmiset peruu tapaamisia ilman hyvää syytä tai lupaa ottaa yhteyttä, muttei koskaan tee niin :( Älä kuitenkaan lannistu, vaan keskity niihin pieniin iloihin, joita tästäkin tekstistä pilkistelee. Toivottavasti kuulet pian sun kissoista!

      Delete
    3. Ahaha, sitä on kutsutaan japanilaisten valokuvakoppien taiaksi.. Niissä saa valita 3 vaihtoehdosta paljonko jalkoja venytetään, silmiä suurennetaan tai ihoa vaalennetaan. Monesti ne kaventaa kasvojakin ym, kova flash saa kaikki näyttää littanoilta. Ei kukaan pukeudu tai näytä kuvia että läskit näkyisi pahimmalla lailla, jooga salilla onki toinen tarina.

      Ei musta tän pituisen naisen ole tervettä painaa näin paljoa, nyt anoreksia vs normaalipaino case, vaan mitä extreme bulimia-ahmintakierre tekee. On läheisetkin ihan kauniisti sanonu ettei ole normaalia mulle lihoa noin paljon noin nopeasti, I agree. Oon tosi otettu ja iloinen sun lämpimästä puolustuksesta, olet herttainen ja kiltti♥♥♥, mutta tällä kertaa ei tartte taulukoita. :) Tulin tosi hyvälle tuulelle, saan lisäenergiaa päästä elämän haltuun ja painosta pois jos ei kaikki ajattele nassustani kauheuksia. (miten satuit näkemään kuvia? jos sua huvittaa, mulle voi lähettää viestiä ^^)

      Delete
  2. Olen ollut itse vuoden vaihdossa ja muistot vaihtoajalta palasivat mieleeni, sillä tunsin itseni välillä tosi yksinäiseksi. Tuntuu kurjalta, kun kaikilla tuntuu olevan kaveripiirit valmiina, eikä itse oikein mahdu mihinkään. Lisäksi kun kieltä osaa puutteellisesti, aiheutti myös se rajoituksia ystävyyssuhteiden luomiselle. Tosi usein tuli sellainen olo, että multa tyydyttiin ainoastaan kysymään, mitä kuuluu tai puhumaan ainoastaan niistä "yksinkertaisista" asioista.

    Toivottavasti löydät mukavia ihmisiä, joille puhua, ja jotka eivät jatkuvasti peru tai siirrä tapaamisiaan. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kovasti kommentista <3 Sori, että hyväksyntä meni vasta nyt läpi, olin lukenut ja mielestäni klikannut tämän aikaisemmin, mutta ei mennyt mielestäni bloggerista läpi. Tuntuu lohduttavalta, että joku ymmärtää miltä tuntuu. Kiitos toivotuksista ja hyviä juttuja sinne~

      Delete
  3. Ööö 32e wtf :O ryöstöä sanon mä. Mut kylvyt on jotain parasta, nauti niistä! ^^

    ReplyDelete
  4. Miten sinulla menee? Kuinka sinä voit?

    ReplyDelete
  5. Toivottavasti tämä hiljaisuus blogissa on merkki siitä, että sulla menee paremmin.

    ReplyDelete
  6. Olis kiva kuulla susta :)

    ReplyDelete
  7. Yhdyn ylempiin kommentteihin - poikkean välillä lueskelemassa, mitä sulle kuuluu, vaikken kuulukaan aktiivisimpaan lukijakuntaan. Ja olis tosi kiva kuulla, mitä siellä Tsäpänissä tapahtuu ja tietenkin myös sun pään sisällä. Mua kiinnostaa myös kulttuurifatkat, että mitä siellä tapahtuu ja millaista on. Ruokien/kaiken muun mahdollisimman moneen käärepaperiin pakkaaminen, oudot vessat ja se, että niistäminen on epäkohteliasta, on tuttua, mut aina on jotain, mitä ei tiedä. Olen ollut joskus kunnon japaniernu ja vaikka Japani ei olekaan mielestäni enää niin ah-so-fucking-wonderland, on se yhä kiinnostava. Etenkin kieli! Tunnen yhden japanilaisen, jonka kanssa vaihdan välillä kuulumisia sunmuuta aika broken Japanesella, siis mun puolelta. Miten olet oppinut puhumaan siellä? Miten paikalliset yleensä ottaa yhteyttä, ootko ollut aluksi ihmeellinen gaijin? Paljon olisi kysyttävää :D mutta, palaileppa internetin ihmeelliseen maailmaan kun siltä tuntuu. Toivottavasti kaikki on hyvin.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥