Sunday, June 14, 2015

Sadetta ja kakkua

Sataa ja harmaa kantaa horisonttiin. Yleensä tällaisina Jumalan hylkääminä sääpäivinä mieleni on vähintään yhtä laskenut, ankea ja toivoton. Kun Japanissa satoi, Satoi niin vaan perhanasti. Saavikaupalla tuli niskaan, ja ilman sontsaa oli pakko jäädä sillan alle suojaan jos halusi että kengät on kävelykelpoiset myös tulevaisuudessa. Ripottelu ei ikinä haitannut mieltäni, kadut täyttyivät läpinäkyvistä sontsista jo ennen kuin pisaraakaan ehti tippua (hätävarjelu, ihmiset rakastaa sontsia - turhaan kukaan niitä ei koskaan nähnyt). Itse sateesta pidän, harmaasta en. Suomessa masennun kun energiansäästölamput ei kilpaile valollaan ulkoa tulevan harmaan loisteen kanssa.

Tänään, voin silti ihmeen virkeästi. Kömmin ulos pedistä joskus viiden aikoihin, kissan lötköttäessä pötkönä jalkopäässäni. Kiskoin naamaani kiiviä (kultaiset on niiiin hyviä) ja puuroa, kunnes ramasi tarpeeksi mennä takaisin nukkumaan pariksi tunniksi. Koetan uskoa itseeni etten söisi liikaa ruokaa, sillä eilen painoni oli noussut ja maha turvonnut, joihin voi olla syitä a) toissapäivän ahmimiset ja oksentamiset b) se aika kuusta c) olen lihonut. Valitsin vaihtoehdon c). En uskaltautunut nyt va'alle, mutta näen yhä millainen sotanorsu olen ja kateellisena mittailen vastaantulijoita silmilläni.

Annoskoot on nousseet, santsaamiset lisääntyneet, samoin himot jatkaa ja jatkaa tai oksentaa. Haluan täyttää sisällä olevan tyhjyyden ja suun kautta myös poistaa kaiken pahan olon sisältäni. Syön myös tylsyyteen, ankeuteen, olen liian masentunut usein ajattelemaan muuta kuin ruokaa. Ruuan laitto uudelle Rakkaalle ja itselleni on niitä vähiä ilon hetkiä, joita saan. Ollaan yhdessä lämpimässä, olen nähnyt vaivaa, aikaa ja tekniikkaa kokkailuun, toinen arvostaa ja kiittää, kumpikin nauttii hetkestä ja ruuasta.

Olen yrittänyt minimoida yhteydenpidot entiseen Poikkikseen päästäkseni yli kaihosta ja surusta, jotta voimme taas palata toistemme elämään ystävinä. Vaikeaa se teettää, mutta ongelma ei ole meidän vaan ihan minun ja oman pääni epävarmuudet ja itsetunnot. Olisi ollut liikaa juhlia tämän syntymäpäiviä uuden heilan seurassa, joten päädyin samana päivänä tekemään raakakakun ihan itselleni. :'-----D *tirsk*

4 comments:

  1. Ihanaa kun olet kirjotellut taas useemmin :) oon lukenut sun blogin pari kertaa alusta loppuun, viimeksi talvella kun olin kiertämässä maailmaa muutaman kuukauden. Semmonen ajatus tässä tuli mieleeni että oot kyllä aikuistunu vuosien aikana! Ja en tiiä pitääkö paikkansa, mutta vaikutat jotenkin vähemmän levottomalta mitä nuorempana ;) ei mulla muuta! Kiitos hyvästä blogista ja jatka vaan postailua :) (okei oliko vähä random kommentti? :D)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi vitsit, oon tosi otettu että olet jaksanut lukea blogiani noin paljon. *halaus* Luulen että pitää paikkaansa tuo levottomuus! Osa voi olla iästä, osa vuosien terapiasta ja sitä kautta itsetutkiskelusta. :) Olen myös saanut takaisin elämänhalua ja päättänyt "kutsumukseni". Voi olla että verbaalinen nokkeluuteni on sitä myötä kärsinyt :D Ei ollut random kommentti, vaan ihana! Kiitos Katti <3

      Delete
  2. Ihanan näköinen kakku! Hei muuten, tää ei liity nyt uusimman kirjoituksesi sisältöön, mutta vähän aikaa sitten manailit liikuntaharrastusten hintoja. Jos satut asumaan pk-seudulla ja olemaan korkeintaan 29-vuotias, niin täältä löytyy ilmaisia (tai siis kaupungin maksamia) liikuntamahdollisuuksia: http://nytliikunta.fi/ :)

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥