Tuesday, April 08, 2014

Kukinta-aika

Moikka~ Päänsisäinen suunnitelmani että postaan joka kerta helmikuussa muuttuikin epämääräisen pitkään hiljaisuuteen. (>_>); Eihän ollut ikävä? Kiitos niistä parista viestistä, joissa kuulumisiani jakseltiin kysyä, ne piristi kovasti! Jo(t)ku taisi toivoa, että hiljaisuus johtuisi paremmin menosta. In a way, näinkin. Lähinnä että olin "kiireinen" ja kuten olen monesti sanonut, jollain lailla itsesensuroin aika paljon aiheita, ihan vain siitä syystä etten kehtaa vuodattaa kaikista mielenkiinnonkohteistani aiemmin aiheeltaan rajattuun blogiin.

otin kuvia kirsikankukkapuista~  ♡

Japanissa kesäloma on ehkä viikon-parin mittainen, täällä Suomen kesälomaa vastaava pidempi vapaa sijoittuu keväälle, ja lukukausi alkaa maaliskuussa. Oon viettänyt tyytyväisenä omaa lomaani, vaikka aluksi kurssien päätettyä tuntui että joko kuolen tylstyyteen, yksinäisyyteen tai ruokavammailuun. Pitkän pitkän odottelun jälkeen Poikaystäväni tuli käymään luonani suht kiitettävän pitkäksi ajaksi (=^-^=) (←onnellinen kisuhymiö). Lomailtiin yhdessä, reissattiin ja asuttiin täällä 15-17m^2 kopissani tiiviin viihtyisästi. Vierailin vähän kauempana Tokiosta, lähiseutuja kuten Yokohamaa, Kamakura ja Enoshiman saari, sekä haahuilin vähän vähemmälle tutkinalle jääneitä kaupunginosia aina Korea Townista vanhemmille kylärakennuksille kulkukissoineen. Poikakaverini on surukseni jo lähtenyt ja erinäisiä stressitekijöitä kyllä riittää, mutta onneksi koulu alkaa kohta, sakurapuut kukkii yhä ja olen löytänyt comfort foodia puurosta.

Luomu puuro + mogwa/yuzu* hunajaa + makeuttamatonta mantelimaitoa = ♡ ♡ 

Varsinkin kun poikaystäväni tuli, mieliala on välillä heitellyt tosi paljon, ja olen ahdistunut, itkenyt ja loukkaantunut aika pienistäkin asioista. Useampi kerta kun juteltiin ja sain purkaa läheiselle ihmiselle kaikkia pahoja olojani vaihdon varrelta, alkoi olo helpottaa ja loppu aika mennyt tosi hyvin. Välillä on tuntunut että söisin koko talon jos saisin siihen aikaa, ja pelkäsin tosi paljon yksin jäämistä ja leviäisikö taas bulimia päälle, mutta mätin ostoskorista kaikki mössöruuat pois ja palasin puuron ääreen. Lomalla on tullut muutenkin syötyä epäterveellisesti, joka on välillä ahdistanut mieltäni, samoin samana pysyvä inhottava peilikuva, mutta en ole oksentanut nyt helmikuusta lähtien, ja minkä luettelisin ahminnaksi (flunssaan sairastuttuani tämä koetteli mieltä, mutta ennen kun sain aikaiseksi rakentaa seinärakenteita tai lattiamattoa, nuijanukahtaa rotkahdin sängylleni kuinka ollakaan) tarvitsee alle yhden käden sormet. En jaksaisi puhua terapeutille, koska asioiden kaivelu ahdistaa, ei huvita yhtään mieli avautua kellekään asioistani, olen tyytyväinen että olen itsekseni täällä kaukana ja toivon että muutama kilo kevät-kesän aikana lähtisi ja pääsisin johonkin liikuntarytmiin.. Muutenkin kaikki arkeani stressaavat asiat tulee Suomesta: kissojen hoito, raha-asiat, asunnon haku, inboxissa kilkkuvat viestit tai ettei vastaanottajat niihin vastaa.... är är är.


Jos tulette Tokioon lomalle, suosittelen ehdottomasti min. 2 viikon lomaa, sekä piipahtamista lähikaupungeissa Kanagawassa, joka on metropolitan-alueen vieressä oleva.. kaupunkirypelmä. Chiba on yleensä tunnetumpi nimeltään, mutta Kanagawasta löytyy lisää luontoa, merta, aivan mielettömän kauniita ja rauhallisia paikkoja. Sakura-season on kaikista kallein aika matkustaa, mutta puiden näkeminen ja hyvä sää on mielestäni tosi hyvät syyt tulla. Ainakin hetki sitten Finnairilla oli ihan kiitettäviä äkkilähtöjä. Toinen aika tulla on syksy (syys-lokakuu), jolloin puut vaihtaa väriä, mutta on melko kiitettävän lämmin yhä.

* Mogwa on korealainen nimi kiinalaiselle quinze (en tiedä suomeksi) hedelmälle, ja yuzu taas japanilainen sitrushedelmä. Niistä tehdään "teetä", joka on käytännössä pikkelöityjä hedelmäpaloja hunajatölkissä, jota juodaan kuuman veden kanssa flunssan iskiessä. Myös inkivääri- ja  sitruuna-versiota on olemassa, voisi löytyä suomalaisista aasiakaupoista?

4 comments:

  1. Oi ihana kuulla sinusta ja kiva kun kirjoittelit jälleen <3 :)

    ReplyDelete
  2. Totta helvetis oli ikävä! Piristi mieltä kuulla taas susta pitkäst aikaa, pärjäile. Japanikuume iski taas pahasti, oi ku vielä joskus sinne asti pääsis... ^•^

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥