Wednesday, May 14, 2014

Fugu

Uah, miten meni yli kaksi viikkoa viime päivityksestä? Koulu on pitänyt jossain ihme kännissä, viime viikon aikana ahminta-oksentamisia ei ole tullut kuin kerran, mistä olen ollut suoraselkäisen ylpeä, kiillottanut uuden elämäni kenkiä, siivonnut asuntoni ja kironnut miksei vaaka ole kiitokseksi tästä pienentynyt viidellä (tai edes yhdellä) kilolla ja tukkani saanut edes vähän kiiltoa.

Aina kun ruokasekoilen, voin luvata pullistuvani naamasta vähintään parittelutahtoisen rupikonnan lailla, tai näyttelypossun, tai muuten vain. Ihan siitä syystä että elämä oli kamalaa eli naamani läski, peruin yhden kaverimenon, jota olin rohkeutta keräten ja odottanut aina koulun jne alusta. Piti mennä Korea Towniin hengailemaan uuden kaverini kanssa, that's it, mutta olin vain liian iso, for once, 3 tuntia ei olisi riittäytynyt laittautumaan, involved food, maybe.

Mikä ehkä naurettavinta, että sinä paskana päivänä kun nukuin meikit naamalla ja yritin aamulla yökätä jotain jämiä ilta/yö/aamulla(??) syömästäni, sain kommentteja "Kafi yaseta?! Zettai ni yaseta!" yhdeltä, ja "Did you lose weight?" toiselta kaveriltani saman päivän sisään (anteeksi rumat romanjinit). Ts. olinko laihtunut, varmasti näytin laihtuneelta. Whaat. Realistini piti päässä, sillä tissit ja mahamakkarat laahaa yhä maata, ja ihanan söpö pikkuruinen kotivaakani oli hyvin samalla lailla tuomitseva. Selitin kaverille, että en ollut vain syönyt suolaa. Ehkä joku instant ramenia/nuudeleita illalla kiskonut voi seuraavan aamun pallonaamaan samaistua. Ehkä ei, kaverini on aina nättejä. Toiselle vain ei, ja että vitsit haluaisin kyllä laihtua! Japanilaisten kanssa on ihanaa, voi vaan sanoa suoraan - joo haluan laihtua. Joo, niin mäki! Yhteis huokaus. Oikeasti, salaisuuteni oli..... RMK:n poskipuna ja The Balmin hailaitteri. En tajua miksi olin about 1/2 vuosisadan ikäinen vasta kokeiltuani poskipunasta. Kumpaakin korviin ja nuoruuden muistoja poskipäistä erottuu 5.5% enemmän. Suosittelen. ♥_♥ (ahkera vetäis vielä varjot poskiinsa, sellasta luksusta ei yleensä ole)

Seuraavat syyt pitikin olla miksi Japanissa lihoin niin vitusti. "Koska ruoka on hyvää?" Joo. Ja koska en ole liikkunut lainkaan. Ja koska vedin bulimia/BEDöverit 2kk putkeen. Optimisesti kuntosali oottaisi Suomessa. Right? En tiedä, pelkään että kaikki hikoiluun liitetty on tuomittu osaltani kun ihme kutina ei ole vieläkään kadonnut. Hiki, yleensä aurinko ja helle, ja voin tuntea kun koko kroppaan koskee. Näytän hyvälle pyörän selässä, kun haluaisin kouria niin käsivarsia, selkää, tissien väliä, päänahkaa, sääriä ja otsaani yhtäaikaa. Japanilaiset allergialääkkeet veti väsykänniin kuin käki, suomalaisista ei tapahtunut mitään ja kokeilin jopa jotain punkki- tai syyhyvoidetta. Toivoin niin saaneeni hot joogasta jonkun tartuntaötökän, jonka olisin voinut tappaa pois, mutta so far, no nothing. Soitin epävarmalla japanillani jo yhteen sairaalaan, jossa ukkeli käski etsiä isomman paikan ja dermatologin, tuli vähän itku.

Ajatukseni on olleet kotona masentuneet, ulkona kipeät ja ahdistuneet, koulussa kiireiset ja stressaantuneet, mutta silti onneksi tosi innostuneet. Olen muuten ollut hyvällä tuulella, työ-övereistä huolimatta. To-ma parin hassun tulosteen tekemistä (1/2 näistä päivistä koulua), suurinosa ajasta koomisiin ulottuvuuksiin menevää tappelua printterien kanssa a la musteiden vaihtoa, liian vaikeasti luettavia erroreita, apua 3 eri opettajalta ja 2 toiselta softalle. Sekä paljon tukea oppilastovereilta, sulkeutuneita paperikauppoja, konbineissa printterien kiertämistä, sekä yksi vartija joka kl 21.30 tuli kysymään kuka olen ja painu jo kotiin. Käytettyjä tunteja en kehtaa edes laskea. Oli valmista, mutta jouduin tekemään uudelleen koska papereihin tuli sormenjälki. Palautteen jälkeen tein myös tulostukset ja itse työt uudelleen.

Koulu on kuitenkin käynyt kivemmaksi ja kivemmaksi, Suomessa löisin jo hanskat tiskiin parista epäonnistumisesta, mutta nähdessäni työmuurahaiset luokkalaiseni, jotka on aina iloisia, kivoja ja auttavaisia kiireestä huolimatta, jaksan itsekin säätää kummallisiin mittoihin asti. Kauhea vuodatusviesti, ja välillä ihan syystä, mutta olen opettajista ja luokkalaisista tullut aina iloiseksi, kaiken hämmennyksen ja rajoittuneiden voimieni keskeltä. Ilman töitä ei olisi tullut kaikkia huveja, ja olen taas tosi iloinen ja innoissani kun uusi kurssi alkaa, surullinen kun vanha loppuu.
Nyt meen laittaa ruokaa :3

4 comments:

  1. Moi,
    oletko nyt kuinka kauan ollut Japanissa? Osaatko jo japania? Hyvinkin?
    Vaikka olen saanut sinusta tekstiesi perusteella sen kuvan, että pidät itseäsi jotenkin arkana ja hyvin epäsosiaalisena, olet kuitenkin minun mielestäni hyvin rohkea. En ikinä olisi uskaltanut lähteä yksin jonnekin toiselle puolelle maapalloa vieraaseen kulttuuriin. Vau, olen kateellinen, mutta samalla jotenkin tosi iloinen myös, että kaltaiseni syömisvammailija, jolla on on ajoittain vissiinkiin aika huono itsetunto pystyy johonkin tuollaiseen!

    ReplyDelete
  2. Sun kirjotustyyli on paikoin aika rasittavaa, suomea ja englantia sekaisin. Se on jotenkin in kai nykyään, mutta mun mielestä vähän...noh, typerän kuuloista. Mutta kukin tyylillään. :)

    ReplyDelete
  3. Anonyymi1: Olen ollut ~8,5kk. En osaa kauheasti japania, enkä todellakaan hyvin. Yliopistollani on aika niukka kielenopetus (ei kirjoittamista, juttupohjainen tunti max x1/vko) ja motivaatiosta huolimatta olen tosi laiska omin päin. Pystyn joistain aiheista pitämään yllä kielioppivirheistä small talkia (kotimaa, makuasiat, ruoka, sen sellainen perus), opiskellessa olen aina ihan pihalla. Kommenttisi oli tosi lämmittävä ja tulin siitä tosi hyvälle tuulelle. :) Aattele ei kannata haudata unelmiaan joka päivä kaiken itseinhon ja muiden syiden alle. Kaikilla on oikeus olla itsekäs ja nähdä maailmaa, parempi märehtiä vaikka 7000km päässä jos se tekee edes vähän onnellisemmaksi.

    Anonyymi2: Luin että "paikoin aika raikastavaa". In jo vuodesta 2008!! :D En muista ennen saaneeni kritiikkiä kirjoitustavastani, joten olen tästä muistanut jatkuvasti itse itseäni. Blogi on vähän "puhetyylinen", jätän kunnon lauseet muihin medioihin. Ehkä niitä vähän jännempiä viestejä löytyy blogin alkupäästä, enemmän elämänvihaa ja vähemmän verensokeria.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥