Saturday, December 27, 2014

Joulu meni

En ole ite maailman suurin jouluihminen, kuunnellessani radiossa jonku joululaulun syväanalyysiä, mielessäni vähän tirskahtelee. Oikeasti, joku ottaa pari päivää näin vakavasti? Ymmärrän jouluun liittyvät riemut (perhe, ruokaa, krääsää) ja ahdistuksen (perhe, ruokaa, tai yksinäisyys), mutta en vallan vakavasti jos yksi kynttiläpäivällinen ei ole täydellinen TAI miten suitsutetun ihanaa aikaa joulu on.

Koskin niihin lootiin ja mössösössöihin tasan aattona ja päivänä; piparit, puurot ja tortut skippasin kokonaan. Meidän kodissa joulu ei näy muuten kuin, että jääkaapissa on juomaton sokeriton glögi ja parempi puoliskoni osti pipareita homejuustolle. Ainoa koristepullura on siivouskomerossa.

Mutta joulu meni mukavasti, matkan tekoa huolimatta. Otettiin junat ja bussit keskelle hankista maaseutua, olin sen ajan tosi ahdistunut ja vaivaantunut, pelkään aina sukuloinneissa jonkun minusta aiheutuvan katastrofin käyvän toteen. Jännitin jättää kissan kotiin hoidettavaksi, ja mielessäni oli välähdyksiä edellisten joulujen ruokavammailusta. Koko pieni äidin puoleinen konkkaronkka syötiin joululounasta setäenon luona. Ja leikittiin ralliradalla, dokattiin ja pelattiin Aliasta (voitin). Äitini sanoi että oli elämänsä paras joulu, kun juhlimassa oli "vain me" ja sai olla mökillä. I agree. Ulkona riehui pakkanen ja nouseva lumi-indeksi, vedin viidet villasukat jalkaani ja tein poikkiksen kanssa parvelle pesän peitoista.

Juuri ennen junalle lähtöä, kahvipöydän damaget mahassani, pääsin sukuloidessa va'alle. Olen jatkanut laihtumista.

Kotiin päästyä alkoi taas ahdistus: en kestänyt muualle lähtöä, enkä paluuta. Kassien purkamiset, metelöivät pyykkikoneet, mahassa makaavat ruuat, touhuava poikaystävä ja odottavat velvollisuudet olivat repiä sisälmykseni sekaisin. En muista mitä sanoin, mutta halasin poikkista keittiössä ja aloin yllätykseksi nyyhkyttämään. Olen Suomessa koko syksynä pystynyt itkemään tasan kerran tai kaksi aimmin. Siinä vaiheessa kun poikkis saattoi sohvalle, pillitin jo lujempaa, pandatyyliset ripsarit silmilläni. Hän puhui rauhallisesti, lohdutti ja silitti vieressäni. Kissa hyppäsi myös viereen pörräilemään. Silittäessäni karvaturrikkaa aloin pikku hiljaa keräilemään itseäni, pahan olon silti vellotessa. En ymmärrä itseäni. Osaisinpa puhtaasti itkeä useammin, päästää kaiken sekavan ja hautautuneen sisältäni.

1 comment:

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥