Wednesday, July 22, 2015

Pre-muutto pikapäivitys

Tämä kuukausi on mennyt hyvin vaihtelevasti, alussa tunsin itseni virkeäksi ja iloiseksi; kaivoin lenkkikengät eteiseen ja olen piirtänyt urakalla. Viimeisenä viikkona olen ollut taas hyvin masentunut, peloissani, buliminen ja itkuinen.

Pelkään että kaikki läheiseni jättävät minut, vedän nämä johtopäätökset joko Oikeista Syistä tai mitä naurettavimmista nyansseista. Tunnen syylisyyttä, sillä joko itse käsitän aina väärin ja loukkaannun TAI saan ihmisistä ne pahat piirteet esille, joka saa laukomaan ikävyyksiä.

Täti Terapian mukaan minut on hyvin konkreettisesti "hylätty" lapsena, sillä isä ei ollut koskaan kuvioissa vaan teki ja opiskeli mitä lystäsi satojen km päässä. Jokainen puhelinsoitto oli sätintää ja tappelua. Äiti joutui tekemään kaiken yksin ja olemaan paljon töissä, kuulemma lapsi ei voi samalla lailla rationalisoida ajatusta, sillä en nyt aikuisena koe ettenkö olisi saanut lapsena tarpeeksi huomiota ja rakkautta. Hylkäämis-pelkoja korostanee myös yksinäisyyteni, sillä en koskaan kuulunut lasten klikkeihin, ollut kenenkään paras kaveri ja ihan konkreettisesti useat kaverini lopulta jättivät seurastaan. Olen aikuisenakin saanut viestejä ettei 'kaverini' lähdekään kahville, vaan mieluummin lopettaa kaikki tekemiset kanssani - oli syyt sitten syömishäiriö, myötäilyn puute tai ettei baari-illan jälkeen herunut pimppiä. :---x Mm jeah.

Olen myös miettinyt olenko onnellinen, tulenko olemaan terve ja onnellinen, teinkö elämäni virheen erotessa ex-Poikkiksesta. Ollut tilanne oli mikä oli, ja uskon ettei tekemisiä kannata katua, sillä päätökset pitää suhteuttaa menneeseen hetkeen. Suren silti ettei asiat voineet olla meillä yhdessä kuten nyt, virheistä oppineina, kumpikin uusien kumppaneiden kanssa. Täti Terapia sanoo, että entisestä suhteesta pitäisi ajatella pahaa, jotta mennyt ei murehdittaisi liikaa. Olen vaan vähän kyllästynyt täyttämään elämääni negatiivisuudella.

Ensi viikolla edessä muutto, jota odotan kovasti. Pidän pienestä kodistani, en ole jaksanut kunnolla edes siivota, kun tilaa on tupaten täynnä. Joka neliösentiltä löytyy rättejä, rojua, johtoja ja tungsten-kuutiota. Odotan ettei kotini näytä vain uuden Rakkaan kämpiltä, vaan yhteiseltä, omalta kodilta. Viimeiset kolme asuntoani on ollut Japanin 17m^2 soppi, kliininen ja autio, lopulta tämä sälälaatikko. Saanen jotain ihan omaa ja toivottavasti turvallista.

Saturday, July 04, 2015

How you'd have a happy life if you did the things you like


Juhannuksena heitettiin uuden Rakkaan kanssa kännisläpällä-tyyliin puheita asunnon vaihtamisesta; nykyinen on mukava, mutta aivan liian ahdas kahdelle aikuiselle ja kissalle. Netistä löytyi samalta paikkakunnaltakin vähän isompia kämppiä, ja kokeiluksi mentiinkin yhteen näyttöön. Toista ei tarvinnut enää mennä katsomaan, vaan kirjoitettiin sopparit. Tämä kaikki ehkä 3 päivän sisällä. Uudessa asunnossa on neliöitä lisää, hyvät yhteydet, saunat, parvekkeet ja astianpesukoneet. Rakas on raahannut jo muuttolaatikoita asuntoon, vaikka muutto on vasta kuun lopussa.

Syksylle on yhteinen reissu Berliiniin ja pari tuurausvuoroa nyt loppuneeseen kesätyöhöni. Eilen illalla kl. 21 aikoihin kolahti myös sähköposti myönnetystä opiskelupaikasta! Oikeasti, jatkan yhä.. vielä.. samassa toimipisteessä, samaa koulutussuuntaa, vähän eri linjalla. Jouduin käymään keväällä koko hakurumban uudelleen, sillä vaihto- ja sairasteluvuodet olivat imeneet opiskeluoikeuteni. Ah, mikä vitsi. En kehtaa kuuluttaa missään huojennustani opiskelupaikasta, on se vaan noloa roikkua samassa laitoksessa vuodesta 2007 alkaen. :----D Koulutus on kuitenkin vain 4 vuotta, eikä mikään maisterin tutkinto.

Yhtä iso vitsi on ajokoulun käyntini, johon tunnit otin 2011/2012. Sairastelu, matka, joulu, sairastelu, laiskuus, lykkäys kertaa X ja en ole mennyt edes teoriakokeeseen. Eilen aamulla lähiön nukkuessa avasin teoriakirjan ja hyiii olin pihalla, mutta pakko kai lukea jos haluan säilyttää perintöoikeuteni ja säästyä ikuiselta nälvinnältä asiasta.

Päätin myös nousta perseeltäni valittamasta ja mennä aamuisin kävelylle. Jopa.. kahdesti olen sen tehnyt. En jaksa syödä unilääkettä, vaan olen sulauttanut unirytmini aamu viideltä heräilyyn. Parisuhteessa tuntuu toimivan hyvin, sillä kummallekin jää omaa aikaa ja rauhaa aamulla/illalla toisen vedellessä zetaa.

Näin myös entistä Poikkistani, suuri haikeus täytti sydämmeni, mutta oli ihana nähdä kaverimielessä. Halattiin ja juteltiin diipadaapaa vähän kankeasti, puistossa oli yllättävän kylmä hellepäiväksi, ja olin kuluttanut taas ikuisuuden kaupassa pelätessäni luomulimujen agave-siirappeja ja sokereita. Olihan se alku, kesää on vielä jäljellä puisto-picnickeihin. Ehkä saan ex-Poikkiksen uudesta tytystä itselleni uuden kaverin? Lähdin hyvällä mielin, mutta kotona tyhjensin mansikkalitran, kolme sämpylää päälisineen ja duunailemaani raakasuklaata mahalaukun kautta pönttöön.