Sunday, April 20, 2014

Parts for the weather

Perus sunnuntai. Youtubea, pyykkiä ja siivoamista, sivelten pesemistä, pitkään torkutettuja unia. Pitäisi saada vielä imuroitua, jos hyvin käy jaksan laittaa kylpyvettä ja kuunnella järjen hiveniäni sänkyyn menemistä ennen yhtä. ('-');


Mietin eilen taas yksinäisyyttä. Olen välillä hyvä käyttäytymään aika itsekkäästi ja huono pysymään kohteliaasti hiljaa tai sokerikuorruttamaan asioita, sanon yleensä aika suoraan tai avoimesti mitä ajattelen asioista. En itse tarkoita törväytellä asioita tai olla arogantti, mutten tiedä miten se näkyy, erityisesti kirjoittaessa. Oon toisaalta huono päästämään ihmisiä tosi lähelle tai kertomaan aidosti mitä kuuluu tai muuta. Olen se yksi minä, takana kaikki muut piirteeni, harrastukseni, tunteeni, jota häpeän tai muuten vain en kehtaa/viitsi näyttää. Lopulta olen aika kiltti, empaattinen kai, ja annan ihmisille helposti anteeksi tai tulen vähän liikaakin vastaan asioita. Yritän ihan tietoisesti, että en ikinä antaisi itsestäni ylimielistä mä-oon-parempi mielikuvaa.

Storytime kappaleellinen: Mietin, miksi olen niin tylsä. Ei saisi näin kai sanoa, tai ruokkii omia negatiivisia piirteitä. Mutta mietin, miksei minulla ollut lapsena pysyvää parasta kaveria, miksi muut ihmiset on yhä jossain kaukana. Sekin kerta kun aikuisena olin mielestäni löytänyt samalla tasolla olevan ihmisen, lähellä asuvan, jolle pystyi aina soittaa ja tuin kaikissa mieskoukeroissa tai muissa mutkissa, vuodattaen välillä omia surujani. Myönsin että hän on paras ystäväni, kerran iltateellä istuessa. Hän tyrmäsi kiusaantuneena ettei hänellä sellaisia ole, tai ei hän arvota ihmisiä tuolla lailla. "Joo, no en minäkään, en lapsenakaan", vastasin takaisin, mikä oli sinänsä ihan totta että vihaan ihmisten lajittelua tai jonkun korostamista, mutta tarkoitin ihan vain miten tärkeä hän oli. Meni aikaa, sukset meni tavalla tai toisella ristiin. Hän tuli minun kaveripiirini priimatähdeksi enmuistamitäkautta, sosiaalinen, fiksu ja kaunis kun oli, lopulta erinäisistä asioista, erimielisyyksistä ja suunnitelmien muutoksesta, olin vähemmän tervetullut. Jossain vaiheessa oltiin hyvin kilpailuhenkisiä in a way, ei enää puhuttu lainkaan, olin katkera toista autettua etten enää kelvannut. Varmaan hän taas tunsi, että minua on raskas kestää, kai jopa sen sanoikin, kun olin tosi sairaana.

Äh, meni ohi raiteiden, tarkoitin, ettei tullut vastaan aikuisenakaan sitä 'bestistä'. Inhoan nykyäänkin ystävieni kanssa (uusien tai vanhojen) kun joku sanoo "Paras ystäväni tulee käymään, me lähdetään ulos tms". Iskee pistos, että "Hei Kafi, kai muistat että vaikka ootkin kiva, mulla on aina sua parempia ihmisiä". Sentään minulta löytyy ihana äiti ja poikaystävä, joille varmasti olen korvaamaton, ja joista saa tukea, mutta hiukan eri asia. :3


Ehkä tähän oli inspiraationa että oli tarkoitus nähdä ystävääni ja hänen kaukaa käymään tullutta ystäväänsä, olin itse puolivalmiina lähtöön puhuttuna päivänä, kun puoli kahdelta saan viestiin vastaukseni että tytöillä on darra, aikovatkin levätä päivän. Huokaisin ulos yllätykseni/pettymykseni, ja kirjoitin kiltin viestin paremmista voinnista. Naiivina lähetän illalla vielä viestin mentyäni yksin kahvilaan tekemään raporttia, että onko parempi olo tai muuta, haluaako tulla istumaan lähellä kun asuu. Tietenkin he olivat päässeet illalla jo asunnosta tulos, suuntaamassa jo Tokion keskustaan, enkä halunnut pyytää itse itseäni mukaan. Nyt alkoi jo surettaa, ärsyttää, silti löysin kaikkia selityksiä miksi jäin ulkopuolelle (alkuper kutsu oli ystäväni). "Fine, en minäkään sitten pyydä sinun seuraasi!" ei toimi minulla. Samoin kuin ei mykkäkoulu riidellessä. Olen tullut siihen tulokseen, jos en itse vingu seuraa, ei sitä tule. Ihmiset ei sinua tarvi, kaiken esittämisen ja draaman vääntämisen voi unohtaa ihan paikoilleen. Pahoittaa vain oman mielensä, koska uutta kutsua ei tule.

Uudessa maassa, erityisesti ehkä Japanissa, on erityisen hankala tehdä uusia ystäviä. Tuttuja tulee helposti, ihmiset on ystävällisiä ja tulee mielellään juttelemaan, kysymään saako lisää Facebookissa ihan ensi tapaamisella, mutta ulos ei kutsu kukaan. Nekin hyvät ystäväsi, viihtyvät vanhoina tuttuina paremmin toistensa seurassa, saat kuulla kaiken aina kolmantena pyöränä. Fakta vain on, ihmisillä on jo omat kaveripiirinsä. Maksimikiintiö on jo täytetty, eikä sinua tarvita. Varmana oot kiva, mutta et korvaamaton.

Välillä ihmiset päivittelee blogeihinsa yksinäisyys angsteja, pukien sanoiksi ajatukseni ettei ole ketään jolle viestittää, ei ketään jolle soittaa. Aina samaistun ajatukseen, ja kuitenkin, mietin että miksei käy jos minä soittaisin? (vaikka kirjoittaja olisi ventovieras) Montako kertaa olet selannut elämäsi aikana kännykän puhelinlistaa läpi, ilman ketään kelle soittaa? 

7 comments:

  1. Niin tuttu tunne. Just toi paras ystävä -hommeli samastutti (onko toi ees sana...) todella, kuulun myös samaiseen ihmisryhmään jolla ei ole koskaan ollut parasta ystävää - saatika ollut jollekin sellainen. Mut niin, ymmärrän todella.

    ReplyDelete
  2. mulla ei ole kännykässä yhtään yhteystietoa. pistäkää paremmaksi. :-D

    ReplyDelete
  3. Tällä kertaa anonyymiApril 20, 2014 at 9:20 PM

    Olen monta kertaa katsonut puhelimen yhteystiedot läpi ja todennut, ettei ole ketään, jolle soittaa. Tai no, oikeastaan on yksi, jolle periaatteessa tiedän voivani soittaa, mutta mua ahdistaa ajatus, että täytyisi jotenkin relayta yhden ihmisen olkapäähän kaikista syvemmissä angsteissa ollessaan. Ja silti tuntuu, että ei kehtaa, ei halua, ei viitsi häiritä - silläkin ihmisellä on oma elämä, vaikka onnekseni voin sanoa, että hän on yksi niistä harvoista, joiden kanssa minulla on todellinen yhteys. Toisaalta olen onnekas, että on se yksikin. Törkeää on silti yhden ihmisen niskaan kaikki kipata. Olen vaan niin vammainen enkä osaa luoda syviä ja aitoja suhteita, sellaisia, jossa oikeasti ollaan läsnä ja läpinäkyviä. En vaan ilmeisesti uskalla. Sitä paitsi, harva ihminen on oikeasti paikalla, kun sitä eniten tarvitset.

    "Hei Kafi, kai muistat että vaikka ootkin kiva, mulla on aina sua parempia ihmisiä" Kuulostaa tutulta. Mulla on yksi ööö kaveri, ehkä ystävä (tuntuu vaan ettei häntä kiinnosta tarpeeksi tulla minua tiellä vastaan; saan suhteessa itse nähdä enemmän efforttia, että joskus nähtäisiin. Jos en itse olisi aktiivisempi, suurimman osan ajasta tapaamisesta ei tulisi mitään. Eihän ystävyys periaatteessa sitä vaadi, että pitäisi nähdä usein, mutta äh), osaa kyllä käytöksellään muistuttaa, että hänellä on tärkeämpiä ihmisiä kuin minä. Aina on kyllä aikaa bff:lle (hyi hitto että vihaan tota termiä, sitäkään hän ei mainosta mutta tulee kyllä välillä ilmi/tiedän) tai muille tyypeille, mä oon ilmeisesti viimeisimpiä vaihtoehtoja tässä kaupungissa. Silti oon rakas ja lässynlää. Alkoi vituttaa tätä kirjoittaessa, mutta osuit sopivaan kohtaan tällä postilla.
    On mulla ollut hyviä kavereita/ystäviä, ja on yhä, mutta ei koskaan kunnon Parasta Ystävää. Läheltä liipannut.

    Tuon ystäväsi feidaava käytös kuulostaa ikävältä. Mainitsit samasta henkilöstä kaiketi aikaisemminkin? On se aika outoa, että kerrankin kun ollaan samassa maassa hetki eikä tuhansien kilometrien päässä, ei voida järjestää toista näkemisajankohtaa. Etenkin, jos kyse on ystävästä. Et tosin maininnut, ovatko he viikon-kaksi vai kuinka kauan, mutta kyllä tosta rivien välistä tulee sellainen olo, että haista paska, etenkin sopivassa mielentilassa.

    Tästä tuli tällainen väliavautuminen, kiitos ja anteeksi. Toivottavasti näet kuitenkin ystävääsi tai saat ainakin uusia tuttavuuksia siellä, joiden kanssa voit tehdä jotain kivaa, ilman, että oot aina kolmas pyörä. Jaksamisia ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos että jaksoit kirjoittaa viestin! Masensi sun puolesta, mutta toisaalta vähän voimisti että joku toinenkin tuntee asiasta ärsytystä (ehkä pitäisi minunkin voimakkaammin, eikä olla niin lammas ja mutristella asiaa kotona). Tiedän niin tuon tunteen, että on yksi lähinen ihminen, mutta ei kehtaa kaataa asioita toisen niskaan, tuntee itsensä liian vaivalloiseksi, vaikka oikeasti huvittaisi nähdä.

      Ja joo, puhuin samasta henkilöstä aiemmin.. Olin ehkä vähän epäselvä ettei hän asu kaukana täällä Japanissa, vaan hänellä vieraillut ystävänsä (toisessa maassa). Joten ohittelin heidän feidaamisensa ajatuksella, että mihinkäs minua tarvitaan, tietty on luontevaa olla oman kaverinsa kanssa jos tämä on vain parista viikosta enää x päivää täällä, häiritsisin turhaan.. No, ei olisi tarttenut sopia lainkaan.

      Ikävöin Suomessa eniten niitä paria aitoa ystävääni, mutta kärsin tuosta häiritsijä-syndroomasta. Onneksi on myös poikaystävä, jota voin pitää sydänystäväni, sekä äiti, mutta ehkä vähän eri asia. :D Toivon että täällä ehtii vielä parantaa kaverikontakteja, tai päästä muuten vain omasta alemmuuden kokemuksesta. Kiitos vielä viestistä ♥♥♥

      Delete
  4. Haha niin tuttu tunne. Vähän aikaa sitten oli synttärit ja mietin et kui kiva olis lähteä ulos kunnes tajusin etteihän mulla ole ketään kenen kanssa lähteä

    ReplyDelete
  5. "Nekin hyvät ystäväsi, viihtyvät vanhoina tuttuina paremmin toistensa seurassa, saat kuulla kaiken aina kolmantena pyöränä. Fakta vain on, ihmisillä on jo omat kaveripiirinsä. Maksimikiintiö on jo täytetty, eikä sinua tarvita. Varmana oot kiva, mutta et korvaamaton."

    Ei oo todellista, ihan kuin omast elämäst. Joo, toki jutteluseuraa löytyy ja hyvänpäiväntuttui ja kavereita, mut piirit on jo muodostuneet ja ihan kuin itseltä puuttuu jotain millä pääsis mukaan. Tietty ei tästä voi pelkästää muita syyttää, tiiän luonteeni olevan vaikee ja musta on vaikeaa pitää. Annan ittestäni tahtomattakin kylmän ja ylimielisenkin kuvan, koska sanon suoraan ja mitää en suostu sullomaa vaaleanpunaiseen pumpuliin. Tietty koitan pitää mieles, että on eri asia olla rehellinen kuin ylisarkastinen ja ilkee.

    Ja toi puhelinvertaus ku ei tunnu olevan ketään kelle soittaa, vaikka yhteystietoja vois scrollata aina vaa uudestaa. Mistä edes kertoisin, jos en kaipaa säälii ja halua päästää ketään liian lähelle seuraamaan millasta on köyhän vanhempiinsa välit katkaisseen yksineläjän elämä?

    ReplyDelete
  6. Mulla on yksi sellainen kaveri jota kutsun parhaaksi ystäväkseni, mutta vain sen takia että oon tuntenut hänet pisimpään (ts. koko ikäni, vanhempamme olleet tuttuja keskenään jo ennen syntymäämme). Tämä ihminen ei kuitenkaan ole kavereistani se läheisin, ei sellainen jolle voisin kertoa "kaikesta". Nyt viime aikoina oon ruvennut miettimään et ollaanko me edes kavereita sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän asuu ulkomailla, ja kerran-pari vuodessa käyn siellä kylässä ja silloin meillä kyllä on tosi hauskaa eikä puheenaiheet lopu. Muuna aikana ei olla yhteydessä. En muista kertaakaan et hän olisi kysynyt multa kuulumisia - ei sillä, parantamisen varaa olis itsellänikin. Kun hän tulee Suomeen, mulle ilmoitetaan samana päivänä tyylillä "tuun tänään Suomeen, ehin nähdä tiistaina tai torstaina, onks sulla ohjelmaa". Joo, oon töissä/mummolla/matkoilla, kiitos kun et aiemmin ilmoittanut etten ehtinyt järjestää aikaa.
    Tottahan se on et ihmiset etääntyy toisistaan ja näin meidänkin tapauksessa on käynyt, mut on se silti surullista. Ens kuussa taas menossa sinne käymään, oon miettinyt pitäiskö mun ottaa tää asia puheeksi..

    Kavereita riittää tavallaan muuten. Ei oikein sellaista superb-sydänystävää, entisten sellaisten kanssa elämät on mennyt vähän eri suuntiin. Niin moni mun kavereistani on perustanut perheen tai muuten ollaan vaan niin eri aaltopituudella, et tapaamiset on enemmän kiusallisia, kun yhteisiä aiheita ei vaan tahdo löytyä. Sitten on niitä joiden kanssa oon lähinnä tekemisissä sosiaalisen median välityksellä, tekstareilla, sähköpostilla ym. Ollaan periaatteessa läheisiä, mut ei tapailla toisiamme. Mä oon muutenkin epäsosiaalinen ihminen, et silleen asia ei oo iso ongelma mulle, ja yleensä saan aina jonkun manguttua seuraks kahville jos se tuntuu tarpeelliselta. Mut on mullakin toisinaan yksinäistä, just kaipaa sellast ns. parasta ystävää. Ehkä "aikuisil" ei vaan oo sellaisia enää, en mä tiedä.

    Harmillisia asioita, kyl. Onneks sulla on poikaystäväsi kuitenkin, teidän suhde vaikuttaa näin sivullisen silmään oikeen loistavalta :>

    Tiia.

    ps. Mennään kahville kun tuut Suomeen.
    pps. Kävin moikkaa kempulaa pari päivää sit, hyvää näytti kuuluvan!

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥