Sunday, January 05, 2014

Uv ajatuksia

Viimeinen viikko on ollut lomaa, ja mennyt hyvin. En ole oksentanut tai ahminut kertaakaan, ja mieli on siitä tosi hyvällä suunnalla. Painoni on ihan stratosfäärinen, korkeampi kuin koskaan, kiitos 4kk ahmintaputken (pariin vuoteen parhaasta fysikaalisesta kunnosta ja alimmasta painostani sitten taas isoimpaan). Adfgafdk. En tunnista lukuja va'alla, suuri painonmuutos on todella pelottava ettei pääni ihan pysy mukana. Olen iso ja valtaisa, mutta silti kiellän ja kuvittelen välillä, eikai se niin paha ole, kai tuo vaate minulle nyt päälle menee.. Tosiasiassa en voi shoppailla täällä enää edes sukkiakaan.


Kun kävelen ulkona, istun kahvilassa, lounasravintolassa, aulassa ja katson ihmisiä, sisälläni vaanii suru ja murhe, mitä ihmiset itselleen tekevätkään. Katson vanhempia jotka antavat lapsilleen sokeria, tai japanilaisia jotka elävät valkaistulla hiilaridieetillään (useat silti näyttää tosi hyville) tai jos joku pulpahtaa katukuvasta suuremmalla ulkomuodollaan. Mietin millainen sisäinen epävakaus, itseensä tyytymättömyys ja huonot elintavat ihmisillä on, ja vaikka ikävää sekin lienee: minä säälin.

Säälin välillä myös tosi paljon itseäni, siinä missä lukiossa oli cool olla erilainen, jopa saada lisäpisteitä outoudella, hulluudella tai henkilökohtaisen elämän dramaattisilla draamoilla, tässä aikuinen miettii miten pitää kämppä asuttavan siistinä, jaksaa mennä joogaan, säästää rahaa, pitäisikö koulustakin joskus valmistua ja raahata itsensä kuntoon, että päivittäistä työntekoa jaksaisi. Japanissa yritän mukautua kulttuuriin ja saan pakotettua itseni innosta kaiken laiseen, mikä Suomessa olisi ollut pyhä mahdottomuus, kuten istua koulussa 3h kauemmin. Miten kauaksi se kestää, jos en pidä itsestäni huolta. Miten monta vuotta on mennyt sairastamiseen, tuhansia euroja omasta ja perheen pussista lääkkeisiin tai hoitoihin, montako ystävää on menettänyt, litraa kyyniliä vuodattanut tai kiloja elopainostaan vaihtanut. Mitä on jäänyt jäljelle ja onko kaikki tavoittelu ollut sen arvoista, kun ei gasellisäärinen vartalo kuitenkaan ole pysynyt ja sitä kautta elämä muuttunut onnellisemmaksi?

Kivuliasta myöntää, lienen silti paremmassa paikassa kuin XX kg laihempana, sormet sinisinä, kenkä numeroa pienempänä ja kaloreiden laskeminen. En saa yleensä paniikkikohtauksia, syö unilääkkeitä tai viiltele enää. Kivuliasta, koska olin varma että elämä päättyy jos painaa yli X5kg ja se oli kymmeniä sitten. Kivuliasta etten vieläkään jaksa tai pysty normaalin aikuisen kaikkiin toimintoihin, mietin lahjattomuuttani ja oliko ammatinvalintani oikea, kun en jaksa harjoitella, istun yhä eläkkeellä tämän vuoden ja minulla on kissojani kova ikävä.

Odotan kovasti mitä tämä uusi vuosi tuo tullessaan, mihin kaikkialle pääsen Japanissa/sta matkustamaan, saanko täkäläisistä ystävistäni sydänystäviä, mitä kaikkea koulutuksellani voin saada aikaan ja kykyjä oppia, miten aion saada kroppani takaisin, liikunnasta nauttia haluten ja päästää ahminnasta pois. Todennäköisesti pääni ei ole ilman kunnon terapiaa ihan kohdallaan, mutta jos saisin edes kaiken rahan tuhlaamisen kombinin leipähyllyyn loppumaan. Haluan oikeasti osata puhua ja lukea japania kohtuullisesti kun lähden, sen eteen on tehtävä töitä. Samoin kropan, ruuan kohtaamisen. Olen ajautunut tosi kauas terveystiedollani kasvattamista elintavoistani ja siitä hyvästä, minkä sain Suomessa luomulla, liikunnalla ja kasviksilla aikaan. Pidän uudenvuoden lupauksia vähän typeränä, sillä pelkään epäonnistumista, mutta haluan että tästä vuodesta tulee tähän astisesti elämäni paras. Pirun pelottavaa, mutta muuta en. taida. enää. jaksaa.

あけましておめでとう! ♫♪

6 comments:

  1. On niin hassua huomata aina miten siun elämäntilanne on muuttunu, ku tulee taas käymään siun blogissa. D: Kävin täällä ekan kerran joskus vuonna 2008, ja siitä asti vähintään kerran 2vuoteen käyny maratonlukemassa siun blogia. Ihanaa et oot ottanu ton haastelistan käyttöön 3: <3 Tsemppiä ihanainen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos <3 <3
      Toivottavasti se elämäntilanne vielä muuttuu hyvään suuntaan. :> Haastelista pitäisi päivittää, tuo linkissä oleva on tosi vanha, eikä ne kaikki enää vastaa suunnitelmia. Minulla on eri "haaste/kannustesysteemi" nyt, bloggailen siitä myöhemmin :) Kiitos lämpimästi!

      Delete
  2. Oon lukenut sun blogia tuolta vuodesta 2008. Tämä on sellainen, että muistan tän aina epäsäännöllisen säännöllisesti, ehkä kerran kuussa tai parissa tulee mieleen että "ainiin mitähän kahvia mustana on kirjoitellut". Halusin vain sanoo, että sinä selviät, varmasti. Itse pääsin syömishäiriökierteestä selvemmille vesille nimenomaan kasvispainotteisen puhtaan ruokavalion, itsensä kuuntelun ja säännööllisen liikunnan kautta. Prosessi on yhä kesken, mutta se mistä kaikki lähti, oli ymmärrys, että voin milloin vain itse päättää asioiden olevan paremmin. Lisäksi opin katsomaan elämää jatkumona, en ainaisena "hyvinä ja huonoina kausina." Tämä on matka, johon mahtuu ahmimispäiviä/viikkoja, ja välillä sitä parempaa normaalia arkea. Suunta on ollu nousujohteinen, eli nykyään on yhä vähemmän mässäilymomentteja ja mikä tärkeintä, vaikka niitä on ja tulee, en enää jää vellomaan vaan jossain vaiheessa palaan säännöllisyyteen.

    <3 voimia arkeen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olet idolini~
      Sorrun itse tuohon hyvä/paha periodi-juttuun, vasta nyt vanhana tuli sokkihoitona että eihän tästä tulekaan koskaan valmista - eikä mikään loputtomiin, ehkä pitäisi tehdä jotain ettei tarvitsisi kuolinvuoteella kaduta. Olen iloinen ja otettu että olet jaksanut seurata Kahvia näin kauan! Kiitos lämpimistä ja kannustavista sanoista, toivon muistavani tämän väsymyksen, kyllästymisen ja hankalien hetkien edessä.

      Delete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥