Saturday, September 20, 2014

Onneton onnellinen opiskelia

Huomenta.

Paras aika päivästä: aamu, kahvi, Rilakkuma-muki, kissalla hepuli. Maukuu, kehrää, puskee, pomppii, jahtaa, loikkii, tulee syliin. Kissa on muuten nyt pari päivää voinut paremmin, jeaah! Onni on: siisti koti, kahvi, tekemättömyys ja onnellinen elukka. :) Oma moodini on siftannut kaikista oman kropan murheista lähemmäs kohti kattoa.

Edessä oottaisi pyykkivuori, puurokattilan tiskaus ja yksi Bobbi Brownin minipuuterin korjailu. Käytin poikaystävän ostamassa apteekista jotain desinfiointi-alkoholia, jolla muussautuneen puuterihauheen pitäisi ensin mennä muhjuksi, sitten haihtua jättäen tuotteen lähelle alkuperäistä. Paras toimii, vaikka saahan Bobbia nykyään Suomestakin - aika hyvin saa kaikkea kuuluisaa länkkärikamaa.

Olin viikon kestävässä flunssassa/vilustumisessa. Alkoi kauniina päivänä kaupungilla kahvitreffien jälkeen jäätävän kylmässä Kinopalatsissa, että kurkkua sattui. Kahden päivän sisällä päässä jötäsi jo niin että oksentelin päänsärkyäni ja vaihdoin kylmää käärettä otsalle. Ei meinannut jaksaa pelaa, ei katsoa mitään, jollain konstilla silti tölläsin 2 sesonkia Hannibalia ja pelasin yhden pelin läpi. Oonko ainoa, jonka mielestä pelin läpipeluu on yhtä hieno harrastus ja saavutus, kuin instrumentin soittaminen, käsityön tekeminen tai muu aikaansaannos? Tunteehan ihmiset tyytyväisyyttä.. no vaikka valmiista palapelistä.

Koulutyöiden intressi menee vähän ylös-alas. Joskus ahdistus ja energianpuutos on sen verran kova, että mietin välillä näin valmistumisen lähestyessä mitäs järkeä tässä opiskelussakin oli. Katsoen uusia luokkia uusine opetussuunnitelmineen, jengi on tosi kovatasoista puurtajaa, että olen itse ihan jaloissa. En osaa käyttää perusohjelmia tai ymmärrä jonkin tekniikan päälle. Silti en ensi vuonna saa mennä enää millekään mielenkiintoisille kursseille, tämä syksy taitaa olla viimeiseni koulun penkillä + harjoittelut ja opparit sun muut. Toisaalta, aina kun opin jonkun uuden asian, ja saan inspiroivan tehtävän, kierin taas mielihyvästä että olen itseäni kiinnostavalla alalla ja ns. tiedän mitä haluan isona.

Joku syömishäiriö- ja masennustaustainen iloitsisi edes AMK pääsyä tai valmistumista, mutta itse suren hukkaan menneitä vuosia. Sanoin kurssitoverille ettei minulla ole mitään, mistä vääntää portfoliota harjoittelupaikan hakua varten ja sain taas sitä rasittavaa vastausta "Onhan sulla vaikka mitä koulutöitä!" Vihaan, vihaan, vihaan tilannetta kun ihmiset luulevat "liioitteluni" olevan päästä keksittyä, ja sitten pitää perustellen vakuuttaa miten paska olen kaikessa. Oli sitten kyseessä ylipainoni tai koulutöiden olemattomuus. Hei en käynyt tota kurssia, pääsin hyväksymismerkinnällä säälistä läpi tekemättä mitään, ja'a nuo työt ovat 7 vuotta vanhoja paskoja joita en tarkoituksella säästänyt tai enpä jaksanut korjata tuota harjoitusta, sen näyttäminen olisi kuin vetäisi maton alta itseltään. "Hei kato, en osaa!"

Varmastihan olen oppinut koulussa tosi paljon, en tiedä miten kovasti teknisesti tai sitä silmää, jota vaatii työntekoon, mutta erotan ainakin kelvottoman vähemmän kelvottomasta. Jokainen jotain harrastanut varmaan tietää kehityskaaressaan kohdan, että näkee virheitään, mutta ei osaa tehdä niitä paremmin. Ja mullehan ei riitä mikään toimistotyö, jossa tehdä arkisia viestintähommia arkiselle yritykselle, arkisessa paikassa. Haluun tehdä jotain luovaa, herättävää, ajan hengessä pysyvää, klassista tai tulla tunnetuksi töistäni. En kuuluisaksi henkilönä, mutta että töistä näkisi ja muistaisi kuka tonttu on mitäkin tehnyt.

En tiedä hakeako harjoitteluun koululta saatavaan työpaikkaan, jossa voisin olla osan ajasta ja ehkä hakea toiseksi puoleksi vaikka ulkomaille (Japaniin). Vai surkeasti yrittää täällä jonnekin? Entä valmistuminen, yritänkö duuniin jonnekin keskinkertaiseen, vetkuttelen paikoillani etsiessäni jotain hyvää ja parempaa vai hakeako opiskelemaan jatkoa? Kuulin juuri, ettei tokaan tutkintoon tule edes opintotukia, ja pelkään jo nyt 1-2 vuotta etuajassa etten pääsisi enää jatkokouluun, kun bullshittiani katsottaisi lävitse.

7 comments:

  1. Jaan tuntemukset kanssasi<3 Väyliä on kuitenkin paljon, mikä olisi sulle sopivin reitti? Ja arvaa mitä, AINA voi mennä huonommin. Terveisin syrjäytynyt ilman töitä, opiskelua saati sosiaalisia suhteita ja ei voi kuin sekä itkeä että nauraa

    ReplyDelete
  2. Miksi haluat asua/opiskella ulkomailla? En vaan jotenkin ymmärrä, koska sun ongelmat näytti vain lisääntyvän siellä. Et ainakaan vaikuttanut yhtään sen onnellisemmalta kuin Suomessakaan. Tai ehkä ne positiiviset tuntemuksesi Japanissa eivät vaan välittyneet blogin kautta?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä kysymys! Yksin ulkomailla on aika haastavaa, jos opiskelukyky ei ole täysi ja päivät pitkät, yksinäisyys oli alkuun kova ja syömishäiriö leimahti käsiin. Mutta mielestäni kirjoitin jotain positiivisiakin asioita? Loppuajasta, enimmäkseen mulla on vain hyviä muistoja, ja en unohda hetkiä kun pyöräilin kouluun maisemia katsellen, tuntien että oon onnellinen ja oikeassa paikassa, vapautuneempana. :) Ei sairaudesta suoraan hetkessä yli pääse. Oon utelias, tykkään oppia uutta ja nähdä muita paikkoja. Täällä etenkin nyt tuntuu vain kalliilta ja pieneltä, ilmapiiri tyssähtäneeltä, ankeita muistoja sieltä ja täältä. (Mutta oon tosi iloinen kouluista täällä, jossain määrin sosiaalijärjestelmästä, luonnosta ja sun muusta).

      Delete
  3. Pelaaminen on parasta ja se tunne kun
    läpäiset hyvän pelin jota olet tahkonnut ~50 tuntia,bittersweet :D mikä peli oli sulla kyseessä? :) ite pelailen tällä hetkellä Divinity:Original Sinia, suosittelen!
    T. Pelaajatyty

    ReplyDelete
  4. Tiesitkö, että kofeiini kertyy elimistöön, aiheuttaen kroonisen myrkytyksen aineenvaihduntatuotteillaan. Tämä myrkytys, kofeinismi, manifestoituu usein psyyken oireiluna.

    Riippumattomien asiantuntijoiden mukaan noin 10% valtaväestöstä kärsii kofeinismista ja lääkitään turhaan, kun hoidoksi riittäisi kofeiinin käytön lopettaminen, ja sen aineenvaihduntatuotteiden neutraloiminen kehosta.

    Voit lukea blogistani asian tieteellisistä taustoista, sekä siitä prosessista, jolla löysin parannuksen kofeinismiin ja paransin itseni vaivoista, jotka veivät minut työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna -86.

    ReplyDelete
  5. Replies
    1. Masistelee :/

      Oon kaavaillu kirjotuksia, mut sohvalta on nii vaikee nousta ja pukea ajatuksia valmiiksi.

      Delete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥