Tuesday, November 03, 2015

"Perusbulimikko"

Kuulin ystävättäreltäni tarinan jostain tapaamastaan naisesta, joka oksensi ilmeisesti itse-aiheutetusti suht julkisella paikalla. Närkästyin kommenttia, että nähty nainen ei ollut "perusbulimikko", vaan näytti nelikymppiseltä perheen äidiltä. Uskoin ettei kommentti ollut tarkoitettu negatiiviseksi, ja hän viittasi statistiikkan minkä ikäisillä sh yleisimmin esiintyy, mutta se ei estänyt minua analysoimasta..

Mitä väliä on toisen iällä, jos sairastaa mielenterveysongelmaa?
Tekeekö muka vanhempi ikä syömishäiriöisestä hävettävän?

Perus-sana on jo yksinään vähättelevä. "Perusbulimikko" eli joku tytön hupakko, joka ei kestä muutoksia elämässään ja hallitsee elämäänsä ruoan kautta? Joka ei kestä karkkihyllyn kiusausta? Jätskialtaan viettelystä? Sipsihyllyn hurmaa? Perus, eli tavallinen. Perus eli normaalivartaloinen. Kuhan nyt vähän oksentelee, mitä sitten, anoreksiahan se vakava syömishäiriö on (myös tytöntylleröillä). Anorektikko-tylleröthän eivät koskaan oksenna.

Vuosia hoidossa olleena ja muuten vain ihmisistä kiinnostuneena, olen nähnyt ja kuullut avautumisia niin kaiken ikäisiltä syömishäiriöisiltä: iästä ja sukupuolesta riippumatta Istunut baarissa iltaa ja yllättäen vastapäinen mies, ikää yli kolmen kympin, myöntää montako tuhatta kaloria on ahminut edellisenä iltana. Nähnyt sairaaloisen laihoja "anorektikkotyttöjä", joiden bulimiaa ei uskota. Syömishäiriöitä on lapsilla että lapsia omaavilla. Niin paljon pelkoa ja häpeää liittyy avun etsimiseen ja vastaanottamiseen, toivoisin että yleinen huomaavaisuus jonkin sairasryhmän nimittelyyn säilyisi.

Onko ylipäätään hävettävää oireilla julkisella paikalla?

Kahlaan mielessäni läpi kaikki vaihtoehdot, miksi nainen olisi voinut voida pahoin eikä ehtiä vessaan. Ystävättäreni oli ratkaissu tilanteen huutamalla naiselle kaukaa "Mitäs siellä oksentelet?" ja säikähtäneenä, nainen oli lopettanut. Pöyristyin vielä enemmän, sillä kenen asia on tulla puuttumaan toisen oireiluun, ellei hyvällä ja huolenpidolla? Oksentamisen takana on aina jokin raju syy, oli sitten henkinen tai fyysinen, ei siinä huvikseen asfalttia sotke.

Mitä tekisitte tilanteessa jos näkisitte jonkun julkisesti syömishäiriö-oireilevan? Onko "perus" tai muut yleistykset häiriöiden mitätöintiä?