Saturday, September 20, 2014

Onneton onnellinen opiskelia

Huomenta.

Paras aika päivästä: aamu, kahvi, Rilakkuma-muki, kissalla hepuli. Maukuu, kehrää, puskee, pomppii, jahtaa, loikkii, tulee syliin. Kissa on muuten nyt pari päivää voinut paremmin, jeaah! Onni on: siisti koti, kahvi, tekemättömyys ja onnellinen elukka. :) Oma moodini on siftannut kaikista oman kropan murheista lähemmäs kohti kattoa.

Edessä oottaisi pyykkivuori, puurokattilan tiskaus ja yksi Bobbi Brownin minipuuterin korjailu. Käytin poikaystävän ostamassa apteekista jotain desinfiointi-alkoholia, jolla muussautuneen puuterihauheen pitäisi ensin mennä muhjuksi, sitten haihtua jättäen tuotteen lähelle alkuperäistä. Paras toimii, vaikka saahan Bobbia nykyään Suomestakin - aika hyvin saa kaikkea kuuluisaa länkkärikamaa.

Olin viikon kestävässä flunssassa/vilustumisessa. Alkoi kauniina päivänä kaupungilla kahvitreffien jälkeen jäätävän kylmässä Kinopalatsissa, että kurkkua sattui. Kahden päivän sisällä päässä jötäsi jo niin että oksentelin päänsärkyäni ja vaihdoin kylmää käärettä otsalle. Ei meinannut jaksaa pelaa, ei katsoa mitään, jollain konstilla silti tölläsin 2 sesonkia Hannibalia ja pelasin yhden pelin läpi. Oonko ainoa, jonka mielestä pelin läpipeluu on yhtä hieno harrastus ja saavutus, kuin instrumentin soittaminen, käsityön tekeminen tai muu aikaansaannos? Tunteehan ihmiset tyytyväisyyttä.. no vaikka valmiista palapelistä.

Koulutyöiden intressi menee vähän ylös-alas. Joskus ahdistus ja energianpuutos on sen verran kova, että mietin välillä näin valmistumisen lähestyessä mitäs järkeä tässä opiskelussakin oli. Katsoen uusia luokkia uusine opetussuunnitelmineen, jengi on tosi kovatasoista puurtajaa, että olen itse ihan jaloissa. En osaa käyttää perusohjelmia tai ymmärrä jonkin tekniikan päälle. Silti en ensi vuonna saa mennä enää millekään mielenkiintoisille kursseille, tämä syksy taitaa olla viimeiseni koulun penkillä + harjoittelut ja opparit sun muut. Toisaalta, aina kun opin jonkun uuden asian, ja saan inspiroivan tehtävän, kierin taas mielihyvästä että olen itseäni kiinnostavalla alalla ja ns. tiedän mitä haluan isona.

Joku syömishäiriö- ja masennustaustainen iloitsisi edes AMK pääsyä tai valmistumista, mutta itse suren hukkaan menneitä vuosia. Sanoin kurssitoverille ettei minulla ole mitään, mistä vääntää portfoliota harjoittelupaikan hakua varten ja sain taas sitä rasittavaa vastausta "Onhan sulla vaikka mitä koulutöitä!" Vihaan, vihaan, vihaan tilannetta kun ihmiset luulevat "liioitteluni" olevan päästä keksittyä, ja sitten pitää perustellen vakuuttaa miten paska olen kaikessa. Oli sitten kyseessä ylipainoni tai koulutöiden olemattomuus. Hei en käynyt tota kurssia, pääsin hyväksymismerkinnällä säälistä läpi tekemättä mitään, ja'a nuo työt ovat 7 vuotta vanhoja paskoja joita en tarkoituksella säästänyt tai enpä jaksanut korjata tuota harjoitusta, sen näyttäminen olisi kuin vetäisi maton alta itseltään. "Hei kato, en osaa!"

Varmastihan olen oppinut koulussa tosi paljon, en tiedä miten kovasti teknisesti tai sitä silmää, jota vaatii työntekoon, mutta erotan ainakin kelvottoman vähemmän kelvottomasta. Jokainen jotain harrastanut varmaan tietää kehityskaaressaan kohdan, että näkee virheitään, mutta ei osaa tehdä niitä paremmin. Ja mullehan ei riitä mikään toimistotyö, jossa tehdä arkisia viestintähommia arkiselle yritykselle, arkisessa paikassa. Haluun tehdä jotain luovaa, herättävää, ajan hengessä pysyvää, klassista tai tulla tunnetuksi töistäni. En kuuluisaksi henkilönä, mutta että töistä näkisi ja muistaisi kuka tonttu on mitäkin tehnyt.

En tiedä hakeako harjoitteluun koululta saatavaan työpaikkaan, jossa voisin olla osan ajasta ja ehkä hakea toiseksi puoleksi vaikka ulkomaille (Japaniin). Vai surkeasti yrittää täällä jonnekin? Entä valmistuminen, yritänkö duuniin jonnekin keskinkertaiseen, vetkuttelen paikoillani etsiessäni jotain hyvää ja parempaa vai hakeako opiskelemaan jatkoa? Kuulin juuri, ettei tokaan tutkintoon tule edes opintotukia, ja pelkään jo nyt 1-2 vuotta etuajassa etten pääsisi enää jatkokouluun, kun bullshittiani katsottaisi lävitse.

Tuesday, September 02, 2014

Syksy on tehty..

Aika hävyttömästi kopioin idean ystävältäni Nessalta, jolla oli rento ja mukava tuulahdus syysfiiliksistä. Joten vähän soveltaen, kirjoittelen samoista aiheista "minun syksyni on tehty"...


Oppimisen ilosta
Yritän olla ekstra-ahkera ja en olla päivääkään koulusta poissa, ryhtyä töihin ajoissa ja saada valmiiksi jotain portfoliokelpoisia koulutöitä. Yritän etten lannistuisi heti ison urakan edessä, hylkäisi ideoita "en-mä-kuitenkaan-pysty" laatikkoon, tai läiskisi epämääräisesti vain jotain kasaan että kurssi menisi läpi. Paitsi, että opettajat ennen muinoin pyytämällä pyysivät minun edes läiskivän jotain kasaan, sillä kunnianhimoisena en yleensä aloita jos en saa täydellistä.

Rohkeudesta
Hoitaa asiat heti kun voi: tarttua puhelimeen, nostaa kissa pöydälle, eksyä ja yrittää pois mukavuusalueelta. Olla aktiivinen, piirtää ja nähdä ystäviä, eikä kuunnella demoneja päässä, jotka ajavat asioiden läheltä. Rohkeudesta yrittää jaksaa enemmän, ei jähmettyä kotiin staattiseen ahdistukseen, vaan mennä ulos, kirjastoon, näyttelyyn, käyskentelemään.

Säästäväisyydestä
Rahaa ei yksinkertaisesti ole, uuteen vuokraan tulee menemään iso halkaisu, tarvittavia huonekkaluja ei ole, ja kissanhoitoon aina myös uppoaa (ja on uponnut). Haluan mieluummin matkalle tai panostaa välineisiin tai sievään kotiin, sekä itseeni (ihonhoitoon, ruokaan, liikuntaan), kuin ostaa paljon tavaroita ja vaatteita sun muuta. Mistään en tässä painossa kuitenkaan iloitsisi.

Pelata ja rentoutua kotona
Kylmä, märkä, pimeä ja autio Suomi ei yhtään nappaa, joten mikä ihana tekosyy lorvia himassa kuppi kädessä ja pelata vuoden aikana ulottumattomissa olleita pelejä, tai tankata kirjaston kirjoja. Raahasin Japanista paljon teetä (vihreää, matchaa, ginseng etc), ja olen opetellut käyttämään manteli/kauramaitoa, joten paljon litkimistä luvasta.


Terveemmistä elämäntavoista
Syksy on satoaikaa Suomessa ja kurpitsat, sienet, kasvikset vielä hetken edullisia tai sesongissa, joten aion tankata hivenainevajauksiani kasviravinnosta, sekä virittäytyä taas rakkaan (nyt pelkäämäni) liikunnan pariin. Aika kaivaa hissukseen blenderit taas esille, sekä sulattaa ylimääräistä läskivarastoa pois. Mitä mielenterveyshoitoon tulee, huonolta näyttää, mutta poikaystävän kanssa ahminnasta ja bulimiasta pidättäytyminen helpompaa (tai toteutus vaikeampaa), joten jos saisin elämäni kerrankin balanssiin nuoralla kävelystä. Aion käyttää ruokaobsessiotani fiksuista asioista lukemiseen, ja korealaisen ja japanilaisen keittiön kokkausharjoituksiin. Otan tavoitteeksi myös pitää fiksusta unirytmistä kiinni (lääkkeittä).

Haikeudesta ja toivosta/toivottomuudesta
Kaipaan Japaniin ihan silmittömästi, syksy on yksi parhaista ja kauneimmista vuodenajoista siellä: vaahteralta näyttävät puut vaihtavat väriä (紅葉), jolle suomimaisema ei tee vertaa. En tiedä tuleeko jatkohoitostani yhtään mitään ja jos ei, saanko edes eläkettä ensi vuodelle, mikä kiristää taloutta ja jaksamista ennestään. Pelkään ja murehdin kissani takia, ja kannan kaikkia kotipiirin stressejä niskassa, neuvottomana ja yksin monen asian kanssa. Olen alkanut jo hyväksymään että asioita on kannettava täällä Suomessa, enkä voi aina paeta niitä syömishäiriön maailmoihin.