Wednesday, March 11, 2015

Friendship Is Magic 1

 Kaikki blogia enemmän seuranneet ehkä tietää miten yksinäinen olen ollut, vaikka varsinaista tägiä en olekaan hetkeen käyttänyt. Tykkään seurasta ja juttelusta, mutta valtaosa sosiaalisista kanssakäymisistä on enemmän energiaa vieviä kuin antavia. Tarvitsen päivilleni omaa aikaa vetää henkeä, ennen vaihtoa Japanissa kaksi menoa samalle päivälle oli absurdi ajatus. Siis, että päivällä poistuisi kotoa, näkisi kaveria JA tekisi jotain illalla.

Olen usein kokenut olevani se ystävyyssuhteiden "kiinnostunut" tyyppi, joka harvoin saa yhteydenottoja, kutsuja tai kokee itsensä muistetuksi. Ei ole lapsuuden kavereita, ei bestistä, hitto sisälläni leimahtaa kateus kun sellaisista edes puhutaan. Ikiaikaiset tai parhaat ystävät on yhtä vierasta satua minulle kuin sisarukset, sillä ainoana lapsena Hannut ja Kertut tai ilkeät sisarpuolet kuului vain satukirjojen sivuille.

Olen koettanut miettiä syitä yksinäisyyteeni:
- liika epävarmuus ja huomion kiinnittäminen itseen (lue: ulkonäköön)
- jännitän kovasti suorituksiani, ja oireilen puheripulilla tai kaiken kritisoinnilla
- voimakas empatia toisille, ja kykenemättömyys olla hiljaa sosiaalisesti epäsovinnaisissa kohdissa
- pelko luottaa ihmisiin ja avautua omista Oikeista Asioista
- itsekeskeisyys ja keskittyminen menneisyyteen
- "feikki" olemus, esim. hetken supersosiaalinen, hetken vetäytyjä, hetken hullu, hetken terve
- vaikeus ottaa yhteyttä toisiin tai muotoilla järkevästi kutsuja
- toisilla ON JO parhaat ystävät, harva TARVITSEE hyvänpäivän tuttuja enempää
- epämielenkiintoisuus tai sarkastinen huumorintaju
- alati ikävä ulkonäkö (tummat silmänaluset, itkuisuus, sotkuisuus, turvotus jne)

Tykkään jutella ja jakaa omia näkemyksiäni, päässäni käy alati lujaa, ja välillä tarvitsee puida asiat ulos. Yleensä blogiin, kalenteriin, vihkoihin mutta hätätapauksessa ihmisille. Mielelläni jaan minulle tärkeää tietoa ja haluan tietää kaiken, mutta yritän havahtua etten aina a) marisisi b) puhuisi vain omista asioistani. Mikä sinällään outoa, sillä syömishäiriötä tai masennusta en uskalla ottaa yleensä esiin läheisimpien ihmistenkään kanssa. Minulla on ehkä 1-2 ystävää, jonka kanssa puhua asioista niiden oikeilla nimillä (te saatatte joskus lukea tätä, haleja vaan!).

Sosiaaliset suhteet tuntuu niin shakkipeliltä. Pitää miettiä kuinka toinen vastaanottaa sanomani, olla kiinni mikroilmeissä ja maneereissa, löytää jokin balanssi yhteydenpidon kanssa ja koettaa tehdä korjausliikkeitä omille mokille. Ettei postauksesta tule nyt kilometriä, ajattelin vähän puida entisiä ihmissuhteitani seuraavassa viestissä.

9 comments:

  1. Tunnistin itseni. Täysin. Joka kohdasta.

    Hämmentävää. Eli, toisin sanoen, I know that feel, bro. Ja on muuten aika tuskallista. Aina ollut.

    カフィはいい人だよ。話したい。

    ReplyDelete
    Replies
    1. Brofist!
      ありがとう!とっても優しい。もし良かったら、メールしてね。caffeineheaven (at) gmail.com

      Delete
  2. Jos osaisin kirjoittaa oman kokemukseni jotenkin järkevästi ylös asiasta, niin se näyttäisi aikalailla juuri tältä. Olen käyttänyt kauheasti aikaa epäsosiaalisuuteni murehtimiseen ja vertailuun, kun kaikki muut on tota ja mää vain tätä. Mutta tiedätkö mitä, ei oo mitään väliä sillä mitä ne muut on, koska me jokainen eletään tätä elämää vain itsellemme. Ei siinä ole mitään vikaa, että tarvitsee ainaa paljon itselleen. Kaikki ei vain ole samasta puusta veistettyjä, niin pää täynnä tyhjää jatkuvasti, että tarvitsisi aina jonkun toisen viihdyttämään itseään. Ehkä se sitten vain vaatii sen oman itsetunnon ensin kuntoon, että saa aikaan pyydettyä niitä oikeita ystäviään, vaikka sitten harvalukuisempia, aikaa viettämään. Kai siitäkin joskus oppii nauttimaan, että kerran, pari vuodessa saa itsekin kutsun jonnekin. Pitää vain koettaa koota pakka "oikein" ja olla tyytyväinen siihen mitä on saanut kasaan. Voihan sitä kasaansa aina tilaisuuden tullen laajentaakin. Mutta lakataanpa sitten kuitenkin vilkuilemasta niitä toisten kasoja. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse liputan ihmisten erilaisuutta, mutta yhteiskunta kannustaa ihan toiseen suuntaan. Joskus olen lukenut ylistystekstejä ujoille, pedanteille ja introverteille, mutta sitä pitäisi olla avoimesti lisää. Itsetuntoa on hankala kasata (taas kasa referenssi :D) jos 'palaute' ei ole kannustavaa. Itse näin vanhemmiten olen oppinut itseni hyväksyntää ja saanut kavereita, mutta on se sosialisointi yhä jännää ja vaikeaa.

      Delete
  3. Samaistun tähän tekstiin ihan kympillä! Sekä lohtu & harmi tietää, että löytyy muitakin samanlaisia. Löytyisiköhän riittävästi sakkia perustamaan paineeton kerhokunta, jossa saa olla sosiaalinen aina kun jaksaa ja epäkorrekti lausemuoto/aihe ym sähläys josta yleensä ottaa stressiä, ei haittaisi - aka samanlaisten ympäröimänä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannatan! Olisi aika mahtavaa jos pystyisi poistumaan kun oma akku tyhjenee ilman seli-seliä tai ei tarvitsisi arpoa sosiaalishakkia, mitä toiset ajattelee jne. Luulen, että jos vain sattuu onnistamaan ja löytää "samanmieleisen" ystävän uskaltaen avautua näistä tunteistaan, voi lopputulos olla tosi jees.

      Delete
  4. Minäkin tunnistan itseni täysin postauksestasi. Meten ehdotus kuulostaa hyvältä. Ihmissuhteet tuntuu useimmiten vaikeilta ja energiaa vieviltä. Minulla on ehkä 1-2 oikeaa ystävää, enkä jaksa pitää heihinkään yhteyttä niin paljon kuin ehkä "pitäisi". Ainakin välillä tuntuu, että kun tapaan ystäviäni, minulla on eräänlainen naamio päässä ja joudun esittämään iloista ja sosiaalista jollainen en todellakaan ole. Mutta eihän muita ihmisiä voi kuormittaa omalla masentuneisuudella, ahdistuksella ja itseinholla... Se on vaan sellainen sanomaton sääntö että täytyy esittää muille kaiken olevan hyvin vaikka tuntuu että on hajoamispisteessä ja välillä haluis vaan kuolla.

    ReplyDelete
  5. Ollaan samanlaisia:o oon halunnut jo monta vuotta ottaa yhteyttä sähköpostin kautta mutta se aina jää...

    Virtuaalihaleja<3 meille kaikille löytyy paikkamme tässä maailmassa.

    ReplyDelete
  6. Nyt meni hermo, ku sun blogi on tullu jo 4 vuotta vastaan aina jotaki kautta!! En oo ikinä lukenu yhtäkää sun tekstii (paitsi mitä nyt äske muutama, ja esittely), mut oli nyt sitten pakko liittyä (vihdoin?)! Koska jos kerra yli 600 ihmist lukee tätä, ni tän on pakko olla hyvä!;)
    Et onneks olkoon, nyt sul on täynnä pyöreet 650 lukijaa!!;)

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥