Monday, August 25, 2014

Askeleita arkeen


Päivät vierivät ja ulkona on sateista ja harmaata. Sen sijaan että olisin ollut unelmieni energinen ja sivistynyt maailmanmatkaaja, hoikkaakin hoikemmassa olemuksessani kantanut itseäni Suomen mailla, palannut takaisin kurinalaisesti viherpirtelön ja kuntosalin penkin helmaan – olen maannut sohvalla kissan kanssa ja pelannut konsolipelejä. Pelaisin mielelläni lisää, mutta olen niin pullamössö että mieligenreni välillä pelottaa liikaa. Sohvalla makaamista en ihan laske aikaansaamiseksi kuten taidetta, siivousta tai ulkona käymistä, mutta pelien pelaamisen.. kyllä.

Kurssien piti alkaa kai tänään, mutta en päässyt käymään viime viikolla koululla suunnittelemaan asioita, ja ei ole mitään tietoa mitäs seuraavaksi opiskellaan. Vaihtoraporttien kirjoittaminen on ollut yllättävän raskasta vaikka kurssikuvauksia olenkin tehnyt. En osaa muotoilla pariin sivuun mitä sain ja miksi pitäisi opiskella Tokiossa. En löydä juuri huonoja syitä asua Japanissa tai ne hyvät puolet romuttaa huonot. En kuitenkaan sano, että sukupuolten tasa-arvo, vanhoihin normiin kangistuminen, ympäristön huomioiminen tai kostea helle olisivat hyvällä mallilla. Koulu oli ihana ja pyöräily kouluun sai joka päivä hymyn huulilleni: olen onnellinen ollessani täällä, kaikesta huolimatta. Mutta rehellisesti, opiskelu oli vaikeaa kielitaidottomalle, opetusmenetelmät vähän vanhanaikaiset ja paljon turhaa säätöä.

Kotona on ollut vaihteleva tunnelma, olen välillä hymyni ja halauksieni alla sekaisin ja ahdistunut ilmapiiristä, stressaantuneen poikaystävän mielen tulkitsemisesta ja kissan terveydestä. Olen tosi väsynyt lukemaan nyanseja missä mennään, oloni on kuin lahnalla ja kiinnostus vaihtelee elämää kohtaan nollan ja keskitason välillä. Ja rahasta, tilillänihän on 1€ kiitos joskus ~20 päivää jäljessä tulleiden katevarausten, ja seuraavan kerran rahaa tulee joskus ensi kuussa. Mutta jos rahaa ei yksinkertaisesti ole, en jaksa murehtiakaan, äitini kävi minulle kaupassa ja jos syön kaiken, sittenpähän laihdun. Vuokran maksan poikakaverille heti kun rahaa tulee. Koko elämäni köyhänä eläneenä, stressasin eniten vain Japanissa, koska sosiaalisia menoja, ostoksia ja kuluja riitti. En täällä tarvitse mitään, paitsi ruokaa ja asunnon, ehkä jossain vaiheessa saldoa matkakortille. Sitä ennen, taidan mennä pakon edessä pyörällä. Lisää sopivia vaatteita olisi jees, niitä ehkä on, mutta yli puolet tavaroistani on yhä jossain muualla kuin uudessa kodissa.


Sekä kropasta, iljettävähän se on, ja varmaan vielä pelottavampi toisten ihmisten silmissä. En jaksa avautua siitä enempää, toivo kun on jo menetetty. Taiteiden yössä törmäsin kolmeen tuttuun ensimmäisen kerran vuoteen, ja kaikki alkoivat avautumaan minulle painoasioista. "Oletko pitänyt lupauksesti ja alkanut jo urheilemaan?" [insert tekosyyvastaus tähän] "Mä olen alkanut käymään salilla! Oon laihtunut! *pyörähdys*" "En voi alkaa kasvissyöjäksi kun liikun niin kauheesti, laihdun tästä vielä enemmän olemattomiin" ..Tjaa. Mainitsen tyypin kapeutuneet kasvot ja ehdotan syömään lisää, koska en keksi muuta vastuasta, jota suomalainen ei lukisi epäkohteliaaksi. Ja otan kaikki sanattomat, hei Kafi, sustahan tuli plösö-katseet vastaan. Ei ettei Japanissa tytöt puhuisi painostaan aina välillä, mutta tunsin ettei kukaan hakenut hyväksyntää kailottamalla siitä, vaan asia oli aika arkista. Miten japanilaiset naiset pysyvät niin hyvännäköisenä ja balansoi pannukakkujen kiskontaa, on hitaasti aukeneva mysteeri.

Tässä haluan noteerata, miten ne pari harvaa ihmistä, jotka hyväksi ystävikseni luokittelen, olivat heti palattuani pyydelleet kahville, halanneet innolla, ja olleet päälimmäiseksi täysin muista asioista kiinnostuneita kuin omista ja toisten painosta. Vaikka varmasti jokainen on kohdannut omia mörköjä menneisyydessään.

3 comments:

  1. Miullakin on noita päiviä, kun yksinkertaisesti huvita lähteä ulos. Ja mitä tuohon painoasiaan tulee, on tosiaan ärsyttävää, jos tutut valittavat painostaan tai kehuvat laihtuneensa yms. Mitä sillä on välitä paljonko painaa?

    ReplyDelete
  2. Lukenut blogiasi ikuisuuden, nyt vasta tajusin lukijaksi liittyä.
    Rakastan tapaasi kirjoittaa, kaikki tekstissäsi on lukemisen arvoista ja mielenkiintoista, jotenkin rauhoittavaa.
    Musta tuntuu, ettei ympäristö muuta olekaan kuin laihdutusta ja painositäliikuntatätä... Yhä nuoremmille ja vanhemmille ja kaikille.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥