Tuesday, November 18, 2014

Peruspäivä


Eilen en enää tiennyt miten kestän. Halusin tarttua puhelimeen ja soittaa Täti Terapeutille, että nyt on asiat vialla. Lopulta vain istuin kai elin ihan normaalin päivän, vaikka muistoni on sekaisat ja rei'illä. Muistan meikanneeni nätiksi, menneeni viereiselle koululle syömään lounasta. Oliiveja. MINUN risotossani? Maistui iljettävälle, sain syötyä ehkä puolet. Jo pöytään astuessa sydän takoi ja sähköiskut vaelsivat ruumiissa, pelko syödä, pelko kaloreista ja lihomisesta. Olenhan jo lihava, kukaan ei näe tai huomaa jos käyn heittämässä 2,60€ ateriani pois. Ei tee vääryyttä itseään tai muita kohtaan, jos läski ei syö. Söin kuitenkin, läski.

Olin kirjastossa, olin kotona sohvalla, olin juhlissa viinilasi kädessä. Ei haitannut juhlia, en olisi vain jaksanut mennä, en lähteä, en jäädä. Nykyään lähteminen on vähän helpompaa, jaksan valmistautua ja laittautua, mutta alan seuraan ja olemiseen vähän väsyä. Miten turhaa jos mölyn ja taustamusiikin yli pitää huutaa. Viinissäkin on kaloreita, muuten humaltuisin mielelläni. Yksin kotona olin vain vielä enemmän ahdingossa. En ameebaksi zombifioituneena masennuspotilaana tai paniikkikohtauksen partaalla, vain täysin väsynyt.

Haluaisin piirtää ja opiskella, en vain jaksa. Haluaisin liikkua ja laihduttaa, en vaan viitsi. Raivostuttavaa valitusta, mutta asioihin tarttuminen imee minut kuivaksi, tuntuu kuin haavoja ja rupia revittäisiin auki.

No comments:

Post a Comment

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥