Friday, May 15, 2015

Sururypyt ja -läskit

Kiitos lämpimästi kaikille tsemppi-viestejä jättäneille edelliseen postaukseen. Koetan päästä takaisin tahtiin elämässä, viime kuukausi on mennyt kuin sumussa. Olen ollut välillä tosi onnellinen, samalla ikävissäni, surullinen tai löyhästi vihainen. En muista tehneeni oikein mitään erityistä, istun enimmäkseen kotona stressaamassa loputtomasta pölyn määrästä ja hääräillyt keittiössä. En enää yhtään epäile joidenkin valintaa jäädä kotivaimoiksi tai -miehiksi, sillä puuhailuun kyllä palaa aikaa. Ja energiaa, jos edistymistahti ja keskittyminen on yhtä heikentynyt. Mulle on terapiaa aamuisin juoda kahvia, katsoa Youtubea ja meikata rauhassa, ilman että olisin lähdössä minnekään. Max Prismaan.

Pärjään tällä ihan okei. Monesti väsyttää etten jaksa edellä mainittua siivousta pätkääkään, en saada aikaan mitään, en sosialisoida tai lähteä pesästäni. Haluaisin tukea kavereitani joilla menee vaikeasti, mutta muiden ihmisten myrräkät koskettaa aika vähän. Hauskaa pitäessä huomaan olevani poissaoleva, ja syyllä jos toisella jään mielelläni kotiin. Olen perunut terapiaa, tapaamisia, en soittanut takas fysioterapeutillekaan. En jaksa selittää erostani, hämärtyy liikaa syyt, syylliset ja syyttömät.

Lähiaikoina ikä on ahdistanut hirveästi, hukatut nuoruusvuodet ja alati peilissä rypistyvä, roikkuva ulkomuoto. Entiset gasellimaiset kasvonpiirteet muistuttaa lähinnä akneihoista bulldogia. Jos en vihaa kroppaani, vihaan ihoani ja naamaani. Olen aikuistunut siinä kohtia, että en jaksa suhtautua teinikapinan raivokkuudella tai tunteella joka elämän ryppykohtaan: paitsi itse ryppyihin. Silmäni vertailee toisista ensin säärien ympärykset, sitten juonteiden määrän. Kuvittelen muka olevani paljon hyväksyvämpi, kypsempi ja reilumpi maailmaa ja minuutta kohtaan. Olen päässyt yli vaiheesta etten pelkästään itkeä valita ja heitä käsiä ilmaan: "olen vain viallinen". Mutta kun olen. En tule koskaan riittämään, tästä eteenpäin tulevaisuus on vain alamäkeä. Vanhempana, rumempana, lihavempana, kaikki uramahdollisuudet tuhonneena.

Yllättäen yksin ollessa ongelmia on palvellut ruoka. Epäsäännöllinen oksentelu on lisääntynyt, nälän taju kadonnut, paino noussut ja puolen vuoden ahmimatta olon jälkeen suuntasiin taas kauppaan hakemaan ruokaa.

3 comments:

  1. Käkätin ääneen täällä omassa kolossani tekstillesi :D kuin omasta kynästäni voisi olla tuo. Hukatut nuoruusvuodet wc pönttöön..rypistyvä naamataulu ja veltostunut paisuva pullataikina ruho jne. muistuttavat ajan kulumisesta..ikä on kummasti silti rauhottanut pahimmat tunne myräkät. Laatta lentää silti edelleen toisinaan, nykyisin lähinnä vitutukseen..

    ReplyDelete
  2. Tuttua ikääntymisen tuomat fiilikset. Tai "ikääntymisen", vanhemmat ihmiset naurais tällasen kolmikymppisen pihalle. Ja sä taidat olla vielä nuorempi. Muakin masentaa naamatauluni lähes päivittäin, mutta oma ratkaisu on: ei saa tuijottaa sinne peiliin liikaa! Pitää keskittyä muihin asioihin, mihin tahansa mikä tuo iloa.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥